Ruskavaellus UK kansallispuistoon

UK Kansallispuisto 16. - 22.9.

Miksi ja millä ajatuksella reissuun

Kesän viikon vaellusretkestä jäi sellainen kipinä päälle, että ruskavaellus oli itsestään selvyys jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Lemmenjoen maisemat oli hetken myös vaihtoehtona, mutta UKK puisto kun oli täysin tuntematon tuttavuus, niin tänne lähdettiin. Sinänsä hauskaa, että perinteisesti ennen reissua kun lueskeli muiden blogeja ja katseli videoita, niin aika monet ovat aloittaneet nimenomaan täältä vaellus harrastuksensa. Monet olivat pari kymmentä vuotta sitten täällä tehneet ensimmäisen retkensä, ja sitten siirtyneet ylemmäs, länteen tai ulkomaille. Itselläni on Lapin reissuja takana nyt toistakymmentä, ja ne ovat aina kohdistuneet jonnekin muualle. Hiukan mietitytti, onko täällä kovinkin ruuhkaista kun on sesonki aika ja toisaalta UKK on ilmeisen suosittu kohde. Ajattelin kuitenkin, että kyllä näin isoon alueeseen vaeltajia mahtuu ilman, että kokoajan päät yhteen kolisee. Lisäksi tarkoitus oli yöpyä pelkästään teltassa ja aina leirien ulkopuolella, kun se olisi alueen sääntöjen puitteissa sallittua. Ajattelin myös kulkea mahdollisimman paljon omia polkujani. Toisaalta, nyt kun olin yksin liikkeellä niin pienehkön onnettomuuden sattuessa, olisi apua löydettävissä suhteellisen läheltä. Polkuja, tupia ja siten myös muita vaeltajia tulisi varmasti vastaan kohtuullisen lyhyellä ajalla, jos tämmöiselle tarvetta olisi tullut.
Tosiaan, tämä retki tehtiin ihan itsenäisesti, periaatteessa yksin. Yksin ei kuitenkaan retkeilijän täällä tarvitse olla, jos ei niin välttämättä halua. Poluilla tapasin viikon aikana vajaan kymmenen retkeilijää, jos jätetään ensimmäisen ja viimeisen päivän "turistit" pois. Pari kolmen hengen porukkaa, yksi pariskunta ja muutamia yksin liikkujia. Kyllä sitä juuri tuon verran kesti morjenstella ja vaihtaa kuulumisia. Maastossa kun liikuin, en tavannut ihmisiä, mutta kuukkeleita ja poroja kylläkin. Eli ihan rauhassa sai mennä omien ajatustensa kanssa, ja välillä lauleskella Mandoliinimiestä sekä Lapin kesää. Oikein rauhoittavaa touhua.


Ensimmäinen päivä, Kiilopää - Suomujoki

Retki alkoi iltapäivästä klo 14 aikoihin Kiilopään luontoliikuntakeskukselta. Suuntasin Kiilopään huipulta Rautupäälle ja sieltä edelleen Rautulammen tuvalle. Taivas on pääasiassa pilvinen, mutta onhan täällä ruskan värit kuitenkin selvästi nähtävissä. Maasto on helppokulkuista, ja mieli on korkealla.

Rautulammen tuvalla on yksi porukka sisällä lämmittelemässä ja toinen paistaa pihalla makkaraa. Tervehdin heitä ja jatkan siitä sujuvasti matkaa Rautuojaa pitkin. Syön ensimmäisen lounaan puron varressa. On lämmintä, asteita lähes +10 joten tauon voi pitää ihan t-paita päällä. Saapahan hiki kunnolla tuulettua pois. Jatkan matkaa edelleen Lankojärven autiotuvalle. Tätä yksi matkalla tullut kaveri oli kehunut hienoksi paikaksi. Järvi on ihan ok, mutta tuvalla molemmat puolet, autio- ja varaustuvat, ovat aivan täynnä väkeä. Yksi pariskunta virittää myös telttaa pihalle järven rantaan. Hörppään vettä ja lähden palaamaan joen vartta takaisinpäin. Koska osasin odottaakin ruuhkaa, olin jo tulomatkalla katsonut joen varresta sopivan leiripaikan. Maa on erittäin märkää, ja valitettavasti olin unohtanut kotiin avaruus-folion. Tämä on kulkenut kaikilla muilla reissuilla aina matkassa, ja helpottaa huomattavasti märän maan kanssa telttailua. Eli jos ei sada, mutta maa on märkää, on aamulla kuitenkin pakattavana märkä teltan pohjakangas. Avaruus-folion kanssa näin ei käy, joten sisä- ja ulkoteltan voi pakata tällöin yhdessä. Tämä taas helpottaa pystytystä seuraavalla kerralla. Nyt kun tätä ei ollut, halusin teltan pystyttää mahdollisimman kuivaan paikkaan. Sellainen löytyikin joen rannasta kalliolta. Kun en tarvinnut nuotiota, vaan keitin vedet kaasulla, oli tämä mielestäni riittävän sallittu leiriytyminen. Virallisesti vapaa leiriytyminen alkaa vasta joen toisella puolella.

