Vaellus Vätsärin erämaassa 11. - 17.6.2016

Kivinen erämaa

Retkikohteen valinta

Viime kesänä kävimme ystäväni Markon kanssa Ruotsissa vaeltamassa perinteisen 
Fjällräven Classic -reitin, eli Nikkaluokta - Abisko. Tuo oli oikein onnistunut retki, maisemat olivat sopivasti Suomen Lappiin nähden erilaiset korkeine vuorineen ja suurine koskineen. Tämän vuoden keväällä, kun rupesimme pohtimaan kesän reissua, oli meillä muutamia eri vaihtoehtoja mielessä. Kevon kanjonista puhuttiin jo vuosi sitten, ja Lemmenjoen jokilaakso kesäisessä asussa on itsellä pyörinyt jo vuosia mielessä, siellä kun on tullut parikin kertaa talvella käytyä. Lisäksi jos kesän tulo viivästyisi, olisi eteläisempänä vaihtoehtona Saariselkä eli UKK kansallispuisto. Lopulta satuin sattumalla vilkaisemaan kuvia 10 vuotta sitten tehdystä retkestä Vätsärin alueella. Matkassa oli silloin isäni ja tuolloin vielä pienet omat poikani. Muistaakseni olimme neljä yötä matkassa, hyvin vaihtelevissa maisemissa. Maisemat olivat hienoja kuvissa ja netistä vielä parin videon vahvistuksella, innostuimme kohteesta. Karttojen mukaan alueella olisi järviä ja kiviä riittämiin. Tänne siis mennään!

Lauantai: kohti ääretöntä ja sen yli!

Saavuimme Sevettijärven liepeille, Koivuvaaran poroerotusalueen parkkipaikalle kello 02 aikoihin lauantai yöllä. Aurinko paistaa ja on +4 astetta lämmintä. Takana 14 tuntia ja 1270km ajoa, joten on kiva vihdoin päästä liikuttamaan jalkoja sekä tietty nostaa noin 30kg reput selkään. Tottakai reput painaa tässä kohtaa, mutta muutama päivä niin selkä taas tottui hommaan hienosti. 

Otetaan suunta kohti Sollomusjärveä metsän poikki ja heti päästään tekemään tuttavuutta kivien kanssa. Ensi havainto on myös, että hyttysiä tai mäkäräisiä ei ole vielä juurikaan. Olisiko edellisviikon lumisade poistanut tuolloin vallassa olleen sukupolven ja uudet vasta tekevät tuloaan.

Kävelemme noin 3 tuntia ja saavumme pienen nimettömän järven rannalle, mihin laitetaan ensimmäinen leiri pystyyn.

Aamupalaksi tai iltapalaksi, ihan miten vaan, paistetaan vielä makkaraa ja istuskellaan hetki nuotion ääressä. Taidettiin siinä yhdet oluetkin juoda, jotta saadaan reppua kevenemään. Sitten nukkumaan auringon paisteessa.

Matka jatkuu joskus puolenpäivän aikaan ja tavoitteena on päästä Pahkareikäjärvelle. Tai eihän meillä niin kovin tarkkoja tavoitteita ole, edetään sen mukaan kun sopivalta tuntuu.

Matkalla Marko päättää pitää pienen lepohetken, ensimmäisen epäonnistuneen joen ylityksen jälkeen. Jostain syystä silta kesti minua mutta ei Markoa...

Vastaavia tilanteita tuli vielä myöhemmin pari lisää, minkä myötä Marko lopulta vaihtoi sillat joessa olevien kivien hyödyntämiseen. Oivallinen valinta.

Kivisiä metsiä, komeita vanhoja mäntyjä ja kelohonkia riitti koko päiväksi.

Pahkareikäjärven rannalla löysimmekin sitten heti komean niemen, mihin laitettiin teltta pystyyn. Vesi oli kirkasta ja yritimme kalastaa pitkin iltaa. Järvi ei kuitenkaan vielä ollut antoisalla tuulella, mutta ainakin saimme nauttia erittäin kauniista kesäillasta.

Koska kalaa ei sitten tullut, päätimme vaihtoehtoisena herkkuna tehdä nuotiolla lettuja. Tässähän menee hetken aikaa, mutta mikäs kiire meillä täällä on ja kyllä letut maistuivatkin hyviltä mansikkahillon kera.

