tiistai 5. elokuuta 2014

Ahvenanmaan pyöräretki 30.7. - 3.8.

Tänä vuonna perinteiselle Ahvenanmaan pyöräretkelle lähti allekirjoittanut, Emma, Aaro sekä Kiia. Tarkoitus oli jättää auto Lemuun, mistä pyörillä Kustavin kautta saaristoon ja edelleen kohti pääsaarta. Takaisin isolla laivalla Turkuun ja pyöräillen autolle. Vajaa viisi päivää aikaa ja noin 200km matkaa.

Keskiviikko 30.7.

Tässä pakataan pyörälaukkuja valmiiksi, jotta nähdään että kaikki tarvittava mahtuu oikeasti mukaan lähteviin laukkuihin ja remmit sun muut ovat kunnossa. Pakkausta tehtiin mukavassa +28 auringonpaisteessa.


Valmista saatiin siinä klo 17:30 aikoihin. Tässä lähtöposeeraus. Nuorella parilla taas (!) halailut menossa. Pyörät varustettu lampuilla ja sivulaukuilla, paitsi "hämppis" missä Aaron ja Kiian yöpymisvarusteet kanoottisäkeissä.


Ja eikun nokka kohti Lemua. Sääennusteiden mukaan ukkoskuuroja saattaa tulla, mutta pääsääntöisesti sellaiset mukavat +24-26 lämmintä luvattu.


Matkalla saadaankin kunnon sademyräkkä jo ennen Forssaa, missä ruokatauko. Lemuun saavumme siinä klo 20 aikoihin. Keli on ihan ok kun laitamme pyöriä lähtövalmiuteen. Tunnelma korkealla.


Pyöräilemme Kustavin tietä kohti Mussalon leirintäaluetta (Taivassalossa). Tunnin pyöräilyn jälkeen Aaron pyörän eturengas tyhjenee. Suoritamme paikkauksen ripeästi ja matka jatkuu jännityksellä, pitääkö paikkaus. Onneksi pitää loppumatkan. Ilta hämärtyy ja välillä tulee ripaus vettäkin. Fiilis on kuitenkin korkealla.


Saavumme perille hiukan puolen yön jälkeen, Aaro ja Kiia meitä ennen. Emman pyörässä oli valitettavasti hetken aikaa ollut mustekala kiinni jarruvaijerissa, jolloin takajarru oli kokoajan hiukan kiinni. Vähän extra kuormitusta alkumatkaan, treeniä treeniä...
Laitamme teltat heti sisääntulon viereen, koska on jo täysin pimeä eikä haluta häiritä muita leiriläisiä. Pyöräilyä tuli ensimmäiselle päivälle 38km.

Torstai 31.7.

Aamulla kirkas auringonpaiste herättää meidät. Aamupalapuurot, teetä, aamutoimet ja leirin purku. Mussalon leirintäalue vaikutti ihan mukavalta paikalta. Jos olisimme tulleet alkup. suunnitelman mukaisesti 2-3 tuntia aikaisemmin, olisimme voineet laittaa teltat aivan merenrantaan. Siisti ja asialliset peruspalvelut. Telttapaikka maksoi meiltä 18 euroa/telttakunta.


Saamme juuri purettua molemmat teltat ja tavarat laukkuihin, kun alkaa sataa. Ensin normaalisti, joten laitamme sadevarusteet päälle tarkoituksena jatkaa heti matkaa. Ukkonen kuitenkin jyrisee, salamoi ja vettä alkaa tulla enemmän. Emman mielestä kannattaisi mennä sisälle ja näin sitten tehdään. Minuutin päästä alkaa vettä tulla aivan älyttömästi. Lopuksi sitä tulee täysillä melkein vaakasuunnassa. Tätä kestää vajaan tunnin, jyrisee ja salamoi. Ukkosmyrskyä on mukava katsella terassilta. Jos olisimme lähteneet polkemaan, veikkaan että olisimme kastuneet täysin, kaikista sadevarusteista huolimatta. Lähdemme liikkeelle kun enää tihuttaa, ja ilma onkin mainio kevyelle pyöräilylle. Pyöräilemme Kustaviin noin 16km. Minä yritän etsiä iPhone sopivaa latausjohtoa lisäakuille, koska mukaanottamani on rikki (olisi ehkä kannattanut testata ennen reissua). Tätä ei löydy, mutta onneksi apina saa banaania kaupasta :)


Hilpaisemme lossille ja siitä 6km pyöräily Vuosnaisten satamaan. Satamassa syömme erittäin hyvän lounaan seisovasta pöydästä. Jokainen saa herkutella sitä mistä eniten tykkää, ja minä sainkin täällä parasta graavilohta mitä missään aiemmin. Ruuan jälkeen on kaikilla kylläinen ja tyytyväinen olo.


Odottelemme ruuan jälkeen tunnin verran ensimmäistä lauttaa, mikä vie meidät Brändön saarelle eli siis siirrymme nyt Ahvenanmaalle.


Brändön saari on reissun hienoimpia pyöräilypätkiä. Kunta koostuu yli 1000 saaresta, ja meidänkin käyttämä reitti kulkee jatkuvasti saarelta toiselle. Aurinko paistaa ja nautimme hienoista maisemista. Joutsenperheitä on useita rannoilla, ja kirkkaassa vedessä näkyy kalaparveja. Tässä pari poseerauskuvaa matkan varrelta.



Luotoja riittää, tuossakin olisi mainio telttapaikka Hillen Unnalle :)
Ahvenanmaalla on vain rajoitetut jokamiesoikeudet, leiriytymiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.


Kalankasvatusaltaita on kymmeniä matkan varrella. Onkohan niissä muuta kuin lohta?


Saavumme parin tunnin polkemisen jälkeen Torsholman satamaan, mihin jäämme odottelemaan Lapon saarelle menevää lauttaa. Ruuaksi valmistan useita retkiruokia; lohikeittoa, sienikeittoa, puuroa, omena-kaneli keittoa jne. Eli siis syömme sitä mitä on jäljellä ja mihin vesi riittää. Nestettä saikin tankata kokoajan helteen takia, ja siis myös juomapullot piti täyttää aina kun se oli mahdollista. Ruuan jälkeen ryhmäkuva kalliolla.


Lappo on oikein mukava pikkusaari, missä olemme Aaron kanssa olleet kerran aikaisemminkin, viisi vuotta sitten tehdyllä ensimmäisellä pyöräreissulla. Perillä menimme noin klo 21 aikoihin syömään illallista. Lohikeittoa, caesar salaattia ja ranskalaisia. Hyvää oli, etenkin lohikeiton perunat ja caesar salaatti saivat meiltä reilut pisteet. Laitoimme teltat rannan lähelle merkitylle telttaalueelle. Yöpyminen maksoi täällä 15 €/teltta, sisältäen suihkut, grillin käyttö jne. kuten normaalisti. Ei paha hinta.
Maapohja oli minun ja Emman teltan kohdalla hiekkainen, joten pientä säätöä piti tehdä narujen suhteen. Hyvin toimi. Polkemista tälle päivälle 46km.


Perjantai 1.8.

Aamulla aikainen herätys 7:30, koska lautta pääsaarelle lähti aikataulun mukaan jo 8:25.
Naapuritelttakuntaa piti hiukan hoputtaa aamutoimissa ja leirin purkamisessa, mutta kerkesimme kuitenkin. Lautta oli itseasiassa kymmenisen minuuttia myöhässä, ja jos olisi ollut ajallaan,niin tiukaksi olisi mennyt. Harjoittelua vaan lisää...
Lappo jää taakse ja Ahvenanmaan pääsaari kutsuu lipun liehuessa.


Saavumme Hummelvikin satamaan hiukan ennen klo 11. Jatkamme saman tien pyöräilyä edelleen komeassa auringonpaisteessa. Pyöräkuntien marssijärjestys vaihtelee, mutta koska pyörän korjausvälineitä on vain yhdet (minun laukussa), kuljemme kuitenkin suht.koht. lähellä toisiamme. Pääsaaren ensimmäinen nähtävyys mikä tulee vastaan, on Bomarsundin linnanrauniot.


Bomarsund oli Ahvenanmaan suurin rakennus ja siis Venäjän vallan aikaan rakennettu linnoitus, mikä tuhottiin Englantilaisten ja Ranskalaisten toimesta 1854. Ihan jees mesta käydä, varsinkin kun miettii minkä näköinen tuo on ollut aikanaan.
Syömme linnoituksen vieressä lounaaksi hampurilaisia ja Oolannin älyhyviä ranskalaisia. Kyllä nämä Ahvenanmaan perunat maistuvat jostain syystä paljon paremmilta, kuin manner-Suomen vastaavat.
Matka jatkuu kohti Kastelholmin linnoitusta ja ulkoilmamuseota.


Linnan juurella Emma pääsi kokeilemaan jousiammuntaa. Neljä viidestä nuolesta osui tauluun.


Linnalla ja museolla taisi vierähtää parikin tuntia kun rauhassa kiertelimme ja tutustuimme niihin. 
Jatkoimme matkaa edelleen kohti Maarianhaminaa. Aaro ja Kiia pyöräilivät jossain meidän edellä. Emman kanssa poikkesimme Taffelin ja Pandan tehtaanmyymälässä ostamassa lakua, poppareita ja sipsiä. Kunnon pyöräilijänruokaa.
Saavuimme Maarianhaminan leirintäalueelle noin klo 19 aikoihin, pyöräilyä tälle päivälle yhteensä 49km. Laitoimme teltat ihan rantahiekan vierelle. Ei taida olla enää ihan virallista telttailualuetta, mutta ainakaan kukaan ei tule eteen blokkaamaan merinäkymää. Sitä paitsi Britit olivat tehneet näin jo ennen meitä, ja kyllä 30€/yö/telttakunta hintaan pitää jo vähän extraa saadakin. Tuplahinta saaristoon nähden, samoista palveluista, huh huh.


Aaro ja Kiia lähtivät vielä illan viettoon, mutta me Emman kanssa söimme teltassa iltapalaa, lueskelimme ja kävimme nukkumaan ennen puoltayötä. Uni maistui hyvin sen jälkeen kun joku Suomalainen työporukka älysi noudattaa leirintäalueen sääntöjä hiljaisuudesta. Toki tämänkin jälkeen aina välillä joku reipas juhlija molotti kovaan ääneen jotain, tai antoi laulutaito esityksiä, mutta eihän niiltä nyt kokonaan voi tällaisessa paikassa välttyä.

Lauantai 2.8.

Tänään oli kaupunkipäivä, eli pyöräilyä vain sen mitä keskustan alueella tehtiin. Ensiksi kuitenkin uiskenneltiin ja nuoret rakensivat hiekkalinnoja ankkojen kanssa.



Kävimme Emman kanssa kaupoilla, syömässä ja sitten menimme sopivasti tuolloin olevaan Ford autonäyttelyyn. Paikalla oli useita 60-, 70- ja 80- luvun menopelejä, sekä jokunen ihan uusi malli. Emman kanssa äänestimme yhdessä alla olevat meidän suosikeiksi. 

Ford Anglia vuosimallia -64


Tämä oli joku -60 luvun voortti sisältä, en muista mallia, mutta hieno on!


Ykkönen oli kuitenkin tämä kaksiväri maalauksella oleva 50-luvun Ford.


Alla oleva ei ole sinänsä hieno, mutta pakko laittaa mukaan, kun minulla oli samanlainen -73 vuoden kaksiovinen 1.6 litran bensa Ford Taunus vuonna 1994-1995. Sillä kuljettiin esim. Hämeenlinnasta Tampereelle mummolaan Mikun ollessa alle vuoden. Kardaani kolisi niin tasaiseen, että Miku ja Kirsi nukkuivat aina kokomatkan. Väri oli kirkas oranssi ja työkaverit sanoivatkin sitä räjähdysautoksi. Voi niitä aikoja...


Autojen jälkeen menimme Emman kanssa merimuseoon. Paljon nähtävää ja siksi jätimmekin suosiolla itse Pommerin laivan sunnuntaille. Telttaan vähäksi aikaa lepäämään ja Illalla syömään Aaron ja Kiian kanssa yhdessä laivaravintolaan. Minä ja Emma söimme vain pääruuan, kun Aaro ja Kiia nauttivat koko setin, ja vielä kolmella eri jälkiruualla. Huh, kyllä toisten kelpasi :)
Nuoret jäivät vielä bilettämään edellisillasta tutun bändin kanssa, me Emman kanssa urvahdimme jo klo 23 aikoihin. Aavistus matkaväsymystä ehkä tässä kohtaa.

Sunnuntai 3.8.

Aamulla teltan purku ja tavaroiden pakkaus, sekä lähtö satamaa kohti klo 10 aikoihin. Nuoret jäävät vielä nukkumaan. Emman kanssa menimme tutustumaan Pommerin laivaan. Siinä riittikin ihmeteltävää, ja on kyllä karut olleet olot purjelaivan arjessa. Kannattaa siis tähänkin tutustua, jos ei ole vielä tuttu juttu. Pois tultaessa ulkona olikin ukkonen, jyrisi ja salamoi mutta ei vielä satanut.


Poljimme reippaasti satamaterminaaliin, mistä ostimme liput 13:45 lähtevään Siljan Baltic Princess laivaan. Laivaan siirtyminen normaalisti ja siellä seisovasta pöydästä murkinaa. Taxfree shoppailut jne. sekä lepäilyä lueskellen.
Laiva tuli Turun satamaan klo 19:15 mistä lähdimme polkemaan Lemua kohti. Kännyköistä on kaikista muista virta loppu, paitsi Emman Nokialaisesta. Suunnistimme sen googlemapsin avulla, ja teimmekin sitten ylimääräisen koukkauksen Naantalin keskustan kautta. Siitä tulee ehkä noin 10km ylimääräistä polkemista. Ilta on kuitenkin hieno ja matkavauhti hyvä. Perille pääsemme klo 21 aikoihin, matkaa tuli tälle illalle Pyöreä 30km. Pyörät kyytiin ja kotia kohti. Selvisimme reissusta suurinpiirtein täysjärkisenä.


 Hämeenlinnassa juuri puolen yön jälkeen.

Oikein kiva ja rauhallinen reissu. Paljon nähtiin ja hassuteltiin yhdessä. Mainio lopetus kesälomalle. Suuri kiitos osallistujille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.