Tämän vuoden kevätretki tehtiin aurinkoiselle Mallorcan saarelle. Eli, ei menty taaskaan pohjoiseen sivakoimaan ja kylmyyttä ihmettelemään. Ratkaisu venyi kyllä hyvin lähelle loman alkamista. Eli pitkään olin menossa pohjoiseen, Kaldoaiviin tai Saariselälle hiihtämään. Jotenkin kuitenkin kun tuota lunta, talvea ja pakkasta oli ihan kiitettävästi täällä etelässäkin, niin mieli teki etelän lämpöön. Lisäksi matkakustannukset yksin pohjoiseen julkisilla olivat niin kovat, että siinä ei oikein ollut mitään järkeä. Itse asiassa Mallorcan reissun lennot, yöpymiset ja vuokra-auton kulut yhteensä maksoivat saman verran kuin juna + bussimatkat olisi tehnyt.
Mallorcan suunnitelma ja varusteet
Ennen lähtöä minulla oli käsissä vain lennot, sekä ensimmäiselle yölle hotelli varattuna. Ajatus oli tutustua hyvin nopeasti Palman kaupunkiin ja sen jälkeen siirtyä junalla vuoristoon. Olla siellä sitten sopiva aika, ja palata sitten esim. päivää ennen kotiin lähtöä takaisin Palmaan. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun matkustin Mallorcalle.
Mallorcalla kun ei saa virallisesti yöpyä maastossa ollenkaan, otin mukaan Bivy pussin ja nukkuisin sillä sitten, jos sopiva paikka kuitenkin tulisi vastaan. Muuten käyttäisin kylissä olevia edullisia majoitusvaihtoehtoja. Matkaan lähti kevyt ilmatäytteinen retkipatja sekä untuvatäytteinen kesämakuupussi. Retkikeittimiä tms ruokailuvälineitä en ottanut ollenkaan. Reppuna oli Ospreyn kevyt reilun 40 litran rinkka. Vaihtovaatteita, ensiapuvermeet, kamera + tekniikka jne. Painoa koko setillä n 8kg. Hyvin meni lentokoneessa käsimatkatavarana.
Ensimmäinen päivä,
Palman kaupunki ja siirtyminen vuoristoon
Mallorcan pääkaupunki vaikutti hyvin tyypilliseltä välimeren turiskohteelta. Rannat täynnä hotelleja, ravintoloita ja muita vst palveluita. Keskustassa paljon kauppoja joka makuun. Turisteja runsaasti, etenkin ruotsin- ja saksankieltä kuului monessa paikkaa. Bussilla pääsi helpohkosti paikasta toiseen, hinta 1,50 eur/suunta. Kerran menin taksilla, ja hinta oli aika lailla samaa kuin mitä täällä vst pätkä olisi maksanut.
Kävin katsomassa ne "tärkeimmät nähtävyydet".
Katedraali vanhan kaupungin kupeessa.
Bellverin linna.
Rantaa.
Kävelin kaupunkia ristiin rastiin noin kuuden tunnin ajan, ja sen jälkeen siirryin perinteisellä sähköjunalla vuoristoon Sollerin kylään.
Patikointia Sollerin kylän ympäristössä
Tämmöisellä junalla siis siirryttiin Sollerin kylään. Matka kesti noin tunnin ja maksoi 15 euroa. Reittiä oli kovasti hehkutettu "upea matka vuoristomaisemien halki". No, olihan se ihan ok, kun ei vielä paremmasta tiennyt. Myöhemmin kun bussilla ja autolla matkasin vastaavia etappeja, niin kyllä niistä paremmat maisemat avautui. Mutta junamatka toki oli kiva rento aloitus varsinaiselle retkelle, ja ihan hauska kokemus sinänsä.
Sollerin kylässä tuntui turisteja myös riittävän, joten päätin siirtyä hetimiten kohti vuoristoa rauhallisempiin paikkoihin. Ikävä kyllä Sollerin kylän turisti-info oli jo siltä päivältä mennyt kiinni, joten minulla ei ollut kunnollista karttaa reiteistä. Selasin kännykällä nettiä, ja löysin outrdoor Mallorca sivuston, missä oli Sollerin alueen patikointireittejä esitelty. Sovittelin sivuston karttaa puhelimen omaan karttaan, ja lähdin sen pohjalta eteenpäin.
Hain kaupasta patongin, pari omenaa ja 3 litraa vettä mukaan. Näillä olisi sitten tarkoitus pärjätä seuraavaan kauppaan tai ruokapaikkaan.
Ensimmäinen parin tunnin etappi oli siirtyminen viereiseen Fornalutxin kylään, mikä on myös yksi saaren Unescon suojelukohteita. Aurinko paistaa ja ilmastoon tottuminen vaatii aikansa. Vettä sai tankata aika usein.
Kylästä tosiaan jatkoin ylöspäin vuorten huippua kohti, koska tänne oli merkitty reitti mitä pitkin pitäisi päästä ylös pois laaksosta. Polkua ei kuitenkaan koskaan löytynyt, joten seikkailin omia reittejäni. Tämä oli ihan hauskaa seikkailua.
Aika ylös jatkui näitä pengerrettyjä pihoja, mutta lopulta oli pakko siirtyä metsään ja kivisempään maastoon.
