Ruskavaellus UK kansallispuistoon

UK Kansallispuisto 16. - 22.9.

Miksi ja millä ajatuksella reissuun

Kesän viikon vaellusretkestä jäi sellainen kipinä päälle, että ruskavaellus oli itsestään selvyys jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Lemmenjoen maisemat oli hetken myös vaihtoehtona, mutta UKK puisto kun oli täysin tuntematon tuttavuus, niin tänne lähdettiin. Sinänsä hauskaa, että perinteisesti ennen reissua kun lueskeli muiden blogeja ja katseli videoita, niin aika monet ovat aloittaneet nimenomaan täältä vaellus harrastuksensa. Monet olivat pari kymmentä vuotta sitten täällä tehneet ensimmäisen retkensä, ja sitten siirtyneet ylemmäs, länteen tai ulkomaille. Itselläni on Lapin reissuja takana nyt toistakymmentä, ja ne ovat aina kohdistuneet jonnekin muualle. Hiukan mietitytti, onko täällä kovinkin ruuhkaista kun on sesonki aika ja toisaalta UKK on ilmeisen suosittu kohde. Ajattelin kuitenkin, että kyllä näin isoon alueeseen vaeltajia mahtuu ilman, että kokoajan päät yhteen kolisee. Lisäksi tarkoitus oli yöpyä pelkästään teltassa ja aina leirien ulkopuolella, kun se olisi alueen sääntöjen puitteissa sallittua. Ajattelin myös kulkea mahdollisimman paljon omia polkujani. Toisaalta, nyt kun olin yksin liikkeellä niin pienehkön onnettomuuden sattuessa, olisi apua löydettävissä suhteellisen läheltä. Polkuja, tupia ja siten myös muita vaeltajia tulisi varmasti vastaan kohtuullisen lyhyellä ajalla, jos tämmöiselle tarvetta olisi tullut.
Tosiaan, tämä retki tehtiin ihan itsenäisesti, periaatteessa yksin. Yksin ei kuitenkaan retkeilijän täällä tarvitse olla, jos ei niin välttämättä halua. Poluilla tapasin viikon aikana vajaan kymmenen retkeilijää, jos jätetään ensimmäisen ja viimeisen päivän "turistit" pois. Pari kolmen hengen porukkaa, yksi pariskunta ja muutamia yksin liikkujia. Kyllä sitä juuri tuon verran kesti morjenstella ja vaihtaa kuulumisia. Maastossa kun liikuin, en tavannut ihmisiä, mutta kuukkeleita ja poroja kylläkin. Eli ihan rauhassa sai mennä omien ajatustensa kanssa, ja välillä lauleskella Mandoliinimiestä sekä Lapin kesää. Oikein rauhoittavaa touhua.


Ensimmäinen päivä, Kiilopää - Suomujoki

Retki alkoi iltapäivästä klo 14 aikoihin Kiilopään luontoliikuntakeskukselta. Suuntasin Kiilopään huipulta Rautupäälle ja sieltä edelleen Rautulammen tuvalle. Taivas on pääasiassa pilvinen, mutta onhan täällä ruskan värit kuitenkin selvästi nähtävissä. Maasto on helppokulkuista, ja mieli on korkealla.

Rautulammen tuvalla on yksi porukka sisällä lämmittelemässä ja toinen paistaa pihalla makkaraa. Tervehdin heitä ja jatkan siitä sujuvasti matkaa Rautuojaa pitkin. Syön ensimmäisen lounaan puron varressa. On lämmintä, asteita lähes +10 joten tauon voi pitää ihan t-paita päällä. Saapahan hiki kunnolla tuulettua pois. Jatkan matkaa edelleen Lankojärven autiotuvalle. Tätä yksi matkalla tullut kaveri oli kehunut hienoksi paikaksi. Järvi on ihan ok, mutta tuvalla molemmat puolet, autio- ja varaustuvat, ovat aivan täynnä väkeä. Yksi pariskunta virittää myös telttaa pihalle järven rantaan. Hörppään vettä ja lähden palaamaan joen vartta takaisinpäin. Koska osasin odottaakin ruuhkaa, olin jo tulomatkalla katsonut joen varresta sopivan leiripaikan. Maa on erittäin märkää, ja valitettavasti olin unohtanut kotiin avaruus-folion. Tämä on kulkenut kaikilla muilla reissuilla aina matkassa, ja helpottaa huomattavasti märän maan kanssa telttailua. Eli jos ei sada, mutta maa on märkää, on aamulla kuitenkin pakattavana märkä teltan pohjakangas. Avaruus-folion kanssa näin ei käy, joten sisä- ja ulkoteltan voi pakata tällöin yhdessä. Tämä taas helpottaa pystytystä seuraavalla kerralla. Nyt kun tätä ei ollut, halusin teltan pystyttää mahdollisimman kuivaan paikkaan. Sellainen löytyikin joen rannasta kalliolta. Kun en tarvinnut nuotiota, vaan keitin vedet kaasulla, oli tämä mielestäni riittävän sallittu leiriytyminen. Virallisesti vapaa leiriytyminen alkaa vasta joen toisella puolella.

Toinen päivä, Suomujoki - Raappana

Ensimmäinen yö meni muuten ihan mukavasti, mutta hiukan kosteaa oli teltan sisällä. Olin laittanut ilmanvaihdon liian pienelle, ulkona oli hyvin kostea ilma ja lisäksi oli vielä hyvin tyyntä. Seuraavalle yölle päätinkin hakeutua joko ylemmäs tai avoimempaan paikkaan. Korkattua tuli myös uusi 3-vuoden ajan makuupussi, eli Warmpeace viking600. Untuvapussi, millä pitäisi pärjätä noin -5 asteeseen mukavasti. Nyt yöllä lämpötila oli muutaman asteen plussan puolelle, joten pussia sai pitää reilusti auki ja silti oli vähällä turhan kuuma. En kuitenkaan viitsinyt lähteä tänne kesäpussilla, koska oletettavaa oli että yöllä lämmöt voivat laskea reilusti nollan alapuolelle.
Aamulla kuitenkin mieli oli oikein virkeä, heräsin siinä klo 8 jälkeen, eli noin 10 tunnin yöunet oli tullut nautiskeltua. Tekee ihan hyvää kropalle tuollainen lepo, kun kävelyä kuitenkin tuli pyöreä 20km joka päivä. Reilun 20kg reppu selässä, vaaroja ylös-alas vipeltäen.
Puurot ja pari ruisleipää, sekä kupillinen teetä masuun. Jälkiruuaksi vähän suklaata ja sitten tossua tossun eteen.
Toinen päivä oli välillä hyvin aurinkoinen, ja matkasin myös pääasiassa kevyesti polkuja pitkin. Ensin Rautuojan ja sitten Suomujoen ylitykset crocseilla virkistivät mieltä ja saivat matkaan tekemisen tunnetta. Tässä kohtaa sai jo hetken miettiä, pääseekö tuosta yli vai ei, mutta kyllä siitä vielä mentiin.

Tuossa vielä Palovanganjoen kiva silta, minkä vierellä pidin lounastaukoa.

Tässä kohtaa siirryttiin myös kartalla toiselle puolelle, eli "erämaa-osalle". Mieltä ylentävää, ollaan siis jo sentään päivämatkan päässä sivistyksestä, jee :)
Matka jatkuu sen verran leppoisasti polkuja pitkin, että iltapäivällä Kaavitsalampien kohdalla tulee 90 asteen hönöily suunnistuksessa. Eli polkuja on ollut useita, ja olen liian luottavaisesti kulkenut niitä hetken väärään suuntaan. Päätän oikaista mäen poikki, mutta olen kompassin kanssa eri mieltä suunnasta. Tarkistan sen useita kertoja, kunnes selviää että tosiaan olen seurannut vartin verran väärää polkua 90 astetta reitiltä sivuun. No, ei iso korjaus, mutta hyvä muistutus taas siitä, että ei pidä luottaa polkuihin sokeasti. Pidetään ajatus mukana. Matka jatkuu Vasanlyömäpäälle ja sieltä saankin jo Sokostin näkyviin. Suuntaan Luirojärvelle  ja kierrän järven toiselle puolelle Raappanan viereiselle lammelle. Luirojärven liepeillä ja tuvilla oli taas runsaasti väkeä, joten suorastaan juoksen ohi tupien ja olen erittäin tyytyväinen kun löydän taas oman rauhallisen mukavan telttapaikan. Alla kuva otettuna seuraavana aamuna. Yöllä satoi, mutta myös tuuli sen verran, että oli hyvä nukkua ja aamulla sain pyyhkeellä teltan kuivattua helposti.

Kolmas päivä, Sokostin ylitys

Aamulla taisi nukuttaa vähän enemmän, heräilin vasta siinä klo 10 aikoihin ja otin aamun muutenkin hyvin rauhallisesti. Kävin hyödyntämässä vieressä olevan leirin peruspalveluita ja tutustuin täällä olevaan kammiin. Hauska, pikkuinen yhden ihmisen yöpymispaikka. Sisällä siis tulipesä, kapea lavetti ja pieni erillinen istumatila, ei muuta. Tiloiltaan vastaa kutakuinkin mukana ollutta telttaani.

Aavistuksen tiukempi varustus päälle, eli kunnon vaellustakki, pipo jne. Ilma on edellispäiviä viileämpi ja tiedossa nousu ylös itä-lapin korkeimmalle tunturille. Selässä koko omaisuus, joten takin kainalotuuletuksille tulee käyttöä.
Polku lähtee pikkuhiljaa nousemaan ensin loivasti, ja sitten puuttoman osuuden alkaessa jyrkemmin. Rauhallisella tahdilla, sopivasti juomataukoja pitäen ei asiassa ole ongelmia. Vastaan tulee muutama päivärepulla huiputuksen tehnyt kaveri. Ylhäältä ei kuulemma nähnyt mitään sumun takia. Nousen ylös ja näinhän se on. Ei sieltä juuri mitään näe, tuulee kovaa ja on kyllä vähän kylmäkin. Otan muutaman huonon kuvan ja lähden sitten tunturin lakea toiselle puolelle. Sieltä vastaan tulee rinteessä oleva mökki, mikä toiminee operaattorin asentajien suojamajana. Ovi on yllättäen auki, ja koska juuri on alkanut sataa räntää, menen sisälle syömään lounasta. Sisällä ei ole yhtään sen lämpimämpää, mutta sinne ei kuitenkaan tuule eikä sada räntää. Ruuan jälkeen taivas kuitenkin rakoilee, ja lähden uudestaan ottamaan kuvia. Tässä kuva mökin vierestä.

Sitten aurinko alkaa paistamaan kunnolla, joten äkkiä kamera matkaan ja takaisin huipulle ottamaan parempia otoksia. Kuvaan täällä sen mitä kylmältä tuulelta viitsin, kamerakin tippuu tuulen voimasta pari kertaa, mutta onneksi ilman vahinkoa.

Vähän on kylmä ja tuuli painaa posketkin kasaan, mutta ei haittaa kun on näin komeat maisemat. Taas on yksi hieno huiputus saatu tehtyä. Itä-Lapin korkein paikka, 718 metriä merenpinnasta. 

Palaan takaisin mökin luokse ja otan kartan käteen. Tässä kohtaa pitää nyt tehdä päätös jatkosta. Olin ajatellut ehkä meneväni Vongoivalle, mikäli se tuntuu sopivalta. Olen tänne Sokostille tullut noin 2,5 päivää ja arvioisin Vongoivan keikan vaativan saman verran. Puolitoista päivää sinne ja yksi huiputuspäivä. Sitten pitäisi ehtiä takaisin noin kolmessa päivässä. Menee juoksemiseksi, joten Vongoiva jää toiseen kertaan. Tämä osoittautui ilman muuta oikeaksi ratkaisuksi. Päätän suunnata pohjoiseen ja jossain kohtaa takaisin länteen.
Tulen tunturilta alas ja pystytän seuraavan leirin noin 5km päähän Muorravaarakanjoen rantaan. 

Leirin pystytys tapahtui hiukan aiempaa aikaisemmin, ja onkin mukava istua rauhassa nuotion äärellä. Kuivatella kenkiä, hörpätä pari kuksallista rommi-teetä ja suorittaa myös raportointi kotiväelle. Kuvassa oleva uudehko nokipannu sai myös asianmukaisen rusketuksen kuntoon tällä reissulla.

Neljäs päivä, Muorravaarakanjoki - Sarvioja

Nyt oltiin siis Sokostin itä-puolella, ja tuntui että täällä oli hiukan vähemmän retkeilijöitä. Toki matkalle osuvan Muorravaarakanruoktun (melkoinen sanahirviö) autiotuvan päiväkirjan mukaan, oli siellä yöpyjiä riittänyt, mutta maastossa näin vain vilaukselta yhden toisen retkeilijän. Kuljin kuitenkin lähes koko päivän polkuja pitkin ja matkalle osui sinänsä tutulta kuulostavia paikkoja, kuten Pirunportti ja Paratiisikuru. 
Maisemat olivat hienot ja keli vaeltamiseen ihan sopiva. Tuuli ja välillä aurinkokin pilkisti pilvien välistä. Tässä kuva Pirunportilta luoteeseen. Karua, mutta niin hienoa.

Paratiisikuru oli myös erittäin hieno. Jos tuo aurinko olisi vielä hiukan kirkkaammin paistanut, niin väriloiste olisi päässyt paremmin oikeuksiin.

Tästä eteenpäin maisemat olivat sitten taas hiukan erilaiset. Jotenkin mieleen tuli, että jossain Kuusamossa tai Kainuussa voisi olla tällaista. Jyrkkiä, jylhiä metsäisiä rinteitä ja jokilaaksoja. Tässä nyt vielä tuntureitakin mukana.

Sarviojalla  pystytin leirin pienen lammen rantaan, ja hain joesta erikseen juomavedet. Tämä siksi, että polku meni ihan joen varressa, ja halusin varmasti omaan rauhaan. Tämäkin leiripaikka oli oikein mukava, tunnelmallinen. 

Viides päivä, Sarvioja - Porttikoski

Tämä päivä tulisi sitten olemaan pitkälti suunnistusta vaaralta toiselle "pomppien". Eli tarkoitus oli suunnata Kaarnepään, Sotapään ja Sotavaaran kautta laavulle. Ajatuksena, että jos tuolla ei olisi ketään muita, niin väliin voisi ottaa laavuyön.

Nousu Kaarnepäälle, kuten päivän muutkin nousut ovatkin sitten ihan kohtuullisia urakoita. Välillä mennään alas laaksoon ja sitten taas noustaan ylös. Toki pyrin minimoimaan turhat ylös-alas menot, mutta väkisin niitäkin tulee. Sotapäällä maassa on karhunkakkaa ja ison tassun jälkiä pitkin metsää. Hiukan erikoista, koska tässä kuitenkin varmasti liikkuu jonkun verran ihmisiä hyvinkin lähellä. En kuitenkaan pelkää sinänsä karhuja, vaan luotan siihen että ne haluavat, ja osaavat pysyä ihmisistä riittävän kaukana. Toki vahinkoja voi sattua, joten pidän ehkä hivenen aistit herkemmällä hetken aikaa.

Maisemat ovat tietty taas makeita, tässä on pieni lumisade tulossa kohti. Tuosta taisi mennä noin puoli tuntia niin se oli kohdalla. 

Tälle päivälle osui myös mukava tuttavuus, Herra Kuukkeli poikkesi tervehtimässä.

Tämmöinenkin hieno pikku lampi löytyi keskeltä metsää.

Sotavaaran takana, Suomujoen varrella oleva laavu (en muista tarkkaa nimeä) oli kyllä ihan kiva paikkana, mutta pääsin tänne kuitenkin sen verran aikaisin, että söin vaan lounaan ja jatkoin sitten vielä matkaa Porttikoskelle.

Porttikoskella laitoin leirin kosken vierelle viralliselle paikalle, kuten alueen säännöt neuvovat tekemään. Paikka sinänsä ei maailman hienoin ollut, mutta nuotion suhteen tämä helpotti, ja iltakin tuli aika pian vastaan joten ihan ok.


Kuudes päivä, Porttikoski - Kulasjoki

Tälle päivälle oli sama suunnitelma kuin edelliselle, eli vaarojen yli, polkuja vältellen kohti länttä. Tässä päästiin menemään pääasiassa puutonta vaaraa pitkin, mikä nopeuttikin aika huomattavasti etenemistä.

Päivä oli hyvin taas vaeltamiseen sopiva, kevyttä tuulta ja viileä ilma. Varusteet toimii, ja kun reppukin painaa nyt muutaman kilon vähemmän, mikäs tässä on kävellessä. Hymyssä suin ja laulellen Mandoliinimies matkustaa.
Reitti kulki Puilakkapäältä Lankopäälle ja edelleen Taljapään ohi Kulasjoen varteen. Tälle päivälle erona aiempiin oli se, että puolet päivästä mentiin ylhäällä siten, että veden tankkaus mahdollisuutta ei ollut. Kaksi litran vesipulloa riittivät kuitenkin juuri sopivasti, kun lounaalla ei liikaa lutrattu.
Matkalle osui myös hieno kivijyrkänne, kuva nyt kertoo vaan osan asiasta.

Tepastelin Kulasjoen laavulle, missä italialainen nuorimies hakkasi puun runkoa lämpimikseen. Vaihdoin muutaman sanan hänen kanssa, ja neuvoin sitten kartalta, miten pääsee huomenna Luttoon. Herra oli kahden yön retkellä ilman karttaa, ja ei ollut ihan varma mihin pitäisi mennä. Kännykästäkin oli kuulemma akku loppunut. Hyödynsin leirin palveluita, ja sillä välin paikalle saapui toinen suomalainen nuorimies. Hän kuulemma jäisi myös laavulle yöksi ja seuraavana päivänä jatkaa Luttoon. Homma hyvä, ei tarvitse kantaa huolta tästä kartattomasta seikkailijasta. Jatkoin matkaani ja laitoin viimeisen leirin oikein hienoon paikkaan, pienen puron varteen.

Nyt kun tuota kuvaa katson, muistan hyvin miten haikealta tuntui ajatus, että tämä on viimeinen leiripaikka ja viimeinen yö täällä luonnon rauhassa. Istuin tuolloin pitkään nuotion ääressä ja nautin useamman rommi-teen. Eihän täältä nyt juomia takaisin siviiliin ruveta kantamaan. Puro liplatti rauhallisesti, nuotio lämmitti ja ilma oli raikas. Muistan, miten tuolloin ajattelin, kuinka yksinkertaista elämä viikon ajan on ollut. Aamulla herätään, tehdään tulet, syödään ja pakataan kamat. Sitten kävellään noin neljä tuntia ja syödään lounasta. Kävellään taas neljä tuntia, maisemista nauttien ja omia hassuja ajatuksia pyöritellen. Illan lähestyessä etsitään sopiva leiripaikka, tulet pystyyn, teltta ja nukkumiskamat valmiiksi sisälle. Istutaan iltaa, syödään, hörpätään teetä ja otetaan rauhallisesti. Seuraavana päivänä taas sama homma uusiksi.
Sitä se vaeltaminen parhaimmillaan on. Yksinkertaista elämää, perusasioista nauttien.


Viimeinen päivä, paluu sivistykseen

Aamusta otan suunnan Saariselälle, tarkoituksena mennä kylpylään, sitten syödä ja hypätä Rovaniemelle lähtevään bussiin.
Matkalla ei juuri ihmeitä enää ole, polkua pitkin mennään ja tervehditään muutamia vastaantulevia päiväretkeläisiä. Useampi kyselee mistä tulen ja onko esim. ollut kylmä. Kerron ja aika monesti vanhemmat herrat varsinkin, kertovat lyhyesti omista reissuistaan. "Kyllä mekin silloin 20 tai 30 vuotta sitten mentiin teltalla tän muorin kanssa pitkin tuntureita". Niinpä niin, hieno homma että edelleen liikutaan. Ei niin pitkiä ja raskaita keikkoja, mutta sentään vielä käydään luonnossa ja nautitaan siitä kuten voidaan.
Useampi kertoo käyneensä täällä joka vuosi, yksi hyvinkin yli 70 vuotias papparainen kertoi käyneensä tänäkin vuonna täällä jo 8 kertaa. Hmm, itse kyllä haluan nähdä uusia paikkoja, mutta ymmärrän osittain tuotakin. Esim. Vätsärin erämaa kyllä vetää aina uudestaan puoleensa.

Poikkean rumakurulla ottamassa parit kuvat ja sielläkin tulee juttuseuraa. Ei siinä mitään, johan tässä on hiljaisuutta pidettykin monta päivää.

Loppumatka Saariselälle sujuu tosiaan osittain tuollaista tylsää autotietä pitkin. Toki, polkujakin risteilee sinne tänne, mutta nyt on jo kiinnostus päästä peseytymään.
Saariselän turistikeskus kun tulee näkyviin, on mieli hyvin leppoisa. Haikea kyllä, upea viikko takana. Kylpylässä sisällä on tolkuttoman kuuma, mutta sauna, uinti ja peseytyminen tuntuu kyllä mukavalta. Ehdin juuri ja juuri päivän viimeiseen bussiin ja olen illalla jo Rovaniemellä.

Oikein mukava keikka. Viikko yksin luonnossa tuntui oikein hienolta, joten tämä lupaa hyvää myös tuleville vielä pidemmille vastaaville reissuille. Käveltyä tuli tällä kertaa noin 120km, puolet polkuja ja puolet maastossa kompassin kanssa. UKK puiston osalta, seuraavalla kerralla käydään Vongoivalla, täytyy katsoa mistä suunnasta sitä sitten lähestyy. Samoin kuin mihin vuodenaikaan tuo olisi mielenkiintoisinta.

Tässä vielä retken onnistunein ruska-otos, silloin kun se aurinko hetken paistoi oikeasti hyvin :)