maanantai 21. syyskuuta 2015

Scandinavian huipulla eli Galdhopiggen elokuussa 2015

Tässä menikin vähän normaalia pitempään, kunnes pääsin kirjoittamaan uusinta blogitarinaa. On ollut aika lailla ylimääräistä touhua vapaa-aikana, ja lisäksi retkikuvat olivat hukassa hetken aikaa. Nyt kuitenkin sain uuden työkoneen, minkä kanssa kuvien työstäminen ja kirjoittaminenkin pitäisi jatkossa sujua helpommin. Windows maailmasta siirryttiin OS X puolelle. Alkuvaikutelmat ovat ainakin hyvät, ja kyllä tässä pientä uutta intoa kirjoittamiseenkin saattaa tosiaan tulla. Mutta asiaan, eli tämän kesän viimeiseen reissuun...


Perjantai 7.8.

Töiden jälkeen starttasimme kohti Turkua, mistä Siljan laivalla on tarkoitus siirtyä Ruotsin puolelle. Tavarat oli pakattu jo edellisiltana, mutta vielä tunnin verran siinä meni kun muutamia viime hetken muistamisia viskottiin varmuuden vuoksi mukaan. Tarkoitus on siis mennä omalla autolla Ruotsin läpi Norjaan, olla siellä viikon verran ja tulla takaisin kutakuinkin samaa reittiä. Laivan paluulippu on lauantai-ilta lähtöön. Tässä perinteinen laivaan lastauskuva:



Laivassa nautittiin a' la cartessa hyvät illalliset oluen kera. Taxfreesta mukaan mässyä ja olutta varuiksi. Muuten ruokaa oli jo kotona Suomessa ostettu pitkälti tarvittava määrä. Edellisten Norjan reissujen myötä, on hintatasosta tullut sellainen käsitys, että pyrimme välttämään paikallisia ravintoloita ja keskitymme pääasiassa syömään omia retkiruokiamme.

Lauantai 8.8.

Laiva on Tukholmassa aikaisin aamulla, muistaakseni klo 7:00 aikoihin. Siitä sujuvasti E18 pitkin kohti länttä. Pysähdymme syömään aamupalaa 1,5 tunnin ajon jälkeen. Meillä on matkassa kolme pakettia muroja ja 6 litraa maitoa aamu- ja iltapaloja varten. Määrä osoittautui sopivaksi.



Puoli kahdentoista aikaan päivällä siirrymme Norjan puolelle. Matkavauhti hidastuu huomattavasti. Nopeusrajoitukset ovat 80-100 välillä, mutta usein matkalle tulee kyliä ja pikkukaupunkeja missä ajetaan vain n 60km/h. Tiet ovat myös selvästi kapeampia ja mutkaisempia, joten täällä ei tee mielikään ajaa mitenkään erityisen kovaa. Sinänsä meillä on ihan ok matka-auto, Fordin S-Max, mutta kyllä sen koko täällä myöhemmin serpentiini-teillä tuli tiedostettua.

Tutustumme matkalla Lillehammerin kaupunkiin ja nostamme automaatista Norjan kruunuja. Käteistä on kuulemma hyvä olla vuoristoalueen palveluita varten. Taisi kyllä pitkälti onnistua kaikki kortillakin, mutta varmuuden vuoksi hyvä näinkin. Tässä muutama otos Lillehammerista.



Jatkamme E6 tietä pohjoiseen, Ottaa kohti ja siitä käännymme Lomiin, mistä tietä numero 55 pitkin Jotunheimen kansallispuistoon. Ensimmäiset ohjeet kansallispuistoon, minkä luulisi olevan Norjan suosituimpia retkeilykohteita, tulevat vasta kun käännytään tieltä nro 55 pienelle vuoristotielle. Tämä oli yllätys, ja koska meillä ei ollut karttaa matkassa, olimme navigoinnin kanssa hiukan ihmeissämme hetken aikaa. Sinänsä reitti on kyllä nyt selvä ja helppo, kun sen on edestakaisin kerran kulkenut. Navigoinnissa hiukan sekoitti se, että Jotunheimenin kansallispuistoon pääsee useasta eri kohtaa. Tässä otos mainitusta vuoristotiestä, missä tosiaan yksi auto mahtui kerralla kulkemaan, mutta ohituspaikkoja oli kyllä aika usein.