Siirtelin vielä varmuuden vuoksi kiviä patjan ympärille muuriksi, ettei yöllä vahingossa putoaisi tuosta alas. Yö meni vähän levottomasti, pääasiassa sen takia, että olin epävarma mihin suuntaan tästä seuraavana päivänä jatkettaisiin. Yrittäisinkö edelleen ylös kalliota pitkin, vai suuntaisinko alas. Molemmissa oli omat haasteensa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ylös ei kannata lähteä, koska minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä miten asiat siellä ovat. Pääseekö esim. siellä siirtymään polulle, mikä menee useita satoja metriä vielä pidemmällä harjanteella. Jos ei pääse, kallion rinnettä olisi erittäin ikävä palata alas 10kg reppu selässä, ilman minkäänlaisia kiipeilyvarusteita. Tämän päätöksen jälkeen lopulta sain unta ihan siedettävästi.
Toinen päivä, reilusti kävelyä kylästä toiseen
Aamulla asiat näytti taas hyvin erilaiselta kuin illalla, kun kävin väsyneenä nukkumaan. Tämän on jo oppinut aiemmilta retkiltä. Eli, kun on väsynyt ja jos illalla alkaa iskemään levoton tai epävarma olo, niin sitten vaan unta palloon ja aamulla uusilla silmillä asiat näyttävät aina paljon paremmalta. Näin nytkin. Eli herätessä sai ensin ihastella hienoa auringon nousua, ja sen jälkeen tehtiin rauhallinen siirtyminen alas pois vuoren rinteeltä.
Paikalliset oli rakentaneet mielenkiintoisia maisemapaikkoja:
Tänne he sitten nousevat rinnettä jokusen sata metriä ja sitten kiipeävät tuonne korokkeelle istumaan. Kaikenlaista...
Poistuin vuoren rinteeltä yhden isomman kartanon pihan poikki, kun ei oikein muuta vaihtoehtoa ollut. Piikkilankaa aitaa oli vedetty ympäri aluetta, ja ajattelin että yritetään nyt mennä tästä vaivihkaa pois. Pihatie veikin sitten lammasaitauksen luo, ja vieressä oli kyltti "Perro...", minkä tiesin tarkoittavan koiraa. No, kerkesin juuri temppuilemaan itseni aidan ja rautaportin yli, kun "Perro" alkoi haukkumaan lammaslauman vierestä. En tiedä, olisiko kaverilla riittänyt ystävällisyyttä tuntemattoman retkeilijän päästämiseen pihan poikki.
Kiersin sitten Sollerin laaksoa toiselta puolelta takaisin kylään, ajatuksena mennä hakemaan sieltä turisti-infosta se kartta ja katsoa sitten mitä tehdään.
Maisemat on kyllä hienot, ja keli mainio leppoisalle kävelylle.
Poikkean siis Sollerin kylässä hakemassa kartan, sekä ruoka- ja vesitäydennyksen. Kartasta selviää, että oikea reitti vuoren päälle olisi lähtenyt lähempänä olevasta Biniaraixin kylästä. No, en nyt lähde uudestaan samaa vuorta huiputtamaan, vaan suuntaan meren rannalla n 10km päässä olevalle Port De Solleriin.
Port De Soller on pieni rantakylä, missä nyt ei mitään ihmeellistä ole. Turisteja, hotelleja, ravintoloita jne. Taisin täällä jäätelön syödä, ja nousin sitten vieressä olevalle mäelle.
Pidin täällä lounastauon, eli patonkia, omenaa ja vettä. Niillä pieni mies pärjää hyvin, ja jaksaa kävellä semmoisen 40km päivässä :)
Tämän jälkeen otin suunnan kohti Deian kylää.
Nyt ollaan siis tällä virallisella GR221 reitillä, mikä kulkee halki Serra de Tramuntama vuoriston. Tätä reittiä olisin siis voinut lähteä Sollerista pohjoiseen, jos olisin a) etukäteen selvittänyt asioita hiukan paremmin, tai b) kerinnyt turisti-infoon ajoissa ostamaan asiasta hyvin kertovan kartan.
No, toisaalta tuli seikkailtua omia reittejä ja koettua asioita, mistä olisi sitten jäänyt paitsi.
GR221 reitti kulkee välillä pieniä metsäteitä pitkin, välillä asfaltoitua tietä, mutta pääasiassa kuitenkin pieniä polkuja pitkin. Leppoisaa ja helppoa tepastelua.
Rantaan päästessäni tulikin jo hämärää ja virittelin patjaa pusikoiden taakse piiloon vieressä olevilta taloilta. Hetken kuluttua huomasin, että ilmapatja on tyhjä, eli se vuotaa jostain. Tutkin asian, ja olihan siinä selvä reikä. Huomasin sitten, että korjaussarja oli jäänyt ottamatta mukaan, samoin kuin myös jeesusteippi. Loistavaa. Yritin paikata reikää pimeässä otsalampun kanssa rakkoteipillä, mutta ei se onnistunut. Koska maa tässä oli sorainen, päätin siirtyä lähemmäs kylää, mistä olin varuiksi katsonut tulomatkalla toisen hyvän nukkumispaikan nurmikolta. Lopulta pääsin nukkumaan yhdentoista aikaan illalla, nurmikolle, ilman patjaa, Bivy pussissa kesämakuupussin kanssa. Päivälle oli tullut käveltyä noin 40km, joten uni maistui kuitenkin kohtuullisesti.