Toinen päivä, Suomujoki - Raappana

Ensimmäinen yö meni muuten ihan mukavasti, mutta hiukan kosteaa oli teltan sisällä. Olin laittanut ilmanvaihdon liian pienelle, ulkona oli hyvin kostea ilma ja lisäksi oli vielä hyvin tyyntä. Seuraavalle yölle päätinkin hakeutua joko ylemmäs tai avoimempaan paikkaan. Korkattua tuli myös uusi 3-vuoden ajan makuupussi, eli Warmpeace viking600. Untuvapussi, millä pitäisi pärjätä noin -5 asteeseen mukavasti. Nyt yöllä lämpötila oli muutaman asteen plussan puolelle, joten pussia sai pitää reilusti auki ja silti oli vähällä turhan kuuma. En kuitenkaan viitsinyt lähteä tänne kesäpussilla, koska oletettavaa oli että yöllä lämmöt voivat laskea reilusti nollan alapuolelle.
Aamulla kuitenkin mieli oli oikein virkeä, heräsin siinä klo 8 jälkeen, eli noin 10 tunnin yöunet oli tullut nautiskeltua. Tekee ihan hyvää kropalle tuollainen lepo, kun kävelyä kuitenkin tuli pyöreä 20km joka päivä. Reilun 20kg reppu selässä, vaaroja ylös-alas vipeltäen.
Puurot ja pari ruisleipää, sekä kupillinen teetä masuun. Jälkiruuaksi vähän suklaata ja sitten tossua tossun eteen.
Toinen päivä oli välillä hyvin aurinkoinen, ja matkasin myös pääasiassa kevyesti polkuja pitkin. Ensin Rautuojan ja sitten Suomujoen ylitykset crocseilla virkistivät mieltä ja saivat matkaan tekemisen tunnetta. Tässä kohtaa sai jo hetken miettiä, pääseekö tuosta yli vai ei, mutta kyllä siitä vielä mentiin.

Tuossa vielä Palovanganjoen kiva silta, minkä vierellä pidin lounastaukoa.

Tässä kohtaa siirryttiin myös kartalla toiselle puolelle, eli "erämaa-osalle". Mieltä ylentävää, ollaan siis jo sentään päivämatkan päässä sivistyksestä, jee :)
Matka jatkuu sen verran leppoisasti polkuja pitkin, että iltapäivällä Kaavitsalampien kohdalla tulee 90 asteen hönöily suunnistuksessa. Eli polkuja on ollut useita, ja olen liian luottavaisesti kulkenut niitä hetken väärään suuntaan. Päätän oikaista mäen poikki, mutta olen kompassin kanssa eri mieltä suunnasta. Tarkistan sen useita kertoja, kunnes selviää että tosiaan olen seurannut vartin verran väärää polkua 90 astetta reitiltä sivuun. No, ei iso korjaus, mutta hyvä muistutus taas siitä, että ei pidä luottaa polkuihin sokeasti. Pidetään ajatus mukana. Matka jatkuu Vasanlyömäpäälle ja sieltä saankin jo Sokostin näkyviin. Suuntaan Luirojärvelle  ja kierrän järven toiselle puolelle Raappanan viereiselle lammelle. Luirojärven liepeillä ja tuvilla oli taas runsaasti väkeä, joten suorastaan juoksen ohi tupien ja olen erittäin tyytyväinen kun löydän taas oman rauhallisen mukavan telttapaikan. Alla kuva otettuna seuraavana aamuna. Yöllä satoi, mutta myös tuuli sen verran, että oli hyvä nukkua ja aamulla sain pyyhkeellä teltan kuivattua helposti.

Kolmas päivä, Sokostin ylitys

Aamulla taisi nukuttaa vähän enemmän, heräilin vasta siinä klo 10 aikoihin ja otin aamun muutenkin hyvin rauhallisesti. Kävin hyödyntämässä vieressä olevan leirin peruspalveluita ja tutustuin täällä olevaan kammiin. Hauska, pikkuinen yhden ihmisen yöpymispaikka. Sisällä siis tulipesä, kapea lavetti ja pieni erillinen istumatila, ei muuta. Tiloiltaan vastaa kutakuinkin mukana ollutta telttaani.

Aavistuksen tiukempi varustus päälle, eli kunnon vaellustakki, pipo jne. Ilma on edellispäiviä viileämpi ja tiedossa nousu ylös itä-lapin korkeimmalle tunturille. Selässä koko omaisuus, joten takin kainalotuuletuksille tulee käyttöä.
Polku lähtee pikkuhiljaa nousemaan ensin loivasti, ja sitten puuttoman osuuden alkaessa jyrkemmin. Rauhallisella tahdilla, sopivasti juomataukoja pitäen ei asiassa ole ongelmia. Vastaan tulee muutama päivärepulla huiputuksen tehnyt kaveri. Ylhäältä ei kuulemma nähnyt mitään sumun takia. Nousen ylös ja näinhän se on. Ei sieltä juuri mitään näe, tuulee kovaa ja on kyllä vähän kylmäkin. Otan muutaman huonon kuvan ja lähden sitten tunturin lakea toiselle puolelle. Sieltä vastaan tulee rinteessä oleva mökki, mikä toiminee operaattorin asentajien suojamajana. Ovi on yllättäen auki, ja koska juuri on alkanut sataa räntää, menen sisälle syömään lounasta. Sisällä ei ole yhtään sen lämpimämpää, mutta sinne ei kuitenkaan tuule eikä sada räntää. Ruuan jälkeen taivas kuitenkin rakoilee, ja lähden uudestaan ottamaan kuvia. Tässä kuva mökin vierestä.

Sitten aurinko alkaa paistamaan kunnolla, joten äkkiä kamera matkaan ja takaisin huipulle ottamaan parempia otoksia. Kuvaan täällä sen mitä kylmältä tuulelta viitsin, kamerakin tippuu tuulen voimasta pari kertaa, mutta onneksi ilman vahinkoa.