Ajoimme Spiterstulen vuoristomajan liepeille, ja jätimme auton parkkiin noin 500m ennen aluetta. Nousimme hiukan ylemmäs ja laitoimme teltan tänne illalla noin klo 21 aikoihin.




Sunnuntai 9.8.

Aamulla kun heräsimme siinä klo 8 aikoihin, oli vielä ihan hyvä keli. Sääennuste näytti että aamupäivällä tulee vettä mutta puolenpäivän jälkeen pitäisi sade lakata. Pilvistä kuitenkin on koko päivä, kuten 2-3 seuraavaakin päivää ennusteen mukaan. Tarkoitus siis huiputtaa nyt ensimmäisenä maastopäivänä Galdhopiggen (2469m), mikä on samalla koko Scandinavian korkein paikka. Olemme 2013 käyneet Kebnekaisen huipulla, mikä on 2106m korkea, eli hiukan nyt laitetaan taas paremmaksi.
Olemme juuri lähdössä maastoon, kun alkaa sataa reippaasti. Siirrymme sisälle vuoristomajalle odottamaan sateen loppumista ja syömme samalla toisen aamiaisen.



Vuoristomajassa tapaamme yhden Suomalaisen pariskunnan, joka on tullut tänne vaeltamaan laaksoja pitkin, ilman huiputuksia. Olivat ensin käyneet Rondanen kansallispuistossa mitä kyllä kehuivat maastoltaan, mutta missä oli ollut kovasti ruuhkaisaa. Sade lakkaa parin tunnin kuluttua ja pääsemme vihdoin lähtemään huiputukseen.



Meidän perään lähti yksi perhe, vanhemmat kolmen lapsen kanssa, joille neuvoimme oikeaa suuntaa kartalta. En tiedä nousivatko he huipulle asti, emme ainakaan nähneet heitä enää myöhemmin varsinaisen lumiosuuden jälkeen. Olivat kyllä aika kevyellä varusteella liikenteessä. 


Ensimmäinen tunti saatiin nousta ok kelissä, minkä jälkeen tulimme pilvien korkeudelle (n 1500m). Tästä eteenpäin näkyvyys olikin selvästi heikompi.

Nousu on selvästi jyrkempi heti alkuun kuin Kebnekaisella. Tässä vielä näkyi vuoristomaja taustalla.



Tukevat kengät ja vaellussauvat olivat tarpeen, kun liukkaiden kivien kanssa sai temuta. 
Välillä mentiin aika hyvässä pilvessä, ei paljon maisemia tarvinnut katsella. Nokka kohti yläviistoon ja tossua toisen eteen.



Tämä oli mielenkiintoinen paikka. Ei nähnyt mitään, mitä on reunan takana, mutta hirveä tuuli ja vesitihkua lensi naamaan vaakatasossa.



Hyvää hommaa tuumi Miku :)



Noin neljän tunnin aherruksen jälkeen saavutimme huipulla olevan kahvilan. Huippuhan on täällä erilainen kuin Kebnekaisella, missä se on vain noin 1,5 metriä leveä kapea harjanne. Täällä huipulla mahtuu olemaan isompikin ryhmä ihmisiä ja kahvilakin on lähes huipun korkeudella.



Tässä kuvaa huipulta ja kahvilasta. Maisemia ei tosiaan tällä kertaa 2,5km korkeudelta päästy ollenkaan katsomaan.




