Matka alkoi Hämeenlinnasta heti Juhannuksen jälkeen, sunnuntaina 23.6. aamupäivästä. Tiputettiin nuorempi poika (Aaro) ukin ja mummon luokse kesätyöleirille Padankoskelle ja sitten jatkettiin Tampereen kautta kohti pohjoista. Perillä Nikkaluoktassa oltiin maanantaina 24.6. aamuyöllä klo 3 aikoihin. Siviilien vaihto vaellusvarusteisiin ja liikkeelle. Heti olikin kohtuullinen hyttys-/mäkäräisarmeija toivottamassa tervetulleeksi. Kunnon suihkutukset ja reippaasti liikkeelle. Aurinko paistoi ja oli aika lämmintä.
Ylempänä Miku vetää reipasta tahtia ja alempana Miska ihmettelee kun onkin kuuma.
Käveltiin noin 6km Laddujavrin rannalle ja laitettiin 1. leiri pystyyn. Kello oli noin 5 aamulla ja aurinko paistoi urakalla. Maisemat olivat upeat, kuten kuvista näkee.
Varjoa ei vain paljon ollut, joten allekirjoittanut ei pystynyt nukkumaan teltassa. Oli aivan liian kuuma ja kosteahko ilma. Palloilin rannalla pari tuntia ihmettelemässä ja sitten herätin Mikun aamupalalle. Jatkettiin matkaa kohti tunturiasemaa. Matkaa oli reipas 12km ja useampi puron ja yksi isomman joenkin ylitys riippusiltaa pitkin.
Ilma oli nihkeä ja ötököitä runsaasti. Siirtymätaipale ei hienoa vuoristomaisemaa lukuunottamatta paljon muuta sisältöä tarjoile. Pakollinen paha, ellei halua mennä helikopterilla (maksaa vajaan 100 euroa/nuppi/suunta).
Saavuttiin tunturiasemalle noin klo 13:30 aikoihin. Käytettiin sujuvasti wc palveluita virkistäytymiseen ja syötiin lounasta (pastaa erilaisilla makkaroilla). Ihan ok sapuskat. Tunturiasemalla oli muuten hyvä palvelu ja valikoima, mutta leipää ei saanut ostettua. Todettiin että ruokaa on muutenkin riittävästi että pärjätään.
Lähdettiin nousemaan varsinaiselle vuoristoalueelle klo 15 aikaan. Pilviä näyttää kerääntyvän joten sadevarusteet päälle. Matkasimme Giebmejohkan viertä polkua pitkin Kebnekaisen juurelle laaksoon. Koska kivet olivat liukkaat sateen jäljiltä ja takana jo kohtuullinen päiväetappi, sekä allekirjoittaneella 1,5 vuorokautta ilman unta, päätimme tehdä tähän 2. leirin ja jäädä odottamaan sään selkenemistä. Sade onneksi lakkasi ja pääsimme pystyttämään leirin kuivassa sekä hiukan kuivattamaan varusteitakin. Kylmä ei ollut vaan pärjäsi hyvin boksereilla leirissä.
Leiripaikka oli tunnelmaltaan huikea. Noin kahden kilometrin korkuisten vuoren ympäröimänä, jäätikköjoen pauhatessa vieressä. Alkuillasta tuuli aika runsaasti, mutta Hillebergin Nammatj on luotettava teltta, varsinkin kivillä narut vahvistettuna, joten nukuimme molemmat kunnon unet.
Nukkumaan mentiin siis noin klo 19 aikaan illalla. Heräsin kahden aikaan aamuyöstä ja kurkkasin teltasta ulos. Aurinko paistoi upeasti kirkkaan sinisellä taivaalla. Kuivateltiin vielä varusteita hiukan. Sovittiin että syödään aamupala ylhäällä vuorella juuri ennen viimeistä nousua. Lähdettiin liikkeelle reippain mielin klo 03 aikoihin.