Vähän on kylmä ja tuuli painaa posketkin kasaan, mutta ei haittaa kun on näin komeat maisemat. Taas on yksi hieno huiputus saatu tehtyä. Itä-Lapin korkein paikka, 718 metriä merenpinnasta. 

Palaan takaisin mökin luokse ja otan kartan käteen. Tässä kohtaa pitää nyt tehdä päätös jatkosta. Olin ajatellut ehkä meneväni Vongoivalle, mikäli se tuntuu sopivalta. Olen tänne Sokostille tullut noin 2,5 päivää ja arvioisin Vongoivan keikan vaativan saman verran. Puolitoista päivää sinne ja yksi huiputuspäivä. Sitten pitäisi ehtiä takaisin noin kolmessa päivässä. Menee juoksemiseksi, joten Vongoiva jää toiseen kertaan. Tämä osoittautui ilman muuta oikeaksi ratkaisuksi. Päätän suunnata pohjoiseen ja jossain kohtaa takaisin länteen.
Tulen tunturilta alas ja pystytän seuraavan leirin noin 5km päähän Muorravaarakanjoen rantaan. 

Leirin pystytys tapahtui hiukan aiempaa aikaisemmin, ja onkin mukava istua rauhassa nuotion äärellä. Kuivatella kenkiä, hörpätä pari kuksallista rommi-teetä ja suorittaa myös raportointi kotiväelle. Kuvassa oleva uudehko nokipannu sai myös asianmukaisen rusketuksen kuntoon tällä reissulla.

Neljäs päivä, Muorravaarakanjoki - Sarvioja

Nyt oltiin siis Sokostin itä-puolella, ja tuntui että täällä oli hiukan vähemmän retkeilijöitä. Toki matkalle osuvan Muorravaarakanruoktun (melkoinen sanahirviö) autiotuvan päiväkirjan mukaan, oli siellä yöpyjiä riittänyt, mutta maastossa näin vain vilaukselta yhden toisen retkeilijän. Kuljin kuitenkin lähes koko päivän polkuja pitkin ja matkalle osui sinänsä tutulta kuulostavia paikkoja, kuten Pirunportti ja Paratiisikuru. 
Maisemat olivat hienot ja keli vaeltamiseen ihan sopiva. Tuuli ja välillä aurinkokin pilkisti pilvien välistä. Tässä kuva Pirunportilta luoteeseen. Karua, mutta niin hienoa.

Paratiisikuru oli myös erittäin hieno. Jos tuo aurinko olisi vielä hiukan kirkkaammin paistanut, niin väriloiste olisi päässyt paremmin oikeuksiin.

Tästä eteenpäin maisemat olivat sitten taas hiukan erilaiset. Jotenkin mieleen tuli, että jossain Kuusamossa tai Kainuussa voisi olla tällaista. Jyrkkiä, jylhiä metsäisiä rinteitä ja jokilaaksoja. Tässä nyt vielä tuntureitakin mukana.

Sarviojalla  pystytin leirin pienen lammen rantaan, ja hain joesta erikseen juomavedet. Tämä siksi, että polku meni ihan joen varressa, ja halusin varmasti omaan rauhaan. Tämäkin leiripaikka oli oikein mukava, tunnelmallinen. 

Viides päivä, Sarvioja - Porttikoski

Tämä päivä tulisi sitten olemaan pitkälti suunnistusta vaaralta toiselle "pomppien". Eli tarkoitus oli suunnata Kaarnepään, Sotapään ja Sotavaaran kautta laavulle. Ajatuksena, että jos tuolla ei olisi ketään muita, niin väliin voisi ottaa laavuyön.

Nousu Kaarnepäälle, kuten päivän muutkin nousut ovatkin sitten ihan kohtuullisia urakoita. Välillä mennään alas laaksoon ja sitten taas noustaan ylös. Toki pyrin minimoimaan turhat ylös-alas menot, mutta väkisin niitäkin tulee. Sotapäällä maassa on karhunkakkaa ja ison tassun jälkiä pitkin metsää. Hiukan erikoista, koska tässä kuitenkin varmasti liikkuu jonkun verran ihmisiä hyvinkin lähellä. En kuitenkaan pelkää sinänsä karhuja, vaan luotan siihen että ne haluavat, ja osaavat pysyä ihmisistä riittävän kaukana. Toki vahinkoja voi sattua, joten pidän ehkä hivenen aistit herkemmällä hetken aikaa.

Maisemat ovat tietty taas makeita, tässä on pieni lumisade tulossa kohti. Tuosta taisi mennä noin puoli tuntia niin se oli kohdalla. 

Tälle päivälle osui myös mukava tuttavuus, Herra Kuukkeli poikkesi tervehtimässä.

Tämmöinenkin hieno pikku lampi löytyi keskeltä metsää.

Sotavaaran takana, Suomujoen varrella oleva laavu (en muista tarkkaa nimeä) oli kyllä ihan kiva paikkana, mutta pääsin tänne kuitenkin sen verran aikaisin, että söin vaan lounaan ja jatkoin sitten vielä matkaa Porttikoskelle.

Porttikoskella laitoin leirin kosken vierelle viralliselle paikalle, kuten alueen säännöt neuvovat tekemään. Paikka sinänsä ei maailman hienoin ollut, mutta nuotion suhteen tämä helpotti, ja iltakin tuli aika pian vastaan joten ihan ok.


Kuudes päivä, Porttikoski - Kulasjoki

Tälle päivälle oli sama suunnitelma kuin edelliselle, eli vaarojen yli, polkuja vältellen kohti länttä. Tässä päästiin menemään pääasiassa puutonta vaaraa pitkin, mikä nopeuttikin aika huomattavasti etenemistä.

Päivä oli hyvin taas vaeltamiseen sopiva, kevyttä tuulta ja viileä ilma. Varusteet toimii, ja kun reppukin painaa nyt muutaman kilon vähemmän, mikäs tässä on kävellessä. Hymyssä suin ja laulellen Mandoliinimies matkustaa.
Reitti kulki Puilakkapäältä Lankopäälle ja edelleen Taljapään ohi Kulasjoen varteen. Tälle päivälle erona aiempiin oli se, että puolet päivästä mentiin ylhäällä siten, että veden tankkaus mahdollisuutta ei ollut. Kaksi litran vesipulloa riittivät kuitenkin juuri sopivasti, kun lounaalla ei liikaa lutrattu.
Matkalle osui myös hieno kivijyrkänne, kuva nyt kertoo vaan osan asiasta.

Tepastelin Kulasjoen laavulle, missä italialainen nuorimies hakkasi puun runkoa lämpimikseen. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssa, ja neuvoin sitten kartalta, miten pääsee huomenna Luttoon. Herra oli kahden yön retkellä ilman karttaa, ja ei ollut ihan varma mihin pitäisi mennä. Kännykästäkin oli kuulemma akku loppunut. Hyödynsin leirin palveluita, ja sillä välin paikalle saapui toinen suomalainen nuorimies. Hän kuulemma jäisi myös laavulle yöksi ja seuraavana päivänä jatkaa Luttoon. Homma hyvä, ei tarvitse kantaa huolta tästä kartattomasta seikkailijasta. Jatkoin matkaani ja laitoin viimeisen leirin oikein hienoon paikkaan, pienen puron varteen.

Nyt kun tuota kuvaa katson, muistan hyvin miten haikealta tuntui ajatus, että tämä on viimeinen leiripaikka ja viimeinen yö täällä luonnon rauhassa. Istuin tuolloin pitkään nuotion ääressä ja nautin useamman rommi-teen. Eihän täältä nyt juomia takaisin siviiliin ruveta kantamaan. Puro liplatti rauhallisesti, nuotio lämmitti ja ilma oli raikas. Muistan, miten tuolloin ajattelin, kuinka yksinkertaista elämä viikon ajan on ollut. Aamulla herätään, tehdään tulet, syödään ja pakataan kamat. Sitten kävellään noin neljä tuntia ja syödään lounasta. Kävellään taas neljä tuntia, maisemista nauttien ja omia hassuja ajatuksia pyöritellen. Illan lähestyessä etsitään sopiva leiripaikka, tulet pystyyn, teltta ja nukkumiskamat valmiiksi sisälle. Istutaan iltaa, syödään, hörpätään teetä ja otetaan rauhallisesti. Seuraavana päivänä taas sama homma uusiksi.
Sitä se vaeltaminen parhaimmillaan on. Yksinkertaista elämää, perusasioista nauttien.


Viimeinen päivä, paluu sivistykseen

Aamusta otan suunnan Saariselälle, tarkoituksena mennä kylpylään, sitten syödä ja hypätä Rovaniemelle lähtevään bussiin.
Matkalla ei juuri ihmeitä enää ole, polkua pitkin mennään ja tervehditään muutamia vastaantulevia päiväretkeläisiä. Useampi kyselee mistä tulen ja onko esim. ollut kylmä. Kerron ja aika monesti vanhemmat herrat varsinkin, kertovat lyhyesti omista reissuistaan. "Kyllä mekin silloin 20 tai 30 vuotta sitten mentiin teltalla tän muorin kanssa pitkin tuntureita". Niinpä niin, hieno homma että edelleen liikutaan. Ei niin pitkiä ja raskaita keikkoja, mutta sentään vielä käydään luonnossa ja nautitaan siitä kuten voidaan.
Useampi kertoo käyneensä täällä joka vuosi, yksi hyvinkin yli 70 vuotias papparainen kertoi käyneensä tänäkin vuonna täällä jo 8 kertaa. Hmm, itse kyllä haluan nähdä uusia paikkoja, mutta ymmärrän osittain tuotakin. Esim. Vätsärin erämaa kyllä vetää aina uudestaan puoleensa.

Poikkean rumakurulla ottamassa parit kuvat ja sielläkin tulee juttuseuraa. Ei siinä mitään, johan tässä on hiljaisuutta pidettykin monta päivää.

Loppumatka Saariselälle sujuu tosiaan osittain tuollaista tylsää autotietä pitkin. Toki, polkujakin risteilee sinne tänne, mutta nyt on jo kiinnostus päästä peseytymään.
Saariselän turistikeskus kun tulee näkyviin, on mieli hyvin leppoisa. Haikea kyllä, upea viikko takana. Kylpylässä sisällä on tolkuttoman kuuma, mutta sauna, uinti ja peseytyminen tuntuu kyllä mukavalta. Ehdin juuri ja juuri päivän viimeiseen bussiin ja olen illalla jo Rovaniemellä.

Oikein mukava keikka. Viikko yksin luonnossa tuntui oikein hienolta, joten tämä lupaa hyvää myös tuleville vielä pidemmille vastaaville reissuille. Käveltyä tuli tällä kertaa noin 120km, puolet polkuja ja puolet maastossa kompassin kanssa. UKK puiston osalta, seuraavalla kerralla käydään Vongoivalla, täytyy katsoa mistä suunnasta sitä sitten lähestyy. Samoin kuin mihin vuodenaikaan tuo olisi mielenkiintoisinta.

Tässä vielä retken onnistunein ruska-otos, silloin kun se aurinko hetken paistoi oikeasti hyvin :)

Kaldoaivi ja Vätsäri

Kalastusta Lapissa 3. - 9.7.2017

Kaldoaivi

Tämän kesän Lapin reissun kohteeksi oli valittu Kaldoaivin erämaa. Tarkoitus oli vahvasti keskittyä kalastamiseen, ei vaeltamiseen. Kilometrejä piti tulla rajallisesti ja kalaa sopivasti pitämään nälkä poissa. Olimme kuitenkin viime vuoden reissun pohjalta varautuneet nyt ottamaan mukaan riittävästi myös vararavintoa, mikäli sitä kalaa nyt ei sitten kuitenkaan tule.

Kaldoaivi valikoitui kohteeksi juuri tämän kalastamisen takia. Useissa blogeissa kohdetta oli kehuttu ja isompaakin kalaa pitäisi olla nostettavissa. Toki tiesimme, että kalastus on aina enemmän tai vähemmän sattuman kauppaa kelien ja muun suhteen, sekä että jossain sitä on ja jossain ei. Ehkä osuisimme hyvälle järvelle tai sitten se menee meiltä ohi.

Pysähdyimme Inarissa kahvilla ja kävimme kartan kanssa vielä vaihtoehtoja läpi, mistä retkemme aloittaisimme. Oletimme, että Sevettijärvi ja Näätämö aloituspaikkoina ovat suositumpia, koska sillä puolella on paljon autiotupia, merkittyjä reittejä jne. Ustjoen ja Nuorgamin puolella näitä on selvästi vähemmän. Halusimme erämaan rauhaa ja mielellään suunnistusta merkittyjen reittien ulkopuolella. Kaldoaivin erämaahan on erittäin suuri alue, ja meidän noin viikon reissulla ei todellakaan siitä nähtäisi kuin pieni osa. Päädyimme lopulta erämaan läntiselle puolelle, koska se puoli pääkopasta oli meille vieraampi. Markolle tämä taisi olla kokonaan uutta osaa Suomesta, ja itsellänikin oli jo noin 10 vuotta aikaa edellisestä käynnistä. Lisäksi maaston osalta erämaan eteläosa näytti kovin soiselta, ja näin keskikesällä liikkuminen ylempänä tunturialueilla sääskien takia, tuntui varsinkin itsestäni paremmalta ajatukselta. Nokka siis kohti Nuorgamia, Suomen pohjoisinta pitäjää.

Tässä komea Teno-joki hiukan ennen Nuorgamia. Kuva ei taaskaan tarjoa kuin murto-osan paikan oikeasta hienoudesta, mutta tämänhän nyt tietää kaikki jotka hienoja maisemia ovat edes yrittäneet taltioida. Mutta hieno se on, ja kyllä taas piti ihmetellä, miten paljon Suomestakin löytyy erinäköisiä paikkoja kun vaan liikkuu maamme äärilaidoilla. Kilpisjärvi, Utsjoki-Nuorgam, Ahvenanmaa, hienoja paikkoja kaikki ja niin erilaisia. Harmi vaan kun tännekin on se 1400km ajettava ensin meidän Hämeestä.

Sitten ei muuta kuin reppu selkään ja menoksi. Nyt oli matkassa siis keväällä hankittu Kajka100, missä ei tila tosiaan loppunut kesken. Erittäin hyvä kantaa ja muutenkin ominaisuuksiltaan todella toimiva.

Ensimmäinen siirtyminen oli Skaidejavrille, missä käristettiin makkarat ja hörpättiin aloitusoluet. Täällä oli myös pari muuta retkeilijäporukkaa tekemässä päiväkeikkaa. Vaihdettiin muutama sana tulien äärellä. Toiset lähtivät takaisin ja me jatkoimme matkaa aurinkoisessa kelissä.

Ötökkää oli ihan riittävästi, ja tuntureiden välissä maasto oli hyvin märkää. Lunta oli myös edelleen yllättävän paljon jäljellä paikka paikoin. Oli mielenkiintoista tarpoa lumista rinnettä ylös ja hätistellä hyttysiä ja mäkäräisiä naaman edestä pois.

Tässä pidetään ruokataukoa ennen päivän viimeistä rutistusta. Leiripaikka oli sitten kuvassa taaimmaisena näkyvän järven rannalla. Kävelyä tuli tälle päivälle noin 15km.

Tolppia oli Kaldossa riittävästi, ei päästy informaatio-katkoksen äärelle tällä kertaa...

Seuraavana päivänä sää alkoi muuttumaan. Satoi ensin vähän ja sitten iltaa kohti enemmän, lisäksi tuuli reippaasti koko päivän. Kävimme kuitenkin kalastamassa ja saimmekin kolme Nieriää. Nämä paistettiin teltan sisällä kaasulla, koska ulkona vesisateessa ei täällä oikein tulia voi pitää. Meillä oli kyllä pressukin mukana, mutta kun ei ole puita mihin sitä virittää. Syötiin kalat, ja myöhemmin taidettiin tehdä lättyjä iltapalaksi. Muuten otettiin päivä rennosti.

Kolmas päivä Kaldossa alkoi taas sateisena ja tuulisena, ja niinpä nukuimmekin pitkään. Puolen päivän jälkeen päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, koska olimme linnuntietä edelleen  hyvin lähellä sivistystä. Jatkoimme etelään, ilman sen tarkkaa määränpäätä. Kun tulee hyvä järvi sopivassa kohtaa niin jäädään siihen.

Satoi ja tuuli, minulle tämä keli itseasiassa sopi paremmin kuin kuuma ja ötökkää, mutta Markolla asia taisi olla toisin. Siis vaeltamisen osalta, toki sitten kun ollaan leirissä niin kuiva ja lämmin keli on minustakin parempi. Huomasimme kyllä tällä reissulla taas, miten erilainen on meidän "kelimaku". Itse en millään meinaa kestää kuumaa ja hiostavaa keliä, kun taas Markolla tuulinen ja märkä pistää hermostuttamaan.

Tässä pidetään hiljainen hetki Lapin kivellä, eli mahdollisella Seidalla (pyhä paikka). Kuvassa näkyy myös allekirjoittaneen typerät kirkuvan keltaiset työrukkaset. Ei sitten mitään parempaa hanskaa osannut ottaa mukaan. Toki, nämä ei pääse hukkumaan mutta en kyllä jatkossa halua heijastaa itseäni kilometrien päähän.

Käytännössä koko päivän satoi vettä ja tuuli reippaasti. Kävelimme noin 15km päähän ja laitoimme sitten leirin järven rantaan. Olimme tullessa huomanneet, että järvellä oli kalastusrajoitus, tai siis siihen tarvitaan erikoislupa. Tällaista meillä ei ollut hankittuna.

Seuraavana yönä satoi runsaasti ja tuuli kovaa pohjoisesta. Lämpötila oli jotain +5 luokkaa ja tuntuma sitten pakkasen puolella. Teltan tuulen puoleinen tuuletusaukko oli ollut auki aluksi ja ilmeisesti reipas puhallus oli heittänyt siitä roiskevettä sisätelttaan. Tämän seurauksena sisäteltan molemmat nurkat olivat jo märkänä. Iso osa vaatteista alkoi olla myös märkänä ja untuva-makuupussitkin tuntuivat kosteilta kahden peräkkäisen sadepäivän myötä. Olimme puuttomalla paljakalla, missä nuotiota ei voinut laittaa, eikä pressua virittää suojaksi kuivaushommille. 

Lueskelimme neljännen päivän alkaessa säätiedotusta useampaan otteeseen ja mietimme vaihtoehtoja jatkolle. Seuraavana päivänä tilanne pitäisi muuttua parempaan. Voisimme jatkaa matkaa ja kävellä tulevan 4-5 päivän aikana Utsjoelle ja sieltä bussilla Nuorgamiin. Tai voisimme tehdä lenkuran ja palata esim. Pulmankijärven kautta autolle. Maastot kartalla näyttivät kuitenkin pitkälti samanlaisilta kuin mitä nyt oli koettu. Molemmat kaipasivat leirinuotion tekemistä ja pienempiä siirtymisiä järveltä toiselle. Kaldoaivin suuruus ja etäisyydet eivät tuntuneet meistä enää mukavilta. Vuoden takaisen Vätsärin retken hyvät muistot olivat molemmilla mielessä, sellaista me nyt toivoisimme tältäkin retkeltä.

Niinpä sitten lopulta heitin villin ehdotuksen, "mitäs jos lähdetään täältä pois ja siirrytään autolla Vätsäriin? Kerkiämme siellä vielä tekemään 4 päivän mukavan retken vähän erilaisissa maisemissa". Marko syttyi samantien ajatukselle ja ruvettiin purkamaan leiriä.

Kävelimme ensin Utsjoki-Nuorgam tielle, jätimme reput tienposkeen pusikkoon ja sitten maantietä pitkin Nuorgamiin. Tälle päivälle kävelyä tulikin sitten minulle noin 30km. Markolla rupesi jalkoja särkemään ja sovimme, että minä hoidan viimeiset 5km ja poimin hänet sitten matkalla kyytiin. Aikataulutus meni hyvin, olimme 3min ennen kaupan sulkemisaikaa sisällä ostamassa olutta ja ruokaa.

Varasimme Utsjoelta Tenon rannalla olevasta hotellista huoneen ja kerkesimme vielä ravintolan puolelle oluelle ja kahville.

Hyödynsimme sitten tehokkaasti koko huoneiston varusteiden kuivatukseen. Eniten kastuneet laitettiin vessaan ja loput muuten pitkin huonetta, naulakoihin, verhotankoihin jne.

Pikapyrähdys Norjassa

Seuraava päivä toikin sitten tullessaan täyttä auringonpaistetta. Päätimme tosiaan siirtyä Vätsärin erämaahan jatkamaan retkeilyä. Meillä oli mukana Kaldoaivin kartta, missä Vätsärin osalta pieni koillinen alue, joten tukikohtana olisi Näätämö ja siitä suuntaaminen etelään. Reitti olisi ainakin osittain sama, minkä minä olen kulkenut joskun reilu 10 vuotta sitten. Inarin kautta olisi hiukan lyhyempi ajomatka, mutta kun nyt ollaan näin pohjoisessa, niin käydään sitten samalla Norjassa ihastelemassa maisemia.

En muistanutkaan, että täälläkin Norjan maisemat ovat näin hienot. Eivät nämä nyt etelä-Norjan vuonoille vedä vertoja mutta kannatti kyllä käydä katsomassa. Varsinkin, kun näimme myös merikotkan lentävän ihan meidän auton ylitse. Riittävän hyvää valokuvaa siitä en valitettavasti ehtinyt ottaa.

Marko löysi muuten tällaiset hienot Raybanit Kaldosta, mitkä antoi minulle käyttöön. Ainakin Norjalaisiin tyttöihin ne ilmeisesti tehosivat, kun oikein piti töötätä minulle kun pidin tien poskessa pikataukoa nämä päässä. Onhan nämä hienot ja hyvin sopivat :)

Vätsärin erämaa, osa 2

No niin, tämä voi sitten olla 2017 vuoden Lapin kesäretken osa 2, tai sitten Vätsärin retkiemme osa 2. Miten vain...

Nyt siis lähtöpisteenä oli aurinkoinen Näätämö, tunnelma oli lämmin ja kotoisa. Varsinkin minulla oli vähän sellainen olo, kuin olisi kotiin tullut. Täällä on oltu ennenkin ja maisemat olisivat kohta kovin tuttuja. Olemme Markon kanssa aina ihmetelleet ihmisiä, jotka menevät vuosi vuoden jälkeen samoille paikoille. Samaan erämaahan, vaikka täältä Lapistakin niitä löytyy kymmenkunta hyvinkin erilaista. No, on siinä tuttuun paikkaan menemisessäkin puolensa. Vai olemmeko tulossa vanhoiksi ja veltostumassa? ;)

Nyt sitten lähdettiin Näätämöstä kohti Norjan rajaa, ajatuksena hilpaista jonnekin Routasen kurun liepeille. Kalastella ja kävellä merkittävästi vähemmän kuin tähän asti.

Aurinko paistaa, on hyttysiä ja mäkäräisiä, kuumaa ja hikistä hommaa. Pidämme kuitenkin vauhdin mahdollisimman rauhallisena ja lyhyitä taukoja puolen tunnin välein. Lämpötila keikkuu varmaan jossain +15 paikkeilla, mutta tämä Lapin auringon porotus tuntuu kyllä ainakin minusta ihan toiselta kuin etelässä. Hyttysten ja sääskien kanssa tulen kuitenkin jo paremmin toimeen. Toki niitä on paljon kuten tuossa kuvasta näkyy, mutta offin kanssa asia pysyy kurissa. Hassu juttu oli myös, että hyttysistä tulee minulle kunnon paukamat, mutta mäkäräiset eivät aiheuta muuta kuin niitä saa kaivaa korvista ja köhiä ulos kurkusta. Markolla taas oli molemmat kädet täynnä isoja kuoppia mäkäräisten hyökkäyksistä.

Vesistöylityksiä päästiin myös tekemään heti alkumatkasta. Tällä kertaa selvittiin niistä kokonaan ilman lepotaukoja.

Lihansyöjä oli myös hyvin tyytyväinen paikkaan ja olosuhteisiin.

Nuotiot tehtiin heti Joulujärven rannalla ja yritettiin kalastaa. Muutamia tuikkujakin näkyi, mutta vielä ei iskenyt. Nautimme kuitenkin kovasti olostamme täällä. Jatkoimme matkaa pitkin hienoa erämaata.

Vätsärin erämaa on kyllä niin hienoa maastoa ja jotenkin juuri sopivan kokoista meidän makuun. Paljon pieniä järviä, sopivasti metsää, vaaroja mihin nousta ötököitä karkuun ja nauttimaan rauhallisesta maisemasta.

Jatkoimme matkaa myöhään iltaan, ja vaikka useita ihan ok leiripaikkoja tuli vastaan niin halusimme silti mennä eteenpäin, lähemmäksi Routasenkurua. Jotta sitten tulevina päivinä olisi sitten lyhyemmät siirtymiset tarpeen. Päädyimme lopulta Pommivaaran takana olevalle järvelle ja laitoimme sinne leirin pystyyn. Puiden korkeudelle laskeutunut aurinko valaisee hienosti ja maisema on kuvassa mukavan erämainen. 

Fiilikset ovat kuitenkin molemmilla vähän huonot. Minusta leiripaikka on vähän aneeminen. Vertaan sitä edellisen reissun hienoihin paikkoihin ja tämä keskellä kivikkoa, suo tyyppisen alueen vieressä ei tunnu hyvältä. Markolla taas jaloista on voimat ihan loppu, ja on sitä mieltä että järvessä ei ole kalaa. Yritämme hetken saada fiilistä aikaan, mutta tunnin päästä toteamme että vaihdetaan paikkaa. Katsomme kartasta vajaan tunnin kävelymatkan päässä olevan toisen järven ja siirrymme rauhallisesti keskellä yötä sinne.

Täältä löytyykin paljon parempi paikka, ja järvi on muutenkin huomattavasti mielenkiintoisemman oloinen kallioiden ja niemien kera.

Seuraavana päivänä kierrämme järven ympäri virvelien kanssa, mutta ei tunnu olevan minkäänlaista elämää. Onkohan äkillinen säämuutos vaikuttunat siihen, että kalat ovat jossain piilossa murjottamassa. Nyt on siis jo +20 asteen lämpötila ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Vietämme päivää rauhakseltaan päivänokosten, järvessä peseytymisen ja kalliolla ruokailun merkeissä. Mukana kuljetettu pressukin pääsee käyttöön.

Lopulta kun järvellä ei tunnu mitään edelleenkään tapahtuvan, päätämme siirtyä seuraavalle järvelle. Matkaa on vain muutama kilometri. Matkalla päästään taas tekemään uusi jokiylitys, ne ovat aina mukavaa vaihtelua perus tepasteluun. Varsinkin onnistuessaan, tässä ei kastunut kuin vähän toinen puntti.

