keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Talvivaellus 2014

Perjantai 11.4.
Saavuimme Kolariin hiukan ennen klo 12, mistä pääsimme autokyydillä Peltovuomaan ystävämme Janin kyydissä. Jani perheineen otti meidät ilolla vastaan ja tarjosi luonnollisesti maukasta porokeittoa lounaaksi. Ruuan jälkeen kävimme tarkistamassa kelkka-tilanteen sekä tapaamassa poroja. Allekirjoittanut pääsi mukaan porojen korvamerkintään. Suopungilla lassottiin ensin haluttu poro kiinni ja sitten pidettiin kaveria paikalla merkin leikkaamisen ajan. Minä sain pitää poroja sarvista tai alaleuasta kiinni kun isäntä leikkasi merkit. Uusi ja mielenkiintoinen kokemus tämäkin.

Illalla noin klo 18 aikaan saimme kyydin Kalmakaltiolle missä vaellusvarusteet päälle ja kohti tuntureita. Alla virallinen lähtökuva, aurinko paistoi ja tunnelma on erittäin korkealla.


Alkuun hiihdimme kelkkareittejä hyödyntäen pari tuntia. Suunta ei kuitenkaan ollut ihan juuri meidän tavoitteen mukainen, joten umpiseenhan sitä piti taas siirtyä. Kanto ihan ok, ahkio tekee noin 15cm uraa. Ensimmäinen mielenkiintoinen tilanne syntyy kuitenkin aika pian. Eteen tulee pieni, mutta sula puro. Altti päättää rohkeasti ylittää sen lumisiltaa pitkin. Rohkaisulause, mitä hyödynnettiin myöhemminkin kuului "no, näähän on eräsukset". Silta kuitenkin pettää ja Altin sukset näyttävät kolahtavan kiviin, ahkio on menossa puroon. Minä syöksyn oikaisemaan ahkiota, ja selvitään ilman ongelmia, melkein. Altin sukset eivät kärsi tilanteessa, mutta kun minä pääsen toiselle puolelle huomaan, että toisesta sauvasta on hävinnyt sompa. Ei ole totta, aivan uusi 70 euron sauva. Suomalaista tekoa, OAC. Tauon paikka. Altti rupeaa tekemään ruokaa meille ja minä kaivan 60cm lumesta noin 3x3m alueelta sompaa. Ei löydy. Voi perseen perse! 2 tuntia ja ehkä noin 6km hiihdetty koko matkasta ja toinen sompa puuttuu. Jostain syystä kumpikaan ei ole ottanut varasauvaakaan, vaikka kaikilla aiemmilla reissuilla sellainen on ollut mukana, ja kerran jopa tarvittukin. Hiukan keittää...kaivan lunta hanskat märiksi puolen tunnin ajan, mutta sompaa ei löydy. Altti haluaa etsiä vielä jälkeeni ja sompa löytyykin aivan toisesta paikasta. Todennäköisesti lunta on heitelty rytäkässä siten, että sompa lensi pari metriä reitin sivulle. Onneksi näin. Tiukat Jeesus teipit molempiin sauvoihin ja kiitokset yläkertaan. Matka jatkuu, mutta sompia tulee tarkastettua aika-ajoin. 


Hiihdämme noin klo 21 asti ja laitamme ekan leiripaikan Peltotunturin etumaastoon, noin 5km kauemmaksi Norjan rajasta kuin alunperin oli tarkoitus, mutta lähtökin tapahtui myöhempään ja ruokatauko venyi hiukan "sompailun" takia. Päivänvaloa riitti noin klo 22:30 asti ja sen jälkeenkin oli vain hämärää, teltassakin näki siedettävästi ilman telttalamppuakin. 


Lauantai 12.4.
Uni maistui ja aamulla heräsimme hienoon auringonpaisteeseen.


Olimme kaivaneet teltan eteiseen noin 40cm syvennyksen, mikä helpotti sekä liikkumista eteisessä että mahdollisti mukavan istumisen teltan oviaukolla.


Telttana siis Fjällräven Akka Endurance 3, mikä on talvikäyttöön kahdelle miehelle sopiva. Paksummat makuupussit ja molempien henk.koht. Varusteet mahtuivat hyvin sisään, eikä missään kohtaa tuntunut että tila loppuu kesken.


Suuntasimme kohti Norjan rajaa hienoissa tunturimaisemissa. Aurinko lämmittää aika lailla, lämpötila varmasti useamman asteen plussan puolella.