Kolmas päivä, retki saa uusia piirteitä
Herätys aamulla joskus klo 7 aikoihin, hiukan ennen auringon nousua. Kamat kasaan, jottei kenenkään tarvitse tulla moittimaan laittomasta yöpymisestä maastossa. No, tiedä sitten ketä se kiinnostaa tai haittaa jos joku nukkuu polun vieressä Bivy pussukassa.
Aamupalaa ruokakaupasta ja pikainen tutustuminen kylään, ennen bussin lähtöä Palmaan.
Deian kylässä asuu Internetin mukaan myös eräs tunnettu amerikkalainen näyttelijä, nimeltään Michael Douglas. Ei sattunut tulemaan kadulla vastaan.
Oikein viehättävä pikku kylä tämä kyllä oli. Kivasti ihmiset panostaneet paikka paikoin yksityiskohtiin rakennuksissa.
Oman retkeni osalta tilanne oli sellainen, että ilmapatja oli rikki ja jotain korvaavaa pitää saada tilalle. Joko patjan korjaus tai uusi edullinen patja tilalle. Sollerissa muistan nähneeni jonkun retkivarustekaupan, mutta menen kuitenkin varmuuden vuoksi Palmaan, missä valikoima parempi. Sinne menee myös sopivasti aamubussi, ja hinta taisi olla muutaman euron.
Bussi tulee ajallaan ja matka Palmaan menee mukavasti alkuun vuoristoteitä pitkin. Siinä on kiva istua ja katsella uusia maisemia. Palmaan päästyäni alan netistä katsomaan retkivarustekauppoja. Nyt on kuitenkin pitkäperjantai, ja kaikki erikoiskaupat ovat kiinni. Avoinna olevista harvoista ruokakaupoista ei löydy edes jeesus-teippiä, millä voisin korjata patjan. Otan vielä taksin kaupungin laidalla olevaan ostoskeskukseen, mikä netin mukaan on auki. Perillä huomaan, että siellä on vain pari ravintolaa auki, muut kiinni.
Sitten alkaa ankara mietintä vaihtoehdoista. Jäädä Palmaan hotelliin yöksi, ja seuraavana päivänä ostaa uusi patja ja palata vuoristoon. Ajatus vuorokaudesta turistien keskellä ei houkuttele ollenkaan. Lähden selvittämään auton vuokrausta. Olen lähellä Palman lentokenttää, ja siellä on kaikilla autovuokraamoilla palvelut. Kävelen siis sinne. Parin vaihtoehdon jälkeen vuokraan auton siten, että palautus tapahtuu kentälle pari tuntia ennen lentokoneen lähtöä Suomeen.
No niin, nyt voin tarvittaessa nukkua vaikka autossa, jos ei mitään muuta vaihtoehtoa löydy.
Otan suunnan kohti saaren pohjoisosaa. Auto on muuten Ford, kuinkas muuten (kotona Ford S-Max).
Tuliterä 2018 vuosimallin Ford Fiesta, ajettu 12km ennen kuin hyppäsin puikkoihin. Hyvin toimi, tässä varmaan oli 3 sylinterinen moottori, kun kuulosti niin hauskalta serpentiiniteillä. Yhtään isompaa autoa ei tosiaan kaivannut kapeilla teillä vuoristossa ja kylissä. Hyvän ajettavuuden lisäksi varusteisiin kuuluva Apple Car Play oli näin ensi tutustumisella aivan loistava kapistus. Suomenkielinen navigointi toimi hienosti ja Spotifysta oli mukava laittaa sopivaa musaa soimaan. Lisäksi se näytti puhelimessa auton sijainnin, mikä auttoi kun palasin maastosta tai kyliltä eri reittejä takaisin autolle.
Otin sitten autolla suunnan saaren pohjoisosaan, Incan kylän kautta takaisin Serra de Tramuntana vuoristoon. Teillä olikin ruuhkaa, ja usein mentiin pitkissä jonoissa serpentiiniteitä ylös ja alas. Maisemat toki olivat hienoja ja kyllä niitä kuskin paikaltakin kerkesi katsomaan. Pyöräilijöitä oli runsaasti ja motoristit suhauttivat kaikesta ohi. Alkuun tätä ihmetteli, mutta äkkiä siihen sitten tottui. Kapoisat vuoristotiet on kuitenkin jo tuttuja esim. Norjan ja Skotlannin reissuilta. Täällä sentään ajettiin oikeaa puolta tietä.
Suuntasin Llucin luostarin kautta Pollencaan, missä vedin auton parkkiin. Mielessä kaksi varustehankintaa; uimapatja millä voisi korvata sen hajonneen retkipatjan, ja kevyemmät kengät "siviilihommiin". Matkassa oli vain Goretex lenkkarit, mitkä hiosti aika reippaasti +20 asteen lämmössä. Alkuun kuitenkin lounastauko.
Pizzaa sopivan kokoisilla juustoilla höystettynä. Ihan ok. Tämän jälkeen olikin sitten mukava lähteä nousemaan mäen päällä olevalle Calvarin kappelille.