Laitamme leirin pystyyn mäen päälle ja rupeamme kalastamaan. Yrityksiä onkin useita, ja vedessä näkyy isompia ja pienempiä harjuksia sekä yksi hauen roikale. Haukea emme halua nyt nostaa ylös, mutta harjuksia yritetään tosissaan.

Seuraavana päivänä molemmat saavat ensin yhdet pienemmät, mitkä päästetään takaisin kasvamaan ja sitten Marko saa toisen jo ruokakalaksi kelpaavan. Muutama isompi oli myös kiinni hetken aikaa, mutta pääsivät karkuun.

Harjus tehdään foliossa nuotiolla ja jälkiruuaksi on sitten lettuja mansikka hillolla.

Olemme muuten tässä kohtaa jo luopuneet Routasen kurun käynnistä. Tarkoitus on ollut siis viettää vielä muutama päivä täällä erämaassa kalastellen, mahdollisimman pienillä siirtymillä järveltä toiselle. Ilma on nyt niin kuuma ja hiostava, ettei kummankaan tee mieli kävellä kovin pitkiä matkoja metsissä. 

Yritämme vielä uudelleen saada täällä kalaa, mutta kun sitä ei tule, päätämme sitten lopulta jatkaa matkaa toiselle järvelle, sekä samalla ottaa suuntaa pikku hiljaa takaisin autolle päin.

Ei ihan Routasen kuru, mutta ihan hieno tämäkin.

Nousua Ruuhivaaralle.

Ruuhivaaralla olikin mukava tuulen viire, ja maisemat hienot. 

Ylhäällä ei pidetty kiirettä, vaan osattiin nauttia vielä kerran näistä maisemista. Parasta osaa tällä reissulla.

Vähän tätäkin miestä välillä väsyttää. Ainakin helle jos ei muuten ;)

Järvi minne oli tarkoitus siirtyä, osoittautui kuitenkin aivan surkeaksi. Kivinen, rytö-metsää oleva matala ranta. Vedimme hyttys-mäkäräis armeijan keskellä pikalounaan ja otimme sitten suoran linjan kohti seuraavaa järveä. Se ei ole juuri parempi, ja nyt ollaan jo aivan Sevettijärvi-Näätämö tien vieressä. Päätämme sitten jatkaa edelleen matkaa kohti Näätämöä ja matkan varrella olevia harjumaisemia. Josko täältä löytyisi joku hyvä leiripaikka, järvi jne. Matkalla tulee vastaan jokunen talo, ja tie menee edelleen ihan vieressä. Autojen ja moottoripyörien äänet kuuluvat selvästi.

Näätämöön on polkua pitkin enää alle 10km matka. Mietimme jäämmekö tänne jonnekin vielä yöksi vai jatkammeko autolle ilman reppuja kuten Kaldossa. Ötökkää on edelleen runsaasti. Ei kiinnosta enää lähteä yrittämään kalastaminen, eikä telttayö tien ollessa näin lähellä. Siirrymme siis autotielle ja kävelemme ilman reppuja autolle. Reipas kävely tuli sitten tällekin päivälle. 

Käymme matkalla Inarin uimarannalla peseytymässä, minkä jälkeen on kiva pistää puhtaat vaatteet päälle ja lähteä ajelemaan rauhassa kohti Etelää. Kotimatka sujuukin ongelmitta, ja kotiväki on tyytyväinen kun miehet palasivat ajoissa, ja reippaina takaisin perheen luokse. Allekirjoittaneella kyllä meni 2-3 päivää toipumiseen, mutta eiköhän se näillä kilsoilla ole jo ihan hyväksyttävää :)

Jälkitunnelmointia

Olemme nyt Markon kanssa tehneet kolme Lapin vaellusretkeä. Ensimmäinen oli puhdas vaellusretki Nikkaluokta-Abisko, ja seuraavat kaksi yhdistettyjä vaellus-kalastusreissuja. Näistä oppineena varmaan jatkossa hyllytämme yhdistelmä-retket ja keskitymme sitten joko vaeltamiseen (kävellen tai meloen), tai kalastamiseen. Jälkimmäinen tehdään sitten niin, että mennään johonkin n 10-20km päähän sivistyksestä ja sitten laitetaan sinne tukikohta. Täältä käsin sitten kalastetaan, tai toinen voi tehdä vaikka huiputuksia. 

Varusteiden osalta allekirjoittanut meinaa hankkia perinteisen sadetakin ja housut. Ne kumiset, mitkä ei hengitä mitään. Johtuen siitä, että ilmeisesti muut eivät kestä täysin usean päivän kestävää sadetta. Jos joskus (toivottavasti pian) pääsen tekemään useamman viikon  vaellusta avoimessa tunturissa, missä voi sataa pitkään, pitää vaatteiden pysyä kuivana. Samoin sateen pitävät hanskat tulee hankintaan.

Semmoinen havainto tuli myös, että 1:100 000 kartalla oli Vätsärissä ikävämpi suunnistaa, kuin 1:50 000 versiolla. Johtuu muuten osittain siitä, että minulla on alkavaa ikänäköä ja kartan pienistä merkinnöistä ei tahdo saada selvää ilman kompassin suurennuslasia. Heh heh.

Meillä oli siis jälleen kerran oikein mukava reissu, mikä tätäkin juttua tehtäessä taas muistui mieleen. Retki sisälsi paljon kaikkea hauskaa ja uutta kokemusta. Nyt olisin valmis lähtemään jo uudelle retkelle, johan tässä on kohta kuukausi täällä etelässä oltukin. Ruska-retkeä odotellessa...