Alla kuva ahkioista. Molemmat painavat vielä tässä kohtaa n 40kg. Altin ahkiossa kulkee kaira, mikä nostaa kuorman korkeutta. Reissun aikana ahkioiden pakkaaminenkin kyllä kehittyi selvästi. Tavarat löysivät taas paremmin oikean paikkansa, ja pituus & syvyys suunnassa tila hyödynnettiin optimaalisesti ensin ja vasta sen jälkeen kasvatettiin korkeutta. Painopiste kun on alempana, ahkio kulkee paremmin.


Teimme pikaisen käynnin Norjan puolella, ja otimme sitten suunnan kohti Vaskolompolon autiotupaa. Ylhäällä tunturilla oli lennokasta hiihtää, kun kanto oli ihanteellista ja aurinko paistoi.

Tunturilta laskeuduimme "laaksoon" mikä on siis Enontekiön ja Lemmenjoen tuntureiden välissä. Tuntui jotenkin haikealta siirtyi pois tunturialueelta, kun juuri se on Etelän miehelle kaikkein erilaisinta maastoa. Päätimme ottaa mahdollisimman suoran suunnan Vaskolompolon autiotuvalle, koska välissä ei mitään mainittavia nousuja kartan mukaan ollut. Alempana umpisessa auringon paiste oli jo puurouttanut hankea. Teimme välillä jo noin 30cm uraa, mikä kuitenkin on vielä kaukana edellisten reissujen "huippuhetkistä". Tänään oli allekirjoittaneen suunnistusvuoro ja päädyimmekin joen rantaan siten, että taas olisi ylitystä tiedossa. Löysimme riittävän oloisen lumisillan ja päätimme vetää ahkiot yli kahteen mieheen. Alla Altti Pitkämäen heittosuoritus.


Yli päästiin ongelmitta, kunnes tajusin että kompassi on tippunut jonnekin. Ei ole todellista! Ensin eilen meinasi toinen sompa hävitä ja nyt kompassi. No, niitä on yksi molemmilla joten katastrofia ei vielä tule. Otin kuitenkin sukset pois, lumikengät takaisin jalkaan ja joen toiselle puolelle kompassia etsimään. No, se löytyi, ei ihan heti mutta löytyi kuitenkin. Hyvää säätöä...
Tämän jälkeen matka Vaskolompolalle sujui asianmukaisesti. Perillä oltiin taas illansuussa. 


Varustekassit tupaan ja kamiinaan lämmöt päälle. Vieraskirjan mukaan viime yönäkin on joku täällä yöpynyt. 


Tuvassa tulee nopeasti lämmintä ja poskia kuumottaa, kun ovat saaneet jo aurinkoa päivällä. Aurinkorasvaus onkin oleellista näin kevätlumilla. Nukumme molemmat alapedillä, koska muutenkin meidän untuvamakuupusseilla tulee kuuma. Sisällä ei ihan -15 asteeseen lämpötila yöllä laske. Varusteet kyllä kuivuvat mukavasti yön aikana.



Sunnuntai 13.4.

Aamulla sataa vielä hetken aikaa räntää, tai oikeastaan vettä. Ahkio on sitä kerännyt yön aikana mukavasti päällensä. Vettä on sen sisälläkin, mutta onneksi teltta on toisessa reunassa, eikä ole juurikaan kastunut. Seuraavaksi yöksi sekin tulee kyllä tupaan.


Otamme suunnan kohti Postijoen autiotupaa, kuitenkin siten, että poikkeamme pilkkimässä matkan varrella parissa paikkaa. Saaliiksi saadaan yksi Harjus, mikä kyllä maistuikin sitten oikein hyvältä tikun päässä paistettuna. Kuljemme pääasiassa umpisessa omia reittejämme tehden. Useamman päivän vanhat latujäljet oikeastaan upottavat enemmän kuin puhdas hanki. Uraa tehdään kuitenkin jo selvästi ja jyrkimmät nousut alkavat maistua jo työltä. Perille päästään kuitenkin hiukan aikaisemmin, jo noin klo 19 aikaan. Postijoen tupa on hivenen eri mallinen sisältä kuin edellisyön koti.


Tuvassa syödään taas hyvin. Mainitun Harjuksen lisäksi taisi olla meksikolaista riisiruokaa ja jälkiruuaksi lettuja lakkahillolla. Hyvään ruokaan kannattaa panostaa, niin pysyy tunnelma korkealla. Iltaa tuvissa vietetään varusteita hoitaen, vieraskirjaa lueskellen ja jutellaan elämän tärkeistä asioista. Välillä myös tytöistä puhutaan, näin ukkojen kesken kun liikkeellä ollaan. Aika usein uni kuitenkin tulee jo hyvissä ajoin, niin jaksetaan sitten aamulla nousta edes suht.koht. aikaisin liikkeelle. Tällä reissulla lähdöt kyllä venyivät säännöllisesti klo 10-11 asti. Toisaalta ei sitä kiireettä tänne tultukaan viettämään.