Kylästä löytyi hieno keltainen uimapatja, mutta sopivia kevyempiä kenkiä ei. Ajelin sitten meren rannalle Port De Pollencaan, missä kävin uittamassa jalkoja meressä. Tuntui meinaas aikas hyvältä.
Tämä jälkeen alkoi yöpaikan etsiminen netistä. Mahdollisimman edullinen, mutta kuitenkin järkevän oloinen ja mielellään aamiaisella. Ensimmäinen vaihtoehto ei oikein mennyt putkeen. Osoite oli netissä väärä ja lopulta kun löysin perille, olin tehnyt varauksen kolmen viikon päähän :(
Hotelli oli myös täynnä, joten piti etsiä uusi. Se sitten lopulta löytyi ja oli ihan tasokas hintaan (60e) nähden. Illalla kävin vielä syömässä ja sen jälkeen pubissa kuuntelemassa rock henkistä live esitystä.
Neljäs päivä, upeaa rannikkoa ja vuoren huiputus
Aamupalan jälkeen poikkesin pikaisesti ostamassa ne kevyemmät kengät ja sen jälkeen autolla kohti saaren pohjoiskärkeä (Cap De Formentor). Sääennuste näytti aamulle pientä sadetta ja erittäin reipasta tuulta. Autoilijaa tuo ei niin haittaisi, joten matkaan vaan.
Taas mentiin mukavia serpentiiniteitä, mutta onneksi liikennettä oli todella vähän. Kello oli vasta puoli kymmenen hujakoilla kun lähdin matkaan, ja takaisin tullessa porukkaa tulikin enemmän jo vastaan. Rauhassa sai pikku Foortilla kaasutella rallikuskin tyyliin. No, ei juurikaan ;)
Maisemat oli taas oikein maistuvat heti alkuun. Komeaa, karua rannikkoa.
Saaren pohjoiskärjessä oli sitten Formentorin majakka. Maisemat Välimerelle oli hienot, tuuli aika reippaasti. Muutamat kuvaukset ja sitten takaisinpäin.
Tuossa kuva majakasta vielä toiselta näköalapaikalta.
Matka jatkui sitten takaisin Llucin luostarille, ajatuksena lähteä huiputtamaan saaren toiseksi korkeinta vuorta, eli Puig De Massanellaa. Korkeutta 1365m, mikä on 80m vähemmän kuin korkeimmalla Puig Major vuorella. Puig Major on varattu Espanjan sotilaskäyttöön, eli sinne ei siviileillä ole asiaa.
Llucin luostarin luona on yksi harvoista Mallorcan leirintäalueista, ja täällä olikin paljon telttailijoita. Lisäksi muita turisteja oli runsaasti, pyöräilijöitä suhahteli edestakaisin ja vähän väliä kuului moottoripyörien kiihdytyksiä vuoristoteillä. Laitoin auton parkkiin, kävin kaupasta ostamassa perinteiset eväät eli patonki, omenaa ja 3 litraa vettä. Koska edessä olisi reipas nousu ylös vuorelle, ajattelin tankata vielä ravintolassa kunnolla.
Ainoa ruoka, mitä sai tilata yhden kappaleen oli kaalikeittoa. Kaikkia muita olisi pitänyt tilata vähintään kaksi kappaletta. Mielenkiintoista, mutta ei se mitään. Keitto, mikä kyllä näytti enemmän pataruualta, oli kyllä sinänsä ihan hyvää, mutta kun sillä yrittää mahansa täyttää niin lopussa alkoi kyllä hiukan tökkimään. En tiedä paljonko tuosta energiaa sitten sai, veikkaan että ei ihan niin paljon kun mitä sitä kului seuraavien parin tunnin aikana.
Nousu tapahtui alkuun metsän keskellä, polutkin menivät sik-sakkia kuten serpentiinitiet autoille. Sen jälkeen mentiin tämmöistä hienoa kivi polkua pitkin.
Maisemat avartuu hienosti ylempää, ja tuommoisia vuohen näköisiä otuksia pitää seuraa. Muita patikoijia tulee välillä vastaan. Muutama pariskunta ja yksi isompi noin 20 ihmisen ryhmä. Juttelen parin tyypin kanssa, ja yksi heistä oli käynyt Massanellan huipulla, mutta varoitteli kovasta tuulesta. Suurin osa on tulossa GR221 reittiä pitkin jostain edellisestä retkeilymajalta. Olen muuten tosiaan luopunut näiden majapaikkojen hyödyntämisestä koska a) näin Pääsiäisen aikaan tosiaan patikoijia tuntuu olevan runsaasti että tilat on varmastikin pitkälti varattuja, ja b) en todellakaan halua majoittua 10-20 ihmisen kanssa samaan tilaan. Mieluummin yritän nukkua yksin taivasalla Bivy pussukan kanssa, tai sitten jossain edullisessa hotellissa. Hintaero edullisen hotellin oman huoneen (n 30e) ja tuollaisen majapaikan yhteismajoituksen välillä on ilmeisesti luokkaa 10-15 eur/yö.
Tässä ollaan jo noin kilometrin korkeudella. Poiketaan pääreitiltä ja lähdetään huiputtamaan vuorta.
Perinteinen kevätvaelluksen lumikuvakin saatiin mukaan. Ei sitä kyllä paljon täällä ollut. Tuulee jo reippaasti, kun pitää hupusta pitää kädellä kiinni.
Kuvassa oikealla näkyy korkein kohta Puig Major. Edessä näkyy myös Gorg Blaun järvi, mistä pumpataan vettä Palman kaupunkiin ja muualle saarelle.
Pääsin tästä vielä noin 50m ylöspäin, mutta sitten tuuli pääsi puhaltamaan ylhäällä niin kovaa, että puuskissa tuntui, että se vie miehen mennessään. Painauduin kalliota vasten repun kanssa ja odotin, että tuuli tyyntyy.
Katselin hetken aikaa maisemia ja palasin sitten tyytyväisenä pykälää alemmas.
Asiaan kuuluvat tuuletukset sitten kuitenkin alempana. Jee, yritettiin ainakin niin pitkälle kun tuntui turvalliselta mennä. En todellakaan välitä riskeerata henkeäni, kiipeämällä yksin jossain vuoristossa, ilman minkäänlaisia turvavarusteita ja minimaalisella kokemuksella. Hieno keikka kuitenkin, sopivaa extreme tunnelmaa tämmöiselle perus-pölhölle.
Palailen takaisinpäin, ja välissä pidän lounastauon (patonkia ja vettä) tuulensuojaisessa paikassa. Paluureitillä olisi vielä toinen pienempi huippu mitä voisi yrittää, mutta sama tuuliongelma sielläkin olisi edessä. Ja itse asiassa sen kärki on vielä terävämpi, semmoinen Kebnekaise tyyppinen, joten antaa nyt olla.
Kivipolku alaspäin ottaa muuten paljon enemmän jalkoihin kuin ylöspäin tultaessa. Ylöspäin lähinnä syke nousee, ja nousu tehdäänkin paljon kevyemmällä vaatetuksella. Alaspäin taas tuntuu että jalkapöytä ja sääret on kovilla. Kaiken kaikkiaan kuitenkin selvisin hyvin pienillä lihassäryillä koko reissun, vaikka vuoristossa kävelyä kokonaisuudessaan tuli reilu 100km viikon aikana. Ehkä nestetankkaus oli ihan riittävä ja lämmin ilma jotenkin auttoi lihasten kanssa, en tiedä.
Vuorelta laskeuduin parin kilometrin päähän Llucin luostarista, ja lähdin metsän siimeksestä etsimään sopivaa yösijaa. Tasaisia paikkoja oli tässä kohtaa runsaasti tarjolla, mutta yritin löytää sellaisen, mistä olisi vähän näköalaakin. Sellainen löytyikin, mutta myöhemmin uimapatjan jo puhallettuani kuntoon, totesin että tuuli pääsee puhaltamaan kyllä liikaa. Yöstä tulisi turhan kylmä, kun tuuli puhaltaisi lujaa kasvoihin. Työnsin keltaisen ystäväni Bivy pussin sisään ja pussukka kainalossa lähdin etsimään uutta paikkaa.
Lopulta löysin tämmöisen hyvän tuulensuojaisen paikan. Vieressä olevasta aukiosta pääsi näkemään vuoristoa, ja patjalla köllötellessä näkyi hienosti tähtitaivas. Yö meni ihan mukavasti, tuuli tyyntyi jossain aamuyön aikoihin.
Viides päivä, lisää extremeä kehiin
Aamulla heretessäni totesin, että keltainen ystäväni oli pettänyt minut. Puolet ilmasta oli häipynyt yön aikana pois. Se siitä sitten, nappasin aamupalan jälkeen sopivan terävän kiven käteen ja paketoin tyhjän patjan reppuun. Palasin Lluciin, tosin hiukan eri reittiä. Jostain syystä onnistuin menemään väärälle polulle, mikä ei johtanutkaan Llucin parkkipaikalle, vaan erään maatilan pihaan. No, sitten piti taas hipsiä metsän siimeksessä vaivihkaa ja loikkia piikkilangan yli varovasti rikkomatta housuja.
Suuntana Torrent De Pareis, mitä kehutaan yhdeksi Mallorcan hienoimmaksi patikointireitiksi. Päiväretken varusteet reppuun, ja kotiin ilmoitus, että yhdeksän tunnin kuluttua, eli viimeistään kello kahdeksan aikaan illalla pitäisi olla takaisin autolla. Jos ei kuulu illalla mitään, niin sitten voisi hälyttää etsintäpartion katsomaan mikä kiikastaa. Vaimo ei oikein tykännyt ajatuksesta, mutta parempi tehdä tämmöinen ilmoitus.
Oletin reitin olevan kohtuullisen hyvin merkitty, tai näin se oli netissä esitetty; helpohko ja hyvin merkitty reitti. No, asiasta voi olla varmaan toistakin mieltä...
Alkuun reitti olikin selvästi näkyvissä polkuna, ja myöhemmin myös kivikasoilla merkittynä.
Pidemmälle kanjoniin laskeuduttaessa oikeaa reittiä sai hakea kyllä useampaan kertaan. Aurinko paistaa taas noin +20 asteen lämpöisenä ja vettä kuluu reippaasti.
Maasto on paikka paikoin hiukan vaativampaa, ja ketään muita ihmisiä ei näy missään. Mielessä on, että täällä jos loukkaa jalkansa, niin ei ole hyvä juttu. Kännykästä tolpat loppui jossain kohtaa alas laskeutuessa. Eli varovasti mennään, ajatuksella ja ilman hötköilyä.
Alhaalla kanjonissa onkin mukavan vilpoisaa ja oikein raikasta noin +5 asteista vettä. Alkuun näyttää hyvältä, ja pieni kahlaus tuntuu vaan mukavalta vaihtelulta.
Hetken kuluttua homma menee jo kunnon kahlaamiseksi. Tässä oli onnea matkassa, meinaan kaikki kamat (lompakko, puhelin, vuokra-auton avaimet jne) oli tuolla repussa sellaisenaan ja olin unohtanut laittaa vetoketjun kiinni. Ylös noustiin tuohon kivelle, ja siihen kiivetessä huomasin että hupsis :)
Olisikin ollut kiva sukeltaa noita tavaroita 1,5m syvyydestä jäisestä vedestä. Matka jatkui vielä hetken aikaa tuollaisia isoja kiviä pitkin, mutta seuraava paikka meni sitten jo ihan uimiseksi.
Tässä oli yli 2m syvää, ja vedestä olisi pitänyt vielä jotenkin nousta metrin korkealle kivellä. Kävin ilman reppua tuossa uimassa, mutta totesin sitten että menee liian vaikeaksi. Vasenta reunaa olisi ehkä pystynyt kiipeämään, mutta kun olin yksin matkassa, niin ei tehnyt mieli lähteä "ehkä onnistuu" temppua.
Tässä kohtaa siis käännyttiin nöyränä takaisin. Ei oikeastaan harmittanut yhtään, sen verran kivaa ja erilaista tekemistä oli ollut tähänkin asti.
Nousu kanjonista pois osoittautuikin vielä alastuloa hankalammaksi. Reitti hävisi yhtenään, ja useassa kohtaa jouduin tekemään 2-3 reittiyritystä, kunnes sopiva "ei virallinen reitti" löytyi. Kerran noustiin semmoinen 5 metrin kallionseinämä kutakuinkin nelivedolla, rimaa hipoen. "Tästä tulisi kyllä kotona sanomista" ajatus pyöri nousun aikana mielessä :)
No, pois päästiin kuitenkin muutaman mustelman ja naarmun kanssa. Melkoisen kuumakin tuli, aurinko porottaa ja vettä menee hurjasti koko ajan. Jos olisin tehnyt koko päivän retken, niin olisi kyllä vesi loppunut kesken.
Tämmöinen kaveri odotti minua paluumatkalla, ja johdatti sitten takaisin autolle. Hauskoja veijareita ja kovia juoksemaan :)
Palasin autolle ja suuntasin sitten seuraavaksi Gorg Blaun järvelle.
Gorg Blausta pumpataan vettä esim. Palman kaupunkiin.
Pitkät putket lähtee tuosta vuoristoon.
Tästä matka jatkui Sa Calobran pieneen satamakylään, mihin Torrent De Pareisin kanjoni päättyy.
Tämmöinen matkustusalus pörräsi rannan tuntumassa.
Kanjonin toinen reuna, merelle päin katsottuna. Eli nyt olin siis siellä, mihin muutama tunti aikaisemmin oli tarkoitus tulla kävellen. Tässä kohtaa vettä oli vain nilkkoihin asti, ja tepastelin sujuvasti joessa Gore-Tex kenkieni kanssa. Ne eivät kuitenkaan pitäneet vettä, vaikka ovat juuri tätä varten hankitut :O
Kävelin kanjonia syvemmälle niin pitkälle kuin järkevästi pääsin. Istahdin yhden ison kiven päälle syömään eväitä ja nauttimaan hienoista maisemista. Hetken kuluttua alkoi syvemmältä kanjonista kuulua ihmisten ääniä ja molskahduksia. Eli sieltä on nyt tulossa joku porukka, ainakin osittain uiden.
Tämä kolmen miehen porukka oli laskeutunut ylhäältä alas kanjoniin, jostain puolesta välistä reittiä. Varusteet heillä oli hivenen paremmat kuin minulla tähän hommaan. Kypärät, köydet, märkäpuvut ja vedenpitävät reput selässä. Kerroin lyhyesti omat touhuni ja kaverit hiukan pyörittelivät päätä ja naureskelivat. Niinpä, meitä retkeilijöitä on montaa eri sorttia :)
Tässä vielä kaunis kuva kanjonista. Jos olisin tiennyt, että näin paljon täällä on vettä, niin en olisi kylläl lähtenyt näillä varusteilla yrittämään. Mutta on kyllä upea paikka, kannatti käydä.