Sunnuntai: ensimmäinen kala, hienoja maisemia ja kokemuksia

Sunnuntaina joskus puolenpäivän hujakoilla järvellä alkoi tuikkimaan ja sitten ruvettiinkin vauhdilla kalastamaan. Yrityksiä ja kiinniottoja oli muutamia, kunnes sitten lopulta saatiin yksi nieriä pannulle paistumaan. Kyllä se sitten meille maistuikin. Valitettavasti lisää ei sitten saatu, vaikka useampi kyllä seurasi vieheitä. Sehän täällä on hauskaa, kun vesi on niin kirkasta että asiakkaat näkyy hyvin jos yhtään tulevat rannemmas.

Jatkoimme matkaa Pahkareikäjärven ympäri kohti Tuulijärveä. Näillä isoilla järvillä ja lähellä sivistystä meneekin selvät polut järvien ympärillä. Helppoa ja nopeaa eteenpäin menoa kauniissa maisemissa.

Tuulijärven päässä päästiin suorittamaan ensimmäistä crocsi-ylitystä. Näitä riittikin sitten myöhemmin ihan tarpeeksi. Toimivaksi tekniikaksi osoittautunut, eli vaelluskengät reppuun kantoon ja crocseilla yli. Ei paina paljoa, toimii myös leirikenkinä ja jos kengät ottavat siipeensä, niin ei paljon harmita (kopiot maksoi Prismassa muistaakseni 4,90 euroa). 

Joki ylityksen jälkeen nousemme ylemmäs vaaralle, missä kaksi Piekanaa ilmoittaa meille selvästi heidän pesänsä olevan läheisellä jyrkänteellä. Emme halua häiritä heitä asiassa turhaa, joten kierrämme jyrkänteen kauempaa ja jätämme myös sen kuvaukset toiseen kertaan. Poikkeamme vaaran toisella puolella olevalla järvellä, mutta koska se vaikuttaa liian karulta ja kiviseltä sekä kalastuksen että leiriytymisen suhteen, niin suuntaamme alempana olevalle Ylimmäiselle Porijärvelle. Matkaa tuleekin tälle päivälle varmaan eniten reissun aikana. Illalla leirissä ollaan aika väsyneitä ja kun tuulee myös aika paljon, ei pitkään jakseta valvoa.

Paikka sinänsä on ihan kaunis. Niemen nokassa, kahden puron välissä. Yöllä tuuli aika kovaa, mutta ei tämän teltan kanssa pelkoa näissä olosuhteissa ole, on sitä kovemmissakin myräköissä oltu. Yöllä taisi kaksi potkurikonetta kilpaa vetää omaa showta, eli teltassa nukkuminen sujuu jo molemmilta.

 

Maanantai: jokia, kiviä, ei kalaa mutta nähtiin ihminen!

Aamulla tuuli on tyyntynyt ja keli on mitä oivallisin niin kalastukseen kuin rauhalliseen vaeltamiseen. Lähdemme yrittämään joenvarsi kalastusta ja nousemme jokea seuraten kohti Iso-Rovijärveä. Matkalla on erittäin hienoja pikku lampia, mistä yritämme nostaa kalaa. Siellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista elämää, olemmeko me sittenkin liian aikaisessa kalastuksen suhteen. Pidämme lounastaukoa yhden lammen äärellä ja ruuan jälkeen siinä otettiinkin torkut kun aurinko niin sopivasti meitä lämmitti.

Kivikkoa riitti taas joka askeleelle. Koot vaihtelee tiiliskivestä alkuperäiseen Miniin. Meillä olikin jalat tältä reissulta väsyneemmät, kuin vuoden takaiselta Ruotsin reissulta, vaikka kilometrejä taisi tulla korkeintaan puolet tuosta.

Lopulta saavuimme Iso-Rovijärven rannalle, missä tapasimme matkan aikana ainoan ihmisen. Hiukan meitä nuorempi mies, oli ollut vajaan viikon reissussa ja vielä pari viikkoa oli kuulemma tarkoitus kaveriporukalla kalastella. Hän antoi meille ystävällisesti pari toimivaa vinkkiä kalapaikoista. Kiitimme kovasti ja jatkoimme matkaa. 

Laitoimme leirin mäen päälle Iso-Rovijärven rannalle ja aloitimme kalastustoimenpiteet. Tässä kohtaa meillä olikin jo päällä pieni paine kalastuksen suhteen, koska minulla ei ruokatarvikelaskelmat olleet menneet ihan nappiin. Yleensä olen aina tarkkaan laskenut jokaisen retkipäivän + 1-2 varapäivää x ateriat x osallistujat. Nyt tämä jäi lopussa hiukan avoimeksi ja lopputuloksena meillä oli ruokaa rajallisesti. Itse asiassa neljän ruuan annokset puuttuivat kokonaan. No, tämä antoi aikamoisen ylimääräisen kannustuksen kalan pyytämiseen.

Illalla ei kuitenkaan kalaa saatu, ja nukkumaan mentiin hiukan vatsa muristen. Meillä oli tässä kohtaa siis kyllä vielä ruokaa jäljellä, mutta kun matkapäiviä oli ainakin neljä vielä edessä, piti toimia säästeliäästi.

Tiistai: Melkein kalaa ja sitten ihan oikeasti kalaa

Aamulla jatkoimme ruokakalan hankintaa ja Marko saikin lopulta 3-4kg hauen kiinni. Juoksin paikalle pienen taimenhaavin kanssa, mutta eihän tuo peto sinne mahtunut. Kala pääsi sitten tohinassa koukusta irti ihan rannassa, tiputtauduin polvilleni veteen ja nappasin sitä kyljestä kaksin käsin kiinni. Eihän tuommoista liukasta kalaa saa siten pidettyä joten karkuun pääsi. Tästä jäi meille aikamoinen harmitus, ei niinkään komean saaliin takia, mutta pari kiloa mieheen kalaa olisi auttanut paljon ruuan määrän suhteen.

Jatkoimme vielä yrittämistä, Markolla useampi hauki ja Taimen seurasi vielä viehettä mutta tarpeeksi ei kiinnostusta ollut. Lopulta purimme leirin ja päätimme jatkaa matkaa. 

Kävelimme Iso-Rovijärven rantaa seuraten ja lounastauolla yritettiin taas saada kalaa. Ei ollut tässä kohtaa asiakkaita paikalla. Keli on hieno, kuten oikeastaan koko reissun ajan oli. Kalan saanti vaan arveluttaa, olemme kyllä nähneet paljon kaloja, yksi saatu ja melkein toinenkin, mutta silti. Jos sitä kalaa ei tule enää, niin nälkä tulee olemaan melkoinen.

Jatkamme matkaa nimettömälle järvelle Äälisselän kupeeseen. Nimeämme myöhemmin järven sen korkeuden mukaan 173,3 metriä. Laitamme leirin järven itäpuolelle, ja aloitamme välittömästi kalastustoimenpiteet. Vatsa kurnii molemmilla tasaiseen tahtiin.

Hiukan puolen yön jälkeen onnistaa ja saamme ensimmäisen taimenemme. Se heitetään folioon ja nautitaan muusin kanssa iltapalaksi.

Kylmä pohjoistuuli puhaltaa ja lämpötila on käytännössä jotain pakkasen puolella. Mutta ei haittaa, sillä mieli on aurinkoinen kun taas olemme saaneet kalaa. Tulemme sitä varmasti saamaan myös lisää. 

Keskiviikko: lisää kalaa, hei jäädään tähän!

Heräsimme jo klo 05 aikaan aamusta ja lähdimme hakemaan aamupalaa. Saimme tälläkin kertaa yhden taimenen. Puolen kilon taimenesta nyt ei ihan nälkä kokonaan lähde, mutta pärjäämme sillä kyllä seuraavaan ruokaan asti.

Markon jalkoja väsyttää päivällä ja päätämme pitää vaeltamisesta välipäivää. Marko jää kalastamaan järvelle ja minä lähden nousemaan päivärepun kanssa Äälisselälle katsomaan maisemia. Sieltähän pitäisi näkyä Vätsärin "ylängön" alueita, eli korkeampaa ja karumpaa, puutonta maastoa. Arvioin että nousuun, oleskeluun ja paluuseen kuluu kolme tuntia.

