tiistai 14. tammikuuta 2014

Talvi tuli ja pakkