Vätsärin vaellus kesällä 2019

10 päivän kalastus- ja vaellusretki Vätsärin erämaassa 25.6. - 4.7.

Kesällä 2019 oli alunperin tarkoitus tehdä puhdas vaellusretki Norjan kautta Haltille. Tähän ei kuitenkaan saatu kaverin kanssa aikatauluja ja matkan kestoa sovitettua yhteen, joten lähdin sitten yksin Vätsäriin kalastelemaan ja vihdoin käymään siellä Routasen kurulla, mikä on ollut jo muutaman vuoden ajan tavoitteena.
Minulla oli tässä nyt jopa kolme viikkoa aikaa käytettävissä Lapissa, johtuen työkuvioiden muutoksesta. Vaimoltakin oli tullut lupa asialle, mikä oli hyvin huomaavaista ;)

Suunnitelma oli siis lähteä heti Juhannuksen jälkeen Sevettijärvelle, ja siitä itärajaa kohti. Sopivalla matkavauhdilla ja välillä kalastellen. Ruokaa olin katsonut mukaan siten, että kaksi viikkoa voidaan olla maastossa, jos kalaa nyt edes hiukan saataisiin.


25.6. tiistai

Auto tienposkeen poroerotuspaikan lähelle, Sevettijärveltä n 10km itään. Pitkin tienvartta oli kymmenkunta autoa, joten ihan yksin ei olla täällä liikkeellä. Taisin tavata tusinan verran vaeltajia tämän retken aikana.

Suuntasin autolta omia reittejäni tällä kertaa kaakon suuntaan, ja sieltä sitten pientä polkua kohti Solmusjärven autiotupaa. Matkalla oli yksi porukka reuhtomassa kahta kanoottia järvelle. Kuulemma vetotiet järvien välillä eivät olleet ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Hikistä puuhaa näytti tuokin olevan.

Matkalla tulin sitten tutulle paikalle. Tässä meillä oli Markon kanssa leiri, ensimmäisellä Vätsärin reissulla 2016. Kivikkoa riittää, ja tällä kertaa myös hyttysiä. Niitä ei ollut tuolloin 2016 kun täällä oltiin kesäkuun alussa. Juhannuksen aikoihin nuo iloiset inisijät tosiaan tulevat kunnolla täällä retkeilijän iloksi.

Ensimmäinen leiri laitettiin Solmusjärveltä hiukan etelään. Tuvalla oli kanoottiporukkaa yötä, ja telttailu omassa rauhassa houkutteli enemmän. Aika lämmintä oli, joten virittelin pelkän uuden sisäteltan tarpin alle. Tosiaan tässä oli pari uutta varustetta mukana. Hillebergin Unna telttaan olin hankkinut mesh-sisäteltan, eli tuollaisen paremmin hengittävän version, mitä voi myös käyttää ilman ulkotelttaa. Hillebergin tarp UL10, mikä antaa lisää sadesuojaa, sekä varjoa auringon porottaessa. Hiukan vaatii harjoittelua tuo tarpin käyttö, ja pelkkä verkko-sisäteltta oli parina yönä vähän turhan viileä. Normaalin sisäteltan kanssa olisi ollut hiukan lämpimämpää, mutta toisaalta sisäverkon läpi pystyi hienosti katselemaan maisemia ilman hyttysongelmaa.


26.6. keskiviikko

Retken toisen päivän teemana oli siirtyminen Vätsärin erämaa-alueelle ja tarkemmin Tuulipäälle. Ilma oli melkoisen lämmin, ja sääskiä reippaasti. Muutaman kerran jouduin ottamaan jo hyttyshatun käyttöön, kun tuntui että mäkäräiset tunkee väkisin nenään, korvaan ja silmiin. Sen verran otti hermoon asia, että päätin seuraavan leirin laittaa Tuulipään laelle, toiveena että siellä tuulenvire pitäisi pahimmat laumat poissa.

Tässä olo jo helpottaa, kun päivän urakka ohi ja on iltapuuhien vuoro.

Tässä mentiin ilman tarppia, kun ei oikein kiinnityspuita ollut sopivia ympärillä. Kuvasta näkyy myös, miten sisäverkko on irrotettu ulkoteltasta yhdestä nurkasta, ja rakennettu siihen "eteinen" tavaroille. Tykkään kyllä kovasti tästä Unna teltasta. Sitä on hyvä muokata tarpeen mukaan, näet hienosti maisemat sisältä, riittävästi tilaa, tukeva kovassakin myräkässä, eikä kuitenkaan paina kuin n 2kg.


27.6. torstai

Tälle päivälle ei ollut kuin noin 3km siirtyminen Äälisselän juurelle tutulle leiripaikalle. Täällä oltiin Markon kanssa 2016 pari päivää kalastamassa, ja kun saalista tuli silloin niin miksei nytkin.

Päivä oli alkuun hyvin aurinkoinen ja leppoisa. Tarppi antoi mukavasti varjoa telttaan.
Kalastelin siinä sitten, ja aika nopeasti pari puolen kilon taimenta ottikin kiinni.

Paistelin kalat retkihalsterilla ja herkuttelin sitten kaikessa rauhassa. Totesin, että pari tuollaista puolenkilon kalaa, vaikka hyviä ovatkin, niin on yhdelle ruoka-annokselle liikaa. Jatkossa saa riittää vain yksi tuollainen.

Illalla satoi vettä pari tuntia aika reippaasti, ja teltailla poikkesi toinen retkeilijä juttelemassa. Oli tullut järvelle muutama tunti minun jälkeen, ja laittoi leirin järven toiseen päähän. 

Ennen nukkumaan menoa vielä iltateet ja mietintää miten tästä eteenpäin. Automatka pohjoiseen, ja sen jälkeen pari päivää "helteessä" ja hyttysten kanssa on ollut yllättävän raskasta. Lisäksi lähtö kotoonta vaimon ja tyttären luota oli ollut myös jotenkin oudon vaikeaa. Nyt ollaan kuitenkin hienoissa paikoissa ja kerrankin on reilusti aikaa nauttia siitä. Nukutaan, ja katsotaan miltä aamulla maailma maistuu.


28.6. perjantai

Aamulla herään kuitenkin pirteänä jo klo 4 aikaan. Taivas on kirkas ja samoin mieli. Nyt on intoa lähteä eteenpäin, kohti uusia maisemia. Suuntaan Äälispäälle ja sieltä sitten itään, kohti Routasenkurua.

Äälispäältä avautuu hienot maisemat, karuun Vätsärin erämaahan. 

Jonkin ajan kuluttua alkaa taas sataa vettä, tuulee ja on aika semmoinen "reipas vaellus" keli. Tepastelen omaan reippaaseen tahtiin Pikku-Rovijärven rantaan, ja etsin sieltä sitten lounastauolle sopivan paikan. Tuulee aika lailla, ja suojaista paikkaa saikin etsiä jonkin aikaa. Lounaalla mietin suuntaa ja päätänkin lähteä kohti Rajapään autiotupaa. Mukana oleva kartta loppuu juuri ennen tätä, mutta navigaattori onneksi näyttää missä tupa sijaitsee. Sinne siis.

Maasto onkin melkoista kivikkoa, pientä nyppylää ja lutakkoa toinen toisen perään. Välillä paistaa aurinko ja sitten taas vartin ajan sataa vettä. No, ei mitään uutta tällä seudulla sinänsä.

Pieniä taukoja täytyy pitää puolen tunnin välein ja pitää energiatasot kunnossa. Tässä menossa vakioksi muodostunut sinappi-ruisleipä tauko. Eli ensimmäisen illan makkarapaketin jäljiltä jäi vielä lähes täysi sinappituubi käyttöön. Ruisleipää pari siivua ja väliin reilusti sinappia, niin sehän maistuu oikein hyvältä. Ei ole kyllä kotona tullut jatkettua harrastusta, mutta täällä erämaassa toimi viimosen päälle.

  

Rajapään autiotupa sijaitsee erittäin hienossa, karussa maastossa aivan itärajan tuntumassa. Saavuin tänne kauniissa auringon paisteessa iltapäivällä klo 13 aikoihin, eli Äälispäältä oli tehty 15km kävely noin 8 tunnissa. Ei mikään hurja vauhti, mutta tuossa maastossa ihan riittävä saavutus minulle.

Majottauduin sisälle, tein sapuskaa ja lueskelin tuvan vieraskirjaa. Keskimäärin semmoinen 10-15 ihmistä/ryhmää näyttäisi vuositasolla täällä käyvän. Tupa on pelkästään kesäkäytössä, ja olikohan avoinna noin toukokuusta - lokakuulle. Tuvasta löytyi patjat molemmille puolille, sekä nippu vilttejä jos niitä olisi halunnut käyttää.

Myöhemmin illalla tänne saapui isä poikansa kanssa. Olivat lähteneet päivä-kalaan Pikku-Rovijärveltä (vastakkaiselta rannalta, missä olin pitänyt lounasta). Illalla oli kuitenkin alkanut sataan, ja olivat päätteneet tulla lähellä olevalle tuvalle yöksi. Isä oli käynyt täällä kuulemma useita kertoja kuluneen noin 10 vuoden aikana. Muisteli, että täällä olisi viltit ja patjat, heillä kun ei yöpymisvarusteita ollut matkassa. Reippaita kavereita, ja oli ihan kiva saada juttuseuraa illaksi. 


29.6. lauantai

Aamulla nukuttiin kaikki pitkään, oli vähän sateinen ja tuulinen keli taas.
Puolenpäivän aikaan isä ja poika kuitenkin pakkasivat tavarat ja lähtivät takaisin omaan leiriin. Minä päätin jäädä tähän vielä toiseksi yöksi. Lähdin päiväseltään käymään kalassa parilla lähellä olevalla järvellä.

Yhden sopivankokoisen harjuksen sainkin lounaskalaksi, ja palasin sen kanssa tyytyväisenä takaisin mökille. Loppupäivä meni lueskellessa, sekä ulkona pikku lenkeillä maisemia ihaillen.

Kyllä vaan on mukava ja komialla paikalla oleva koti parin päivän ajaksi :)

Tänne voisi kyllä jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta nyt on taas energiat kunnossa ja menojalkaa vipattaa, eli huomenna sitten matka jatkukoon.


30.6. sunnuntai

Aamulla heräsin jo 7 aikaan pirteänä kuin nuori partioilainen, lähes tulkoon. Kamat kasaan, ja hyvillä mielin kohti Rajapään tunturia.Rajapää on Vätsärin alueen korkein tunturi, 320m korkeudella. Ei mitenkään hurja lukema, mutta kyllä tuo erottuu maisemasta ja sieltä näkee kauas.

Tuossa näkymä länteen, eli osittain sinne mistä on tultu, ja mihin sitten aikanaan tullaan palaamaan.

Sekä itään Norjan ja Venäjän puolelle. Taustalla näkyvien tuntureiden juurella näkyy Nikkelin alueen (Venäjä) tehtaiden savut. Välissä siis Norjan luonnonsuojelualuetta, missä maasto hyvin erilaista kuin Suomen puolella. Suomen puolella porot on kalunneet vuosien kuluessa maaston hyvin karuksi, ja sinänsä vaeltamisen kannalta helpommaksi.

Tunturin huiputuksella pitää aina tuulettaa! Jee, hyvä minä ;)

Matka jatkuu kohti Routasen kurua, mihin sitten päästäänkin muutaman tunnin tepastelun jälkeen.

Vihdoin ollaan täällä, Routasen kurun etelä-reunalla. Täällä on oltu kerran aikaisemmin, muistaakseni vuonna 2006, kun matkassa oli omat vielä silloin pienet poikani ja isäni.

Hienoja, karuja ja jylhiä maisemia. Kuljen alkuun kurun reunojen lähellä, ylös alas mäkiä pitkin. Raskastahan tämäkin on, mutta maisemat on kyllä sen arvoiset.
Kurun korkeimman kallion luona pitää pesää piekana pariskunta. He eivät oikein tykkää, kun olen vastakkaisella kalliolla ja kuvailen.

Tuossa toisesta saatu kuva. On pakko hetken aikaa ihastella näiden haukkojen lentoa, kun ne nousevat minun yläpuolelle ja sitten syöksyvät alas rotkoon upeita kallion seiniä vasten, komeasti kiljahtaen. Piekana on hieno lintu ja yksi suosikeistani täällä Lapin erämaassa. Upea luontokokemus kaiken kaikkiaan. Jatkan matkaa, mutta toinen petolinnuista seuraa minua vielä puolen tunnin ajan. Se luovuttaa vasta, kun kaksi pikkulintua hermostuu sen jatkuvasta kaartelusta oletettavasti heidän pesän liepeillä.

Kuru muuttuu pohjoiseen mentäessa loivemmaksi ja joella on helpompi pistäytyä vettä hakemassa.

Sattumalta osuin rajavartioston lukitulle "Routanen" tuvalle. Tänne suunnattiin myös tuolloin 2006 reissulla, ja todettiin tuvan olevan lukossa. Silloinkin homma meni telttailuksi, kuten nytkin kun ilta koittaa.

Routasen kuru päättyy pohjoisessa leveänä virtaavaan Uutuanjokeen, mitä pitkin pääsisi sitten melomaan Norjaan ja edelleen jäämerelle, jos sinne asti haluaa mennä.

Minulla oli tässä ollut ajatuksena leiriytyä näihin hujakoille, mutta oikein semmoista mielekästä paikkaa ei tullut vastaan, sekä hyttysiä on taas aika paljon. Lisäksi tuntuu, että käveleminen maistuisi vielä jonkin aikaa. Päätän sitten mennä joen yli, syödä siinä hiukan lounasta ja jatkaa sitten matkaa.

Loppujen lopuksi kävelen Uutuanjokea seuraten samalle leiripaikalle, missä oltiin viime vuonna useampi päivä. Olo on vähän kuin kotiin saapuisi, kun myöhään illalla pääsen perille. Noin 14 tuntia ja 25km on tämän päivän aikana tehty matkaa. Taitaa mennä top3 matkoihin, mitä päivän aikana on vaellusretkillä menty. Jalat ja pääkoppakin on aika väsynyt, joten kun leirin saan kuntoon ja syötyä, niin kyllä uni taas maistuu.


1.7. maanantai

Tuttuakin tutumpi leiripaikka, ja edelleen yksi suosikeista. Hauska oli myös huomata, että nuotiopaikalla "apukepit" oli edelleen tallella, ja prikuulleen samassa paikassa mihin ne vuosi sitten oli jätetty. Ei ole ollut ruuhkaa talvisaikaan.

Aurinko paistaa ja nyt saa heittää shortsit kehiin. Jostain syystä myöskään hyttysiä ei ole samalla lailla häiriöksi kun edellisenä päivänä. Vaikka ollaan kuitenkin alempana, missä ei samalla tavalla pääse tuuli puhaltamaan kuin Vätsärin ylängöllä.

Käyn taas rauhakseltaan kalastelemassa joella ja lähellä olevilla järvillä. Joesta ei tule tällä kertaa kalaa, mutta järvestä lähtee taas sopivan kokoinen taimen paistumaan.

Kotiin käydään tekemässä asiaan kuuluvat raportoinnit "puhelinkopilla".
Ilta meni sitten taas rauhalliseen tapaan, lukemisen ja välillä nuotiolla puuhastelun merkeissä.


2.7. tiistai

Aamu otettiin rauhallisesti, ja puolen päivän aikaan lähdin kalastamaan. Muutama pieni harjus oli kiinni, mutta päästin pois. 

Tämä pönttö hauki meinasi myös väkisin tulla pois järvestä. Seurasi viehettä ja kävi vielä pinnan yläpuolella haukkasemassa. Ajoin kuitenkin pois, kun ei hauen liha nyt oikein innostanut. Sitä paitsi mitä ihmettä olisin yksin tehnyt tuommoisella parin kilon hauella.

Myöhemmin iltapäivästä alkoi tuntua siltä, että voisin lähteä pikkuhiljaa kävelemään poispäin. Nyt oli ollut hienoa aurinkoista keliä, mutta ennusteen mukaan illasta alkaisi sataa, ja sitä riittäisi sitten seuraavan viikon verran. Niinpä suoritettiin leirin purku, laitettiin nuotion apukepit odottamaan seuraavaa kertaa, ja nokka kohti Tuulijärveä.

Matkalla taas tuttuja paikkoja aiemmilta reissuilta. Täällä on mietitty joen ylityspaikkaa ja ihasteltu Piekanan villiä ääntä.

Myöhään illalla olin Tuulijärven pohjoisreunassa, ja teltta laitettiin sateessa ripeästi pystyyn. Melkoisen sakea sumu laskeutui myös maiseman ylle. Illalla yritin kuunnella edessä olevalta tutulta kalliolta piekanan ääniä, mutta niitä ei nyt kuulunut. Olisiko sitten niin, että vuonna 2016 täällä asunut pariskunta oli juuri se, minkä tapasin tästä noin 15km itään Routasenkurulla. Mitenkähän haukkojen pesinnät menee, täytyypä perehtyä asiaan.


3.7. keskiviikko

Sateinen yö ja aamu aiheuttaa ilmeisesti sen, että nukuin sujuvasti johonkin puolen päivään asti. Toki tässä on välillä tullut käveltyäkin aika reippaasti, laitettu ukkoa vähän testiin ja poltettu samalla kaloreita.Joka tapauksessa liikkelle lähtö tapahtuu vasta joskus myöhään iltapäivästä. On tuulista ja sateista, mutta matkan teko on helppoa tuttuja polkuja pitkin. Karttaa ei tarvitse vilkaista moneen tuntiin.

Pahtareikäjärven maisemia. Tuossa kuvan vasemmalla puolella joku herra piti leiriä, ja sähläsi kovin innokkaasti kännykkäänsä kun kävelin ohi. Valitteli märkää keliä. No, ei kai se nyt yllätys ole jos yhtään on ennusteita katsonut. Itsellä tähän reissuun on mahtunut kyllä hyvin vaihtelevasti olosuhteita. Helppoa, helteistä, tuulista, kylmää, sateista ja rankkaa maastoa väliin.

Lisää Pahtareikäjärven maisemaa. Tässä kohtaa ei satanut, ja oli mukava pitää lounasta. Pahtareikäjärvi on kyllä hieno, mutta ei enää Vätsärin erämaa-aluetta, ja aika lähellä sivistystä. Tämän huomaa esim. siinä, että nuotiopaikkoja on kymmeniä järven ympärillä, kuten aika paljon epämääräistä rompetta ja rakennelmaa. Ainakin jos tänne asti etelästä tullaan, niin kyllä kannattaa vähän venyttää retkeä ja hakea enemmän erämaatunnelmaa pidemmältä.

Pahtareikäjärveltä otin sitten suoran kompassi-suunnan Solmusjärven autiotuvalle. En tiedä oliko järkevin ratkaisu, mutta mitään valmista polkua ei minun silmiin osunut.

Vätsärin kivet alkaa pikkuhiljaa potuttamaan...

Onneksi välillä oli ihan puistokävelyäkin.

Viimeisen yön leiripaikkaa haeskelin sitten tuvan ääreltä reilun tunnin ajan. Kävelin puolen yön aikaan pitkin poikien järvien rantoja, etsien tasaista paikkaa sitä löytämättä. Joka paikassa oli pelkkää isoa kiven murikkaa, ja lopulta suostuin sitten laittamaan leirin ihan polun vierelle pienen harjun päälle. Siinä ei ollut ketään muita näköpiirissä, ja maisema sentään avautui järvelle.Toivoin ettei mikään rymysakki herätä aamulla kompastellen teltan naruihin. No, sain kyllä nukkua ihan rauhassa yön.


4.7. torstai

Aamulla herätys ja parin tunnin kävely autolle.

Poikkesin Sevettijärvellä ensin järvessä pesulla, ja sitten syömään lounasta kuuluisaan Sevetin baariin. Tästä poiketaan sitten Norjassa Kirkkoniemen kaupungissa, ja sieltä takaisin Suomen puolelle Inariin.

Näätämöjokea Norjan puolella (muistaakseni).

Yötä olin sitten Inarin lähellä olevalla retkeilyalueella, ja seuraavana päivänä ajelin Lemmenjoen kansallispuistoon tekemään parin päivän vaelluksen.


2 päivän vaellusretki Lemmenjoen kansallispuistossa 5. - 6.7.

5.7. perjantai

Nousin Lemmenjoella ensin Joenkieliselle, mistä oli kyllä hienot maisemat ympäristöön. Olin ajatellut ehkä meneväni Ravadaspäälle tunturien lakia pitkin, mutta illaksi oli tulossa melkoiset sadepilvet ja vettäkin oli vain 1,5l mukana. Niinpä suuntasin sitten alas jokilaaksoon, tosin omia reittejäni. Alkoikin sataa, mutta se ei tunnelmaa haitannut.

Asettauduin yöksi Ravadaskönkään lähellä olevalle autiotuvalle. Täällä oli pari englantilaista kanootti-retkeilijää. Okei, toinen oli skotlantilainen, tärkeä tarkennus näinä aikoina. Mukavia herroja, kertoivat viettävänsä koko kesän Suomen Lapissa meloen ja kalastellen.


6.7. lauantai

Seuraavana päivänä oli edelleen sateista, joten en pitänyt kiirettä matkan jatkamisen kanssa. Olin saanut olla yötä yksin autiotuvan toisella puolella, kun britit olivat keskenään toisella puolella. Iltapäivästä tuvalle kuitenkin saapui sadetta suojaan puolen tusinaa uutta retkeilijää, joten päätin lähteä hakemaan omaa rauhaa maastosta.

Kävin katsomassa Ravadasköngästä, ja olihan se hieno. Olen täällä käynyt myös kerran kevättalvella, ja silloin se muistaakseni oli vielä vaikuttavampi. Mutta hieno on myös näin kesälläkin.

Otin pienen tuumailutauon ja mietin jatkaisinko eteenpäin Ravadaspäälle, ja sieltä sitten toista kautta takaisin autolle. Ruokaa oli mukana noin 3 päivän ajaksi.

Lopulta kuitenkin kiinnostus täällä vaeltamiseen, varsinkin puistoalueella ei enää innostanut. Olin ollut seikkailemassa jo 10 päivää kunnon erämaassa, ja Lemmenjoen perusalueen leveät polut, ihmismäärät jne ei oikein sytyttänyt enää. Otin siis suunnan autolle, ja reippaan 16km ja 5 tunnin kävelyn jälkeen olin perillä.

Siitä sitten Rovaniemen kautta kotiin. Näin oli 2019 vuoden Lapin retki saanut päätöksen.


Loppumutustelua...

Vätsärissä tuli käveltyä 10pv aikana noin 100km ja Lemmenjoella reilun vuorokauden aikana 30km. Usein mentiin aika kevyellä ruokailulla, ihan tarkoituksella. Painoa lähti 4kg, mikä valitettavasti on aika pitkälti tullut jo syksyn aikana takaisin. Näitä reissuja pitäisi siis päästä tekemään joka kuukausi. Oli hienoja hetkiä, ja oli myös yllättävän vaikeitakin hetkiä. Välillä tuntui raskaalta olla yksin, ja myös loukkaantumisriskit pyöri usein mielessä. Vätsärin maasto on usein haasteellista kivikkoa, missä jokainen askel pitää katsoa tarkkaan. Läheltä piti tilanteita oli useita matkan aikana. Selvästi huomasin myös, että Vätsäri on nyt tältä erää nähty ja koettu. Alkuun oli kiva nähdä tuttuja paikkoja, mutta retken edetessä se alkoi käymään tylsäksi. Parhaat hetket koettiin Vätsärin ylängöllä, Rajapään autiotuvan alueella sekä Routasen kurun hetket piekana pariskunnan kanssa. Yhtä kaikki, upea reissu ja hieno muistella näin jälkikäteen tilanteita ja tuntemuksia.

Uusia retkiä odotellessa...