Ilta alkaa tulemaan vastaan, ja pitäisi etsiä jostain yöpaikka. Nyt kutsuu hotelli, koska mitään ehjää retkipatjaa ei ole käytettävissä. Katson Booking.comista sopivan edullista paikkaa, ja semmoinen löytyy sitten Algaidan kylästä. Navigaattorin kanssa suunta sinne. Matkaa taisi olla joku n 50km. Aika monen mutkan ja pikku kylän kautta lopulta olen perillä. Sisään kirjautuminen ei mene ihan heittämällä läpi, kun isäntäväki ei ole enää hotellilla ja puhelimitse asiaa hoidetaan vähän huonolla englannilla. Lopulta saan kuitenkin hotellin parhaan huoneen 40 euron hintaan.
Olihan tämä nyt ihan luksusta ja naurettavan edulliseen hintaan.
Tilaa on vaikka kuinka, ja pinnat viimeisen päälle siistit.
Hotellin sisäpihakin oli tosi viihtyisä. Kello oli jotain 21 hujakoilla, kun lähdin sitten etsimään ravintolaa kylästä. Algaidan kylä oli ainakin näin ilta-aikaan suorastaan ihanan rauhallinen paikka. Olin saanut tarpeekseni turistikeskuksien hälinästä, ja nyt hiljainen pikkukylä tuntui juuri sopivalta paikalta ottaa hiukan taukoa koohotukseen.
Tepastelin hetken aikaa kylän hiljaisia katuja, ja nautin illan viileydestä. Ruokapaikka löytyi torin laidalta. Pieni pubimainen kylän "kantapaikka".
En muista enää mitä tässä pääruokana oli, mutta nuo vaaleat leivät valkosipuli levitteen ja tuoreiden olivien kanssa oli niiiin hyviä! Ja siihen hyvää olutta kyytipojaksi. Aah, tulee nälkä :)
Söin rauhallisesti, ja seurasin kyläläisten juttuja. Naapuripöydässä oli vanha rouva syömässä, ja pois lähtiessään kehui minulle vuolaasti ravintolan kokin ruokia. Olivat kuulemma muuttaneet Englannista tänne 8 vuotta sitten, ja kävivät joka viikko juuri tässä ravintolassa syömässä.
Masu täynnä, ja hyvillä mielin palasin sitten aikanaan omaan sviittiini. Erittäin touhukas päivä takana, lihakset väsyneinä sukelsin sänkyyn ja nukuin oikein makoisasti aamuun asti. Hyvää yötä!
Kuudes päivä, "mitäs sitten tehtäisiin?"
Olin nyt siirtynyt saaren länsirannikon läheisyyteen, ja päätin tutustua siellä oleviin nähtävyyksiin. Ensimmäisenä listalla oli tippukiviluola Porto Cristossa, eli Caves of Drach.
Ihan hieno paikka, aikamoinen turistikohde. Sisään luolastoon otetaan varmaan joku 500 ihmistä kerrallaan, ja sitten kävellään reittiä pitkin kuvaten ja ihmetellen paikkaa. Keskellä luolastoa on periaatteessa hieno ja tunnelmallinen musiikki-esitys, missä kolmella veneellä liikkuen muusikot soittavat muutaman tunnetun klassisen kappaleen.
Tässä kuva ennen esityksen alkua. Esityksen aikana pitäisi sitten olla hiljaa ja kuvaaminen oli kokonaan kielletty. Ensimmäinen toteutui ihan siedettävästi, mutta jostain syystä ihmiset eivät osaa olla kuvaamatta vaikka erikseen se kielletään. Tilan valot sammutettiin lähes kokonaan, ja vain veneiden ympärillä oleva tunnelmavalaistus pidettiin päällä. Tilaisuus olisi ollut todella upea, ellei pimeässä vähintään kymmenen kameran taustavalo olisi häirinnyt seuraamista. Osa ei osannut edes salamaa laittaa pois päältä. Voi voi...
Paikka oli ihan hieno, varsinkin jos tippukiviluola itsessään on uusi tuttavuus. Itse olen sellaisessa käynyt aikanaan entisessä Jugoslaviassa, mutta toki siitä on noin 35 vuotta aikaa, joten ihan tarkkaa muistikuvaa ei siitä valitettavasti enää ole. Edesmenneen mummon kanssa siellä käytiin, kiva reissu oli sekin. Kiitos mummo :)
Luolaston jälkeen suuntasin pohjoisemmaksi, Artan kylään. Kylän keskellä kohoaa luostari tai vastaava kirkollinen rakennus.
Tässä kuva sen päältä yhteen suuntaan.
Ja sitten toiseen suuntaan yhden turistin kera.
Tämän jälkeen yritin vielä mennä vieressä olevaan luonnonpuistoon. Ajoin koko ajan kapenevaa tietä eteenpäin, kunnes vain yksi auto kerrallaan mahtui tiellä menemään. Hetken kuluttua vastaan tulikin kaksi pakettiautoa. Peruuttelin ja sain auton sen verran sivuun, että pääsivät juuri ja juuri ohittamaan minut. Se riitti, tein ensimmäisessä sopivassa paikassa u-käännöksen ja lähdin ajamaan takaisinpäin. Pysähdyin huoltoasemalle miettimään mitä tekisi. Oli iltapäivä ja vielä pari päivää aikaa pyöriä saarella. Lopulta päätin ajella Palman länsipuolelle, rannikolle missä en vielä ollut käynyt. Varasin edullisen (24 euroa) hotellin Santa Ponsasta, parin sadan metrin päästä rantaa.
perus pizza ja olut tuntui paremmalta idealta. Tepastelin vielä rannikkoa hiukan aikaa, ja kävin yhdellä oluella. Tässä kohtaa huomasin muuten jännän jutun, lämpötila on illalla edelleen lähes +20 astetta, mutta on ihan ok kulkea fleece päällä. Näin sitä viikossa näköjään tottuu paikalliseen lämpötilaan. Ensimmäisinä päivinä +15 oli t-paita päällä ihan liikaa. Hah!