Kahvila oli tupaten täynnä ihmisiä, joten jatkoimme koko lailla samantien matkaa alaspäin. Alaspäin olikin sitten aika paljon kevyempi mennä. Lumiosuudet mentiin "luistellen", ja samaan aikaan oli muutama muukin ryhmä meidän kanssa laskettelemassa iloisesti alaspäin.




Laskeuduimme pilvien alapuolelle takaisin kuivempiin, lumettomiin maastoihin. Täältä katsoimme mukavan lounaspaikan ja söimme rauhassa retkiruokaa ja ihastelimme maisemia.




Palasimme takaisin vuoristomajalle ja vaihdoimme siviilit päälle. Matka huipulle ja takaisin kesti meiltä vajaa 8 tuntia. Emme pitäneet mitään kovaa vauhtia yllä, vaan nautimme siellä olosta ja keskityimme turvalliseen, rauhalliseen etenemiseen. Olimme matkalla pohtineet, miten tästä eteenpäin jatketaan. Yksi vaihtoehto oli ollut, että huiputamme vielä seuraavan kahden päivän aikana Glittertindin. Sääennuste oli kuitenkin sellainen, että se ei tuntunut järkevältä eikä houkuttelevalta ajatukselta. Kahdeksi seuraavaksi päiväksi oli alueelle edelleen luvattu samanlaista säätä, pilvistä ja ajoittain sateista. Tarkoittaisi sitä, että Glittertindilläkään ei todennäköisesti päästäisi nauttimaan sen paremmin maisemista. Päätimme siten jättää tämän huiputuksen toiseen kertaan ja vaihtaa maisemaa. Poistumme Jotunheimen alueelta hetkeksi, ja suuntasimme kohti Lomia (taas).

Lom on viihtyisäksi rakennettu turistikylä. Siinä on jotain samanlaista kuin meillä Suomessa on esim. Levillä. Hienoja, tyylikkäitä hirsirakennuksia ja paljon majoitustilaa. Keskellä virtaa hieno koski ja tarvittavat palvelut löytävät. Tässä muutama otos paikasta.





Otamme suunnan kohti Geirangerin vuonoa, minkä pitäisi olla Norjan hienoimpia vuonoja. Matkalla sinne pääsemme jo ajamaan näitä kuuluisia Norjan serpentiini teitäkin.



Saavumme perille kylään hieman klo 22 jälkeen illalla, ja leirintäalue on jo kiinni. Matkalla olisi ollut rauhallisia leiripaikkoja, mutta lämpötila ylhäällä oli 3-5 plus asteen välillä, joten emme halunneet jäädä sinne vaan laskeutua alemmas hiukan lämpimämpiin olosuhteisiin. Ajoimme keskustan läpi vuonon toiselle reunalle, missä näytti olevan muutamia asuntoautoja parkissa tien varressa. Löysimmekin itsellemme sieltä sopivan levikkeen rannalla mihin auton sai peruutettua. Heittelimme matkatavarat etupenkeille, viritimme patjat taakse ja kävimme nukkumaan. Auton takalasin läpi näkyi hienosti Geirangerin kylän valot.


Maanantai 11.8.

Heräämme kauniiseen auringonpaisteeseen ja teemme aamupalaa rauhassa vuonon äärellä, samalla kun muutama kalastaja lähtee veneillään töihin.



Vuonoon saapuu samoihin aikoihin täysikokoinen risteilyalus. Se kajauttaa muutaman kerran torvellaan mihin vastarannalla vastataan jollain tykin tapaisella laukauksella. Äänet kaikuvat hienosti vuonossa.



Nousemme autolla vuonon toiselle puolen ottamaan maisemakuvia. Tie tänne nousee mutkitellen ja välillä pitää pysähtyä antamaan tilaa busseille. Maisemat ovat kyllä todella upeat.




Laivalta rantautuu ilmeisesti osa matkustajista ja Geirangerin kylä täyttyy eri kansalaisuuksia edustavista turisteista. Iso osa on Japanilaisia, jotka kuvailevat toisiaan eri taustoja vasten. Emme jää heidän kanssa enää kylää ihmettelemään, vaan päätämme jatkaa matkaa.