Maisemat olivat todellakin upeat. Isukilla vain rupesi korkeanpaikan kammo hiipimään esille, kun vieressä oli satojen metrien pudotus ja vastakkainen vuorikin lähes pystysuoraa seinää. Onnistuimme hukkaamaan merkityn polunkin mutta kartan avulla suunnistettiin oikeaan paikkaan ja sieltähän ne punaiset merkit taas tulivat vastaan. Ylhäällä syötiin sitten aamupalaa 1700 metrin korkeudessa.
Lähdettiin kipuamaan alaspäin ennen viimeistä nousua. Tunturipurosta saatiin pullot täyteen super-raikasta vettä. Neljä Ruotsalaista kiipeilijää tuli tässä kohtaa meidän perässä. Viimeinen nousu oli kohtalaisen pitkä ja siinäkin onnistuttiin menemään pari sataa metriä reitiltä sivuun.
Tuossa ylempänä olevassa kuvassa huippu jo häämöttääkin pilvien peitossa.
Laitettiin säärystimet jalkaan ennen lumihuippua ja lähdettiin viimeiselle parin sadan metrin nousulle.
Huipulla ollaan! Maisemat olivat aika huikeat. Huippu on vain noin 1,5 metriä leveä ja pudotusta molemmilla puolilla useita satoja metrejä. Tässä kohtaa isukilla tuli korkeanpaikankammon raja vastaan ja pikaisen pystyssä olon jälkeen loppu menikin kyykyssä. Olo ei silti tuntunut kovin mukavalta joten huipulla oltiin vain pari minuuttia.
Ruotsalaiset tulivat perässä ja hihkuivat huipulla aikansa. Tuossa alempana ollaan jo palattu takaisin kivialueelle, mihin myös rinkat jätettiin ennen huiputusta. Tässä kohtaa olo jo helpotti ja tuntui että on saavutettu taas jotain uutta hienoa. Istuttiin hetken aikaa kunnes lähdettiin palaaman alas.
Paluumatkan aikana pilviä rupesi muodostumaan huipulle, onneksi me kerkesimme käymään ylhäällä lähes täysin kirkkaalla hetkellä.
Paluumatka sujui laaksoon saakka rauhallisesti. Vastaantulijoita oli useita, osa kyseli paljonko huipulle on vielä matkaa. Iso osa näköjään ei noussutkaan huipulle vaan jäivät aikaisemmin laaksoon. Suurin osa oli liikkeellä vain päivärepuilla ja osa myös ilman karttojakin. Nuoria (18-25v) tuntui olevan paljon liikkeellä. Tässä viimeinen taukopaikka ennen tunturiasemalle paluuta
Juuri ennen tunturiasemaa nousi ukonilma, jyrisi ja salamoi sekä vettä tuli kaatamalla. Emme ihan kerinneet pukea sadevarusteita ajoissa päälle ja toisaalta vettä tuli niin paljon että olisimme kastuneet läpimäriksi joka tapauksessa. Kävelimme sitten tunturiasemalle kuivattelemaan hetkeksi. Jatkoimme sitten paluumatkaa takaisin 1. leiripaikalle. Tässä kohtaa jalat alkoivat olla jo aika kovilla noin 30km kävelyn jälkeen, mikä rupesi vaikuttamaan jo tunnelmaa laskevasti. Pääsimme illan suussa kuitenkin perille ja aika äkkiä uni tulikin molemmille teltassa.
Aamulla noin 5km nopea siirtyminen autolle, jätskiä ja limua ja muutama keskustelu vanhojen tuttujen kanssa. Yksi tyttöporukka joka oli tavattu eilen laaksossa, oli keskeyttänyt reissun ukonilman takia ja palasivat jo aamulla helikopterilla autoille. No, ehkäpä yrittävät uudestaan toisena vuonna.
Me miehet vaellettiin koko 62km noin 2,5 vuorokaudessa. Reipasta ja tehokasta touhua. Voisi tänne joskus tulla uudestaankin paremmalla ajalla, esim. tehdä vaikka Nikkaluokta - Abisko vaellus.
Tai sitten mennä vaikka Norjaan, seuraavalle vuorelle...