Yö meni sitten vähän heikosti. Hotellin halpuus tuli ainakin selville. Seinät oli ohuet, ja ovien alareunat toimi ilmanvaihtokanavina, niin kaikki äänet kuului selvästi huoneeseen. Lisäksi yöllä pari kaveria sai mekastaa useamman tunnin hotellin oleskelutilassa, ilman että ketään se tuntui kiinnostavan. Respan tytöt oli kyllä iloisia ja ystävällisiä, mutta ei tässä silti toista yötä tultaisi enää olemaan.
Seitsemäs päivä, vielä riittää nähtävää!
Aamulla kevyt aamiainen, ei huikea, mutta ihan ok 24 euron yö+aamiainen hintaan. Sen jälkeen auton nokka kohti vuoristoteitä. Mennään vielä kerran katsomaan jos löytyisi jotain uutta ja hienoa. Otetaan rauhallisesti ja nautiskellaan viimeisestä päivästä.
Ja kyllähin sitä silmän ruokaa ja herkkua sitten taas saatiin! Ma-10 tie kulkee pitkin rannikkoa, vuorten rinteitä ylös ja alas. Suunta Valldemossaan, matkalla Estellenc ja Banyalbufar.
Pysähdyn hiukan ennen Estellenciä ja lähden aamukävelylle.
Mukava kylä vuorten ja meren välissä.
Rannalla nuoripari on viettänyt yötä makuupusseilla :)
Alla yksityiskohtia kylästä, tosi siistiä ja kivan näköistä.
Näillä kavereilla (kolme koiraa) oli hyvä näköala terassi. Tarkkaan piti vahtia, ettei vieras ukkeli tule liian lähelle.
Matka jatkuu parin tunnin rauhallisen tepastelun jälkeen. Kohta saa taas pysähtyä ihastelemaan maisemia.
Maisemia, maisemia...
Valldemossa oli jäänyt mieleen mielenkiintoisena pikku kylänä vuoriston keskellä. Nyt kun sinne palasin, ei se enää niin hieno ollutkaan. Tunnelmaltaan mukavampia kyliä oli nyt tullut jo nähtyä. Lisäksi täällä oli turisteja taas aika paljon liikkeellä. Kiertelin hetken kylää, ja menin sitten ravintolaan syömään.
Kuitenkin reissun paras ateria tuli täällä syötyä. Oikein hyvää lampaan maksaa. Olen pääasiassa kasvis-/kalaruokailija, mutta jos vastaan tulee jotain hyvältä kuulostavaa niin joustan asiassa. Onneksi tässä kohtaa, koska kyllä oli oikein makoisa annos.
Valldemossan jälkeen ajoin Palmaan, ja varasin matkalla hotellin viimeiselle yölle. Sattumalta valinta kohdistui samaan hotelliin missä olin ensimmäisen yön kun tänne saavuin. Ympyrä sulkeutui hauskasti.
Poikkesin vielä Palman keskustassa illalla etsimässä toivottua tuliaista. No, sitä ei kuitenkaan löytynyt mutta ehkä yrityksestä saisi sentään jotain pisteitä.
Nuoriso tunnelmoi...
Tästähän se aika lailla reissu varsinaisesti alkoi. Joten tähän on hyvä myös lopettaa.
Seuraavana aamuna aikaisin auton tiputus lentokentälle ja lento koti-Suomeen. Matka meni ongelmitta, ja kotona kevät ei ollut ihan niin pitkällä vielä kuin täällä Välimeren saarella ;)
Aikamoinen pläjäys kokemuksia, ja nähtyjä paikkoja sitä tuli viikon aikana kerättyä.
Tuntuu siltä, että toista kertaa ei ole tarvetta Mallorcalle lähteä, vaan nähtävät paikat tuli riittävän hyvin koluttua läpi. Välimerellä on kuitenkin muutama muukin saari, missä voi sitten aikanaan käydä. Reissu olisi varmaan ollut ihan hieno alkuperäisen idean mukaan, eli reppu selässä mennä koko viikko vuoristossa majatalosta toiseen. Nyt kuitenkin tuli nähtyä ja koettua muutakin, eli esim. autolla käytyä semmoisissa paikoissa mitkä muuten olisi jäänyt toiseen kertaan. Oikein onnistunut retki siis kokonaisuutena. Pienet vastoinkäymiset ja haasteet toivat vain sopivasti maustetta mukaan. Blogista tuli ennätyspitkä, mutta halusin tähän laittaa kaikki oleelliset asiat mukaan. Lähinnä itseäni ajatellen, koska on mukava sitten lukea tätä vuosien päästä, ja saada mahdollisimman kattava kuvaus reissusta taas mieleen.
Semmoista... kyllä se reissaaminen vaan on niin mukavaa :)