Maanantai 14.4.

Aamulla on vielä pikkupakkanen kun aamupizzalle marssin tuvan taakse. Hanki kantaa ihan saappaillakin. Vaikuttaa hyvältä. Lähdössä menee kuitenkin vielä tovi. Pohdimme Seuratako eilistä hiihtäjää Morgamonojalle vai lähteä kelkkauraa jonnekin Lemmenjoen suuntaan. Päätämme seurata latua. Hanki kuitenkin pettää välittömästi ahkion alla, ja emme halua kahlata kolmatta päivää putkeen umpisessa. Lähipäivien vesisateet ja auringon porotus ovat tehneet lumesta täällä alempana ihan puuroa. Kahlaaminen siinä tarkoittaa jopa puolen metrin uraa ja erittäin hidasta etenemistä. Matka Morgamonojalle kestäisi arviolta kaksi päivää. Valitsemme mieluummin kelkkauran käytön,toivotaan että reitti kulkee edes kohtuu lähelle Lemmenjoen aluetta. Aurinko paistaa ja nyt sukset oikein lentävät. Vauhti on varmasti kolminkertainen kahteen edellispäivään verrattuna. Nousemme pikkuhiljaa Lemmenjoen länsi-puolen tuntureille.


Maisemat ovat taas hienot ja tunnelma korkealla. Pysähdymme välillä ottamaan napanderia (salmiakki-kossua), ja toteamme molemmat että tämä on reissun kohokohtia. Ilma on erittäin lämmin ja käytännössä ei tuule ollenkaan. On uskomatonta olla korkealla tunturilla ja hiihtää pelkästään aluspaidan kanssa. Hiihdämme Martin-Eskon Palon lentokentän ohi. Se on aikanaan kullankaivajien tarpeeseen tehty, mutta kuulemma nykyään hyvin vähällä käytöllä. Tavarakuljetukset hoidetaan mönkijöillä, ja lentokentän tarpeeseen rakennettu tupa toimii nykyään vaihtokirjastona. Kirja tuodaan lukemisen jälkeen sinne toisten luettavaksi, ja otetaan samalla itselle uusi kirja ajankuluksi. Tämän kuulimme myöhemmin taksikuljettajaltamme. Pystytämme leirin tunturin alarinteeseen, parin sadan metrin päähän huipusta. Maisemat ovat hienot ja tunnelma kevyt. Olemme noin 5km päästä Morgamonojan mökistä, mistä alkaa Lemmenjoen kansallispuiston merkityt latu- ja kelkkareitit. Enää ei siis keliolosuhteet pääse estämään meidän perille pääsyä.


Illalla poltamme nuotiolla kelohonkaa ja nautimme tervan tuoksusta. Tuuli nousee yötä kohden ja taivaskin näyttäisi kirkastuvan. Telttaan siirtyessä käy jo melkoinen puhuri. Luotamme kuitenkin telttaan ja tekemiimme myrskynarujen kiinnityksiin. Tuuli voimistuu yöllä vielä edelleen ja välillä kurkin kun koko teltta heiluu ja huojuu sen voimasta. Uni on katkonaista, kunnes aamusta myräkkä rauhoittuu. 

Tiistai 15.4.

Heräämme siinä yhdeksän aikaan täysin kirkkaaseen auringon paisteeseen ja kuivatamme makuupussit pienessä kevättuulessa. Telttapiikkien ja narujen esille kaivaminen onkin kovempi homma kun yöpakkanen ja voimakas tuuli ovat kovettaneet maan melkein betoniksi. Lapio puree juuri ja juuri lumeen. Tavallisen aamupalan, eli puuro+kaksi ruisleivän viipaletta+kahvi, jälkeen otamme suunnan kohti Morgamonojaa. Laskemme tunturia alas ristiin rastiin ahkioiden takia. Allekirjoittaneen ahkion aisat ovat lisäksi edelliseltä reissulta käyrät, ja ahkio seuraa entistä huonommin kuljettajaansa. Mielenkiintoisia tilanteita syntyy useita, mutta niistä selvitään. Molemmilla meistä on metallireunaiset tunturisukset, mitkä auttavat kun rinteitä lasketaan sivuttain. 40kg ahkio kuitenkin joko menee painovoiman mukaan suoraan alas, tai suuremman (nopeamman) voiman mukaan muuhun suuntaan. Vauhtia ei kuitenkaan voi liikaa kehittää, senkään takia että rinne on täynnä puita. Mukavaa ja vaihtelevaa puuhaa kuitenkin, perus diesel-hiihdon rinnalla. Kutsumme itseämme diesel-koneiksi, mitkä vaan jaksavat ja jaksavat vetää piiiitkää ja tasaista hiihtoa eteenpäin. Ilman valituksia, ilman vauhtimuutoksia.

Pysähdymme Morgamonojalle pariksi tunniksi kuivattelemaan varusteitamme. Tapaamme siellä myös ensimmäiset toiset ihmiset retkemme aikana. Kullankaivaja porukka on luopumassa valtauksestaan, ja kuljettaa tavaroita pois. Aurinko paistaa edelleen ja lämpötila on varmasti useita plusasteita varjossakin. Päätämme hiihtää mahdollisimman lähelle Njurgulahtea, mikä on retkemme päätöspiste. Seuraamme merkittyä retkireittiä, mikä on tuttu meille kahden vuoden takaiselta reissulta. Silloin matka siis keskeytyi juuri tähän paikkaan, kun mukana ollut Moona koira ei pärjännyt silloisissa talvi-olosuhteissa. Kaikki kunnia kuitenkin Moonan sitkeälle yritykselle, ja sen jälkeen kesäreissuilla Moona-otus onkin ollut kiitettävästi mukana.

Matka Lemmenjoen jokilaaksoon on lähes pelkkää laskua hyvin kovaa kelkkauraa pitkin. Suuremmat laskut joko kierretään umpisen kautta ristiin, tai allekirjoittanut laski osan myös ahkion päällä istuen, sitä pulkkaa käyttämällä. Lumikenkien piikit eivät varsinaisesti tuntuneet takapuolen alla mukavilta, ja myöhemmin ilman pitkiä alushousuja huomasin, että retkihousuissa olikin nyrkin mentävä repeämä vasemman kankun kohdalla. How nice. Ivalosta ostinkin sitten uudet verkkarit tilalle.

Jokilaaksoon päästiin siis sujuvasti. Toisen sauvan sompa hävisi taas matkalla, mutta löytyi myös taas Altin toimesta. Hienot vehkeet, todellakin sijoituksen arvoiset. Ne on muuten nyt palautettu Partioaittaan, ja katsotaan mitä OAC tuumii tuotteistaan, sekä minun Jeesus-teippauksien tarpeellisuudesta. 
Laaksossa paistoi alkumatkasta aurinko mukavasti. Lunta on huomattavasti vähemmän kuin Enontekiöllä. Etelä-rinteillä ja monessa kohtaa retkiladullakin sitä ei ollut enää ollenkaan, ja paikka paikoin vedimme kymmenisen metriä ahkiota mättäällä.


Merkitty reitti kulkee pitkälti jokea pitkin. Muutamassa kohtaa jää oli jo aika ohutta, sekä reitti kulki ihan avovesien vierestä. Luotimme kuitenkin siihen, että merkkitolpat kerätään pois, kun jää ei enää kanna hiihtäjää. Vaikka itse tykkäänkin eniten Lapissa tunturi-alueista, täytyy myös tätä jokilaaksoa kehua. Paikka on varmasti kesällä ja syksyllä oikein hieno, ja voisin hyvin kuvitella itseni telttailemassa noissa mukavissa niemennokissa. Istua siinä rauhakseltaan ja katsella kauniita maisemia. 

Päivän edetessä alkaa lunta satamaan ja lopulta sitä tulee ihan älyttömästi. Se on myös erittäin märkää, eikä hiihdosta kohta tule mitään. Rupeamme katsomaan leiripaikkaa ja siirrymme sitten joen rantaan. Lunta on nyt suksien pohjassa jo 5cm ja kaikki vaatteet ovat ihan märkiä. Tulipahan tämäkin vielä koettua.


Pystytämme leirin, ja teemme iltaruokaa. Loppumatkassa laskenut tunnelma nousee taas normaaliksi, kun vaihdamme kuivat vaatteet päälle ja saa lämmintä ruokaa. Makuupussi houkuttelee pitkän päivän päätteeksi ja uni tulee nopeasti.

Keskiviikko 16.4.

Aamulla meillä on herätys klo 8, jotta ehdimme Njurgulahteen ajoissa selvittämään kotimatkan organisointia. Pikainen aamupala ja teltan purku. Yöpakkanen on taas hienosti kovettanut narut ja telttapiikit lumen sisään. Hiukan vähempikin tuenta olisi täällä metsän keskellä laaksossa riittänyt, mutta minkäs sille tavoilleen voi.

Viimeinen rutistus ei paria tuntia pidempään kestä. Molemmat hiihtävät aika lailla omissa syvissä ajatuksissaan. Jokunen poro ihmettelee meidän menoa ja pari kelkkailijaa huristelee vastaan. Njurgulahdella otamme kahvit ja pullat sekä vielä mustikkapiirakkaakin. Olemme nämä herkut ansainneet. Vaihdamme siviilit päälle ja tilaamme taksin viemään meidät Inariin. Inarissa hyppäämme bussiin ja matkaamme Ivalon ja Sodankylän kautta Rovaniemelle. Matka kestää viisi ja puoli tuntia, mutta ikinä ei bussimatka ole tuntunut yhtä mukavalta. Maisema vaihtuu ja on leppoisaa vain istua. Raikasta juomaa ja pikku naposteltavaa saa ilman mitään lisätöitä. Sivistyksellä on puolensa. 



Rovaniemellä käymme syömässä ja ostamme tuliaiset kotiin. Ahkiot ja muut varusteet jäävät aseman lokerikkoon, tai sen vierelle, mikä ei sisälle mahtunut. Luotamme vielä muihin ihmiseen tämän verran. Juna lähtee klo 21 aikaan ja parin oluen jälkeen makuuvaunu kutsuu. Altti hyppää Tampereella junasta vähän ennen kuutta aamulla pois ja minä olen Hämeenlinnassa seitsemän aikaan. Vaimolta saa heti asemalaiturilla pusuja ja ison halauksen. Taisi olla ihan kiva, että tulin kotiin.

Kotona ensin päiväunet, sitten tavaroiden purku ja kuivatus. Teltan pystytys pihalle. +12 astetta lämmintä ja tuulee, niin äkkiä Lapin lumet sulavat sisältäkin pois.


Näin saatiin tämän talven kohokohta tiivistettynä pakettiin. Maastossa ei oltu ihan suunniteltua 8-10 päivää, mutta suunniteltu reitti kuljettiin ja mukavaa oli. Keliolosuhteet olivat hyvin vaihtelevat, ja voi myös todeta, että ainakin Lemmenjoen jokilaakson osalta olimme nyt liikkeellä viime metreillä. Seuraava viikko toi jo +5 - +7 asteen lämpötiloja, mikä kyllä vie jo ison osan hiihtolumista pois. Nyt jo oli selvästi haasteellista mennä umpisessa, sekä upottavan lumen että kuuman ilman takia. Talvivaellukselle kunnon pakkanen on kyllä parempi keli.

Kuvia en tällä kertaa ottanut niin paljon kuin aiemmin. Se tuntui aavistuksen ylimääräiseltä vaivalta, ja osa maisemista on kuvattukin jo aiemmilla reissuilla. Ajattelin myös, että jos joku haluaa oikeasti nähdä nuo hienot maisemat, tulee hänen kyllä mennä itse paikanpäälle niistä nauttimaan. Kokonaisuutta, eli avaraa maisemaa, hienoja yksityiskohtia, hiljaisuutta ja luonnon kanssa yhdessä olemista, ei kuitenkaan mitenkään voi yhteen kuvaan saada. Se täytyy itse kokea, ja sitä suosittelenkin kaikille Lapin maisemista nauttiville. Talvivaelluskin kannattaa kokea, ja nimenomaan tunturien lumo.

Teen vielä ehkä erillisen blogin retken varusteista ja niihin liittyvistä huomioista. Samaten retkikaverini Altti on tekemässä videota reissun kohokohdista. Linkkaan ehkä senkin vielä tänne. 

Kesäreissuja suunnitellen.

T. Miska













torstai 10. huhtikuuta 2014

Talvivaellus 2014 - kohti Lappia!

10.4. Torstai klo 23:19. Junassa matkalla Kolariin. Tampereella mukaan liittyy vaelluskaverini Aldair. Tarkoituksena mennä noin 10 päiväksi Pohjois-Lappiin hiihtämään. Enontekiöstä Norjan kautta Lemmenjoelle. Matkaa tulee arviolta jotain 100-150km väliltä. Kelistä ja innosta riippuen. Nyt siis olen junassa, kamat ahkioon pakattuna ja tästä eteenpäin vain odotellaan 12 tuntia perille pääsyä. Toki tarkoitus saada hyvät juna-unet, niin jaksaa sitten maastossa viuhtoa. Kuvan tunnelmiin. Seuraava päivitys tuleekin sitten maastosta. Koska, se jää nähtäväksi. Öitä.