Suuntamme Dalsnibbaan, mikä on noin 15km päässä vuonosta oleva vuori. Täällä sijaitsee Euroopan korkeimmalla vuonon näköalapaikka, minne pääsee autolla. Tie tänne on maksullinen, 110 Norjan kruunua, eli noin 12 euroa henkilöautolta. Ylhäältä katsellaan vuonoa taas hiukan eri kuvakulmasta ja pudotusta alas on varmaan noin 500m.



Täällä oli myös matkamuistomyymälä, missä oli Artoon hyvä ystävä Trolli ottamassa aurinkoa. Otimme Artoon pyynnöstä hänestä ja Trollista yhteiskuvan.



Miku kävi myös näyttämässä Artoolle hienoja maisemia. Artoo oli innoissaan.


Artoo on siis meidän matka-jääkaappi, mikä nimettiin näin, koska se mielestämme muistuttaa StarWars elokuvasta R2D2 robottia. Kääntäjä on näissä uudemmissa elokuvissa taas nimennyt robotin "Artooksi". Artoosta tulikin meille matkan aikana tärkeä ystävä. Olimme kaikki kolme yhdessä iloisia, kun päivän maastossa vieton jälkeen Miku ja minä tulimme takaisin autolle viettämään kolmistaan yhteistä laatuaikaa.

Dalsnibasta jatkoimme matkaa pikkuhiljaa takaisin kohti Lomia (kolmas kerta). Heitimme yhden ylimääräisen maisemareitin ja palasimme sitten takaisin isolle tielle. Lomissa kävimme kaupassa ostamassa vähän tuoreruokaa ja siirryimme sitten pienten reittiepäselvyyksien kautta Jotunheimenin toiselle puolelle. Valitsemamme oikotie nimittäin osoittautui hyvin mutkaiseksi ja mäkiseksi hiekkatieksi, nousten ensin yhden vuoren laelle ja sitten laskeutuen taas kahden muun väliseen laaksoon. Emme voi suositella kyseistä toimintamallia, vaan kannattaa ennemmin valita suora, mahdollisimman iso tie kohteeseen. Norjan pikkutiet ovat vähän toista kuin Suomen pikkutiet, näistä korkeuseroista johtuen.

Pääsimme kuitenkin illan suussa Gjendesheimeniin, Gjende järven rannalla olevalle turistiasemalle. Tästä alkaa reitti Besseggenille, mikä taas on yksi Norjan suosituimpia vaelluskohteita. Asemalla on lyhytaikaiseen pysäköintiin parkkipaikka, pidempiaikaiseen pysäköintiin oleva parkkipaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä, lähempänä valtatietä. Tien varrella oli myös useita yksityisiä, suljettuja pysäköintialueita.
Palasimme n 10km takaisinpäin E16 tietä ja laitoimme teltan tien vierellä olevan järven rantaan. Ei mikään rauhallinen paikka, mutta nyt on niin väsynyt olo ettei jaksa säätää enempää.




Tiistai 12.8.

Aamulla sataa vettä. Miku on ollut hiukan väsyneen oloinen ja kun säätiedotus lupaa koko päivälle vesisadetta, päätämme jäädä tähän pitämään lepopäivää.

Sade kuitenkin lakkaa alkuillasta ja olen sitä mieltä, että lähdetään etsimään parempi leiripaikka maastosta. Katselemme karttaa ja mietimme vaihtoehtoja. Lopulta pakkaamme reppuihin yöpymisvarusteet ja päiväretkeä varten varusteet, jos päätämmekin jatkaa maastosta suoraan Besseggenille. Lähdemme nousemaan ylemmäs vuoristoalueelle.