On hauska tepastella päivärepulla, raskaan 30kg rinkan sijaan. Olo on kuin Nuuskamuikkusella, joka kevyellä askeleella tepastelee juuri sinne minne mieli sattuu johdattamaan.

Ylempää löytyy pohjoisrinteestä luntakin, joten pakollinen "kesä-talvivaellus" kuvakin saatiin otettua. Heh.

Ylhäältä avautuu sitten hienot maisemat yli matalampien mäkien. Sieltä näkyy se missä edellisenä päivänä on tepasteltu ja se mihin on tarkoitus jatkaa. Etäisyydet näyttävät ylempää paljon lyhyemmiltä, ihan Mikki-hiiri matkoilta. Totuus tietty kivikossa on vähän toinen. 

Palaan takaisin leirille ja Marko onkin tällä välin nostanut taas yhden taimenen meille ruuaksi. Toinenkin oli kuulemma pitkään kiinni, mutta kun haavimiestä ei ollut auttamassa niin pääsi karkuuseen. Syömme maittavaa lounasta, taas, ja lähdemme sitten myöhemmin illalla vielä uudelleen kalastamaan. Sillä kertaa ei tule kalaa, mutta sen sijaan maakotka käy moikkaamassa meitä. Se leijailee hetken aikaa meidän yllä kunnes ottaa reilusti korkeutta lisää ja siirtyy toisaalle. Upea kokemus, tämä jotenkin oli piste iin päälle olla täällä erämaajärvellä. Saada kalaa, olla täällä hiljaisuuden ja luonnonkauneuden keskellä sekä sitten vielä tuollainen uljas petoeläin käy meille näyttäytymässä. Kyllä meidän kelpaa.

Edellisillan +1 aste ja kylmä pohjoistuuli on vaihtunut noin +10 asteeseen ja tuulee etelästä. Istumme paitasillaan kalastelemassa vielä pitkin iltaa. Lopulta saamme iltapalaksi neljännen taimenen. Nyt voi jo masu kylläisenä käydä nukkumaan.

Yöllä tuleekin sitten minulle ongelma. Olen alkuillasta (tai mitä kello nyt onkaan ollut/on) nukkunut siten, että aurinko on paistanut suoraan teltan avoimesta oviaukosta naamaani. Silmiä särkee ja naamaa kuumottaa. Pakko laittaa huivi kaksin kerroin silmien eteen, jotta saan nukuttua. Mietin siinä yön aikana, että johan onkin hauskaa jos silmäkipu tästä vielä pahenee. Aamulla kun herään, on pakko ensin mennä kokonaan makuupussin sisälle ja siellä varovasti avata silmät ja kurkkia pienestä raosta mikä on valoisuuden tilanne. Eli aurinko on paistanut viime päivät ja yöt niin kirkkaasti, että jotenkin yöllä luomien läpi on silmät ottaneet itseensä.

Torstai: kotimatka alkaa

Särky ei kuitenkaan onneksi kovene, vaan helpottaa aika nopeasti päivällä kun alkuun on myös hiukan pilvisempää. Ensi kerralla tälle tontulle lähtee kyllä mukaan lentokoneissakin käytettävät mustat silmälaput.

Pakkaamme reput ja lähdemme nyt suunnistamaan aika lailla suoraan länttä kohti, eli kotimatka alkaa. Marko ottaa suunnistusvuoron tälle päivälle ja minä saan keskittyä maisemien katseluun ja omiin ajatuksiin.

Maasto muuttuu kohta taas erittäin helppokulkuiseksi hiekkakangas puistoksi. Poikkeamme Ristijärvellä uimassa ja sitten syömme lounasta Tuulijärven rannalla. Jatkamme matkaa vielä hetken ja päätämme sitten laittaa leirin pystyyn.

Leiri laitetaan hienolle rannalle, missä nuotiolla istumme kuin mitkäkin rantarosvot ilman paitaa ja viimeisiä juomia nautiskellen. Kalastaa tässä on turha yrittää, järvessä on hieno matala hiekkaranta, mikä on kyllä kiva uimiseen mutta ei houkuttele kaloja paikalle. Keskitymme siis jutteluun, minä käyn parikin kertaa uimassa ja syömme viimeisiä vararuokapusseja. Huomenna tulkoon kalaa, tai jos ei tule niin meillä on vielä yhdet ruoka-annokset per mies, minkä voimin jaksamme kyllä autolle.

Ilta-aurinko on hieno (tai yö/aamu whatever), mutta sen verran teltassa on lämmintä ja nyt viime hetken intoa täynnä, että parin tunnin yöunen jälkeen päätämme purkaa leirin ja jatkaa matkaa sopivaa kalastuspaikkaa etsien.

Perjantai: vielä kerran pojat ja sitten Pizzalle

Leirin purku tapahtui siis klo 03 aamusta. Normihommaa, meillä ei oikeasti ole ollut mitään järjellistä rytmiä tekemisessä. Olemme alusta asti nukkuneet kun on väsyttänyt, kalastanut kun on siihen intoa ja kävelty silloin kun se on tarpeellista. Aamu-päivä-yö on mennyt hyvin sekaisin.

Kävelimme pari tuntia Saarijärvelle missä alkoikin melko heti käymään aikamoinen melske. Nopeasti kalastushommat käyntiin ja hetken kuluttua meillä oli jo ensimmäinen Harjus käsissä. Nami, nyt saadaan herkkua aamupalapöytään.

Hetken kuluttua saatiin toinenkin, eli nyt oli molemmille jo omat fileet tarjolla.

Vähän ajan päästä rantaan tuli möllöttämään pari kiloinen hauen roikale. Kun tähän asti ei kalaa ollut kertaakaan liikaa saatu, päätimme yrittää napata tämänkin. No, tämä oli helppo asiakas, iski heti ensimmäisellä heitolla kiinni, joten nyt syötäisiin reilusti kalaa.

Tuossa vielä nämä herkut kuvassa. Näiden ja hauen jälkeen saimme vielä yhden harjuksen jälkiruuaksi. Lisääkin olisi saatu, koko järvi tuntui tuikkivan, mutta maha ei enempää vetänyt. 

Ruokailun aikana meitä muuten viihdytti kaksi kuukkelia. Ne söivät meidän kalojen perkuujätteitä, sekä rusinoita mitä tarjoilimme heille kiven päältä. Hauskoja, värikkäitä ja nämä myös pulleita tapauksia.

Lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa täysinäisillä mahoilla, ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana. Tavallaan erikoista, että nyt sitten viimeisenä päivänä erämaa päätti tarjota eniten meille herkkuruokaa.

Poikkesimme vielä Sollomusjärven autiotuvalla ottamassa päivänokoset ja jatkoimme sitten helteessä autolle. Helteessä tosiaan, auton mittari näytti +23 astetta iltapäivällä klo 15  aikaan kun perillä oltiin.

Tämä ja eilinen päivä olivat paitsi selvästi lämpimämpiä, myös hyttysiä ja mäkäräisiä oli nyt huomattavasti enemmän. Alkumatka oli ollut tässä suhteessa helpompaa, mutta toisaalta maasto oli ollut vaikeampaa ja reput painavammat.

Loppujorinat

Suuret kiitokset luontoherralle tästäkin hyvin onnistuneesta reissusta.

Paluumatkalla Saariselän kylpylässä pohdittiin, tullaanko seuraavalla kerralla mihin päin Vätsärin aluetta. Pohjoiseen ja sieltä Routasen kurulle, vai Etelän kautta enemmän itäpuolelle. Saapi nähdä.

Nautimme erittäin paljon luonnon kauneudesta ja karuudesta. Hiljaisuudesta ja puhtaasta vedestä, mitä suoraan sai kauhoa kuksalla järvestä. Sen jälkeen hotellin hanavesi maistui suorastaan kammottavalta.

Itselleni tämä oli ensimmäinen "ei puhdas vaellusretki" pitkään aikaan, oikeastaan ensimmäinen aikuisiällä. Kalastaminen sopi nyt mainiosti tähän, niin olosuhteiden kuin sen tärkeän rauhoittumisen kannalta. Vaeltaminen ja sitä kautta uusien paikkojen näkeminen ja kokeminen on edelleen minulle se tärkein asia, mutta kyllä kalastaminen myös, varsinkin silloin kun saa hyvää kalaa, on oikein makoisaa hommaa.

Tästä on kiva jatkaa kesän muita, pienempiä retkiä lähiympäristössä.