Täällä kuitenkin käy erittäin voimakas ja kylmä tuuli, ja päätämme siirtyä takaisin alemmas mukavampiin olosuhteisiin. Tällä reissulla on nyt selvästi havaittu se, että ylhäällä vuoristossa on huomattavasti kylmempää kuin alhaalla laaksoissa. Ylhäällä tuulee ja lämpötila on luokkaa 3-5 plus astetta, kun laaksoissa on yleensä ollut noin 10 astetta lämpimämpää. Etsimme leiripaikkaa, mutta rinteet ovat sen verran jyrkkiä ettei kunnon tasaista paikkaa löydy. Palaamme takaisin autolle ja siirrymme vähän matkan päähän toiselle taukopaikalle. Päätämme jäädä tähän yöksi ja nukkua tällä kertaa autossa. Kun olemme syömässä iltapalaa n 50m päässä olevan joen rannassa, asettautuu saksalainen perhe automme viereen telttailemaan. Ihme etteivät nyt sitten voineet muuta paikkaa keksiä. Täällä on sekin havaittu, että rauhallisen leiripaikan hakeminen ei ole kovin tärkeässä roolissa muilla. Ihmiset pääsääntöisesti menevät leirintäalueille tai majoittautuvat ihan tien viereen. Yö sujuu kuitenkin hyvin, välillä piti auton ikkunoita säätää, jotta ilma kiertää riittävästi, muttei kuitenkaan tule liikaa vetoa ulkoonta.

Keskiviikko 13.8.

Aurinko paistaa hienosti ja koko päivälle onkin luvattu kaunista keliä. Suoritamme ripeästi aamutoimenpiteet ja siirrymme Gjendesheimeniin. Täällä onkin menossa jo melkoinen härdelli. Autoja tulee koko ajan lisää, ja osa ihmisistä odottelee laivaa siirtyäkseen järven toiseen päähän.




Lähdemme nousemaan muiden perässä kohti Besseggeniä.
Täällä todellakin on paljon väkeä liikkeellä, meidän edellä menee lähes kokoajan näkyvissä muita ja sama tilanne on takana. Reitti on selkeä polku, ja jyrkemmissä paikoissa on kivet aseteltu portaiksi.




Ylhäältä on hienot karut näkymät eri suuntiin. Aikamoinen tuuli käy ja vaikka aurinko paistaa, tuntuu takki ja pipo ihan sopivalta varusteelta. Osa norskeista kyllä mennä viipottaa täällä shortseilla ja kevyillä kengillä, osa myös juosten pitkin kivikkoja. On ne erikoista porukkaa.






Tässä kohtaa taisi olla vaikeimpia paikkoja mennä alaspäin. Kuvasta näkyy pienenä alempana olevat ihmiset ja järvellä menevä laiva. Mittakaava, jyrkkyys ja paikan kapeus ei ihan tästä aukea, mutta näin korkeanpaikan kammoiselle tämä ei ollut mukava kohta.



Tässä vielä otoksia samasta paikasta.



Tässä ollaan siis tultu jo alas ja pahimmat paikat kaikki ohi.


Matka jatkuu hienoissa maisemissa. Suurin osa kävijöistä tekee tämän toisinpäin, eli ensin veneellä Memurubun vastaavalle turistiasemalle ja sieltä kävellen Gjendesheimeniin. Me teimme tämän toisinpäin, ja tuo jyrkin kohta oli kyllä alaspäin vaikeampi tulla kuin mennä ylöspäin. Toisaalta loppu oli helpompaa, eli siinä mielessä näin kivempi. Ensin luulot pois ja sitten vaan tossua tossun eteen. Alla otoksia vielä matkalta. Tätä voi kyllä hyvin suositella päiväkeikaksi.





Tulimme siis Memurubusta veneellä takaisin autolle. Olimme tässä kohtaa tyytyväisiä vuoristoalueen nähtävyyksiin ja kokemuksiin ja lähdimme ajelemaan etelään kohti Osloa.

Matkalla pysähdyimme yhden hienon kosken ääreen syömään lounasta.





Muuten matkalla Osloon ei ihmeitä ollut nähtävissä. Olimme toisaalta ihan tyytyväisiä kun tiet kulkivat pitkälti laaksoissa ja matka eteni sentään kohtuullista vauhtia. Jotenkin vuoristoalueen hidas eteneminen ja jatkuva tsemppaus kapeiden teiden kanssa alkoi väsyttämään. Ajatus Ruotsin ja Suomen leveistä moottoriteistä tuntui ihan hyvältä.

Oslossa suuntasimme keskustan leirintäalueelle, olikohan Oslo city camping nimeltään. Telttapaikka maksoi luokkaa 30 euroa ja ainoa tarjolla oleva tila oli aivan vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä. Tien ja teltan välissä oli kapea jalkakäytävä ja kuusiaita, väliä ehkä n 5 metriä. Sitä pitkin sitten surrutti bussia, autoa ja viritettyä mopoa pitkin iltaa ja alkuyötä. Lopulta saimme kuitenkin nukuttua.


Torstai 14.8.

Aamulla ylös n klo 8:00 aikaan. Maksullinen suihku ja soppa-aamiaista teltassa. Pikainen poistuminen leirintäalueelta, ja kohti museoita. Aloitimme Viikinki museosta. Ihan siisti, pieni näyttely. Esillä kolme erikokoista viikinkivenettä ja samalla löydettyä muuta rekvisiittaa.




Seuraavaksi Kontiki näyttelyyn, mikä oli myös mielenkiintoinen. Esillä useampi alus ja kattavat, selkeät kertomukset retkistä. Tätä voi suositella hyvin.



Tämän jälkeen vielä etukäteen eniten mainostettuun, vieressä olevaa museoon mikä kertoi suurista norjalaisista löytöretkeilijöistä. Luonnollisesti eniten tarinaa oli Roald Amundsenistä, mutta myös muista Etelä- ja Pohjoisnavan tutkimusmatkailijoista ja retkistä noin viimeisen 150 vuoden ajalta. Lisäksi kattavasti tietoa alueiden nykytilanteesta, Norjalaisesta vinkkelistä katsoen. Täällä olisi riittänyt luettavaa ja katsottavaa varmaan koko päiväksi, mutta kun olen aiheeseen jo muutenkin hyvin perehtynyt kirjojen ja elokuvien kautta, niin ei nyt ole intoa pidempään tutkiskeluun.

Museoista menemme Oslon keskustaan ja käymme syömässä ihan maukkaat kebab ateriat. Oslo ei kaupunkina kuitenkaan meitä juuri miellytä. Aikamoinen ruuhka, teitä ja tunneleita risteilii pitkin poikin ja ihmisiä on melkoisen paljon. Kaupungin arkkitehtuuri on osittain kyllä hyvin modernia ja uusia erikoisen näköisen rakennelmia on lisää tulossa. Kaiken kaikkiaan kaupungista jää kuitenkin mielikuva, että ei sinne varta vasten toista kertaa tarvitse tulla. Euroopasta löytyy kyllä mielenkiintoisempiakin pääkaupunkeja.

Otamme suunnan kohti Ruotsia. Norja on nyt nähty ja koettu tältä erää. Lähdetään meille hiukan edullisempaan Ruotsiin ja katsotaan sieltä joku kiva leirintäalue missä viettää pari päivää.

Ajamme Vänernin rannalla olevaan Karlstadin kaupunkiin. Siellä majoitumme Swecamp Bomstadenin leirintäalueelle. Leirintäalue on selvästi keskittynyt vaunuhommiin, teltoille on vain pieni oma alue keskellä vaunukylää. Palvelut ovat kuitenkin hyvät ja toimivat, uimaranta hieno, vesi puhtaan oloista ja rannan ravintolasta saa ihan ok ruoka-annoksia. Jäämme tänne yöpymään ensin yhdeksi yöksi ja sitten vielä toiseksi. Tästä nyt on jo seikkailuretki aika kaukana, mutta helppo leirintäalueen elämä maistuu tässä kohtaa.





Perjantai 15.8.

Nautimme leppoisasta leirintäalue-elämästä. Uimme järvessä, luemme kirjoja, loikoilemme auringossa jne. Vietetään siis rennosti viimeisiä kesälomapäiviä. Iltapäivällä käymme Karlstadin kaupungilla kiertelemässä. Ei täällä nyt juuri mitään ihmeellistä ole nähtävää, tavallinen pieni Ruotsalais-kaupunki. Tämä nyt on jo melkein kuin kotona olisi.

Illalla syödään rantaravintolassa ja kierrellään alueella. Vaunu-mökki virityksiä on kaikenlaisia. Tässä yksi mielenkiintoinen, vähän karumpiinkin olosuhteisiin sopiva peli.




Lauantai 16.8.

Aamulla rauhallinen startti kohti Tukholmaa. Ajamme ensin Siljan satamaan ja yritämme päästä bussilla keskustaan. Tämä ei kuitenkaan onnistu, kun lippu olisi pitänyt ostaa etukäteen, eikä ole tietoa mistä. Hermot ei riitä asian enempään jahkailuun, joten auto käyttöön ja keskustaan sompaamaan. Lopputuloksena ajellaan välillä siellä missä ei saisi, mutta nämä nyt ovat niitä turistien etuoikeuksia. Lopulta auto saadaan parkkiin ihan keskustaan ja päästään kiertelemään esim. vanhassa kaupungissa. Keskustassa on menossa kesäkauden päättäjäiset ja porukkaa on sitten kohtuullisen paljon liikkeellä. Pari tuntia kiertelyä ja fantasiakaupassa asioinnin jälkeen olemme valmiita siirtymään satamaan. Satamassa laivan odottelua pari tuntia orastavan flunssan ja päänsäryn kanssa. Tauti yltyy allekirjoittaneella niin, että laivan buffetissa ei tainnut sata servettiä riittää nenäliinoiksi. Ruoka oli kuitenkin erittäin hyvää vaihtelua retken pussiruokiin nähden.


Loppumietteet

Tuli aika paljon ajeltua. Noin 2500km, mistä ehkä puolet Norjassa. Alunperin ajatuksena oli mennä Osloon lentokoneella ja siitä julkisia käyttäen kohteisiin. Uskaltaisin sanoa, että onneksi muutimme suunnitelmaa. Siirtymiset eri kohteiden välillä olisivat varmasti olleet tuskallisen hitaita ja julkisen liikenteen aikataulun mukaan eläminen olisi varmasti aiheuttanut ihmettelyä. Hyödynsimme myös ison auton tiloja kahtena yönä nukkumisessa. Toisessa tämä oli välttämätöntä, toinen oli vain oma helpomman ratkaisun valinta. Kaksi normaalikokoista patjaa mahtui hyvin taakse. Yöpaikan osalta jouduimme usein tekemään kompromissin, eli hyväksyä sen että "naapureita" on lähellä ja ihan täyttä maastorauhaa ei saavuteta.  Jos olisimme menneet esim. viikoksi vaeltamaan maastoon Jotunheimenin alueelle, olisi päiväretkikohteiden ulkopuolella tietty löytynyt helposti hyviä leiripaikkoja. Norjan vuorten jyrkkyys myös aiheuttaa omat haasteensa leirin löytämiselle, kuten puustoon vähyys ylempänä. Suojaa tuulelta ei löydy ja ylhäällä on aina kylmä.

Vuorten huiputuksen suhteen tulimme myös siihen tulokseen, että jos ei ihan pakko ole niin pilvisellä päivällä siinä ei ole mieltä. Ennemmin kannattaa odottaa 1-2 päivää, koska jos huippu on kokonaan pilvessä, jää iso osa ideasta saavuttamatta. Nytkin 2,5km korkeudella Galdhopiggenilla ei maisemia päästy katsomaan ollenkaan. Toki tuollaisessa pilvi/sumu meiningissä on oma hohtonsa, ainakin saa hyvin normaalista kotioloista poikkeavia valokuvia otettua. Tällä reissulla kun meillä oli Besseggenin retkipäivänä hieno, aurinkoinen keli, oli maisemien katselu ihan eri luokkaa kuin Galdhopiggenilla. Molemmat kohteet olivat kuitenkin hienoja, kokemisen arvoisia. Kuten toki Geirangerin vuono ja monet monet muut pienemmät kohteet mitä tässä ei tullut mainittua.

Mikun kanssa puhuttiin, että seuraava kohde olisi Teneriffalla sijaitseva Teide vuori. Kyseessähän on Espanjan korkein huippu, maailman kolmanneksi suurin tulivuori ja korkeutta 3718m. Tämä olisi varmaan taas vähän erilainen reissu. Jos mennään kuten tähän asti, niin ajankohta olisi sitten 2017. Parin vuoden välein aina vähän ylöspäin on tavoite. Suap nähdä kui asian kanssa käy.

Mutta ennen sitä, meillä oli tässä hieno reissu ja onhan Norja maailman kauneimpia maita, että suositellaan sitä kyllä muillekin!








maanantai 31. elokuuta 2015

Repoveden kansallispuistossa 31.7. - 1.8.

Perjantai 31.7.

Emman kanssa käytiin perinteisellä kesäretkellä Repoveden maisemissa. Paikka oli meille molemmille uusi tuttavuus. Kotoonta matkaa vajaa 200km, joten ei mitenkään pitkän ajomatkan takana. Pakkasimme edellisenä iltana reput, ja perjantaina lähdettiin kutakuinkin heti töiden jälkeen matkaan. Perille päästiin vähän ennen klo yhdeksää illalla. Tässä maisemia:

Lapinsalmen riippusilta


Nuori neiti urheilee...


Korkealta näkee kauas.


Tepastelimme polkuja, ei siis merkittyjä, pitkin omassa rauhassa. Lapinsalmen sillan kupeessa ja lähimaastossa oli puolen tusinaa telttoja, ja halusimme etsiä omaa luonnonrauhaa vähän sivummalta. Aurinko alkoi kuitenkin jo laskea, joten telttapaikkaa piti ruveta katsomaan. Se löytyikin sitten juuri sopivasti ennen pimeää. Ripeästi teltta pystyyn ja Emma rupesi laittamaan patjoja ja varusteita sisälle. Minä lähdin laittamaan nuotiota pystyyn vähän suojaisempaan paikkaan, kallion kupeeseen. Paistoimme sitten makkarat (1,5 per nenä) hienossa tunnelmassa. Oli pilkkopimeää, kova tuuli ja nuotion valo valaisi jyhkeää kalliota meidän vieressä. Iltapalan jälkeen telttaan tutimaan.



Lauantai 1.8.

Aamulla heräsimme vesisateeseen, mikä teltassa on aina mukavaa. Oikeasti, yksi telttailun parhaimpia asioita on sateen ropina kattoon, ja 100% luottamus oman teltan sateenpitävyyteen.


Tässä vielä pari kuvaa telttapaikasta, eli jokaiseen blogikirjoitukseeni oleellisesti liittyvä asia. Tiedän, se on joku sairaus.



Söimme aamupalaa yhdessä laivaturistien kanssa. Eli järvellä tosiaan mennä porhalsi muutama isompikin risteilyvene.


Lähdimme sitten jatkamaan matkaa, ja teimmekin koko päivän mittaisen kierroksen edelleen mukavissa metsä/järvi maisemissa. 




Tottakai söimme kaikenlaista herkullista ruokaa ja välipalaa, jotta jaksettiin tepastella. Esim. Lättyjä hillolla ja tässä kuvassa poronlihaa perunamuusilla.


Meillä oli oikein mukava reissu. Ensi vuodeksi sitten keksitään taas joku toinen yhtä mukava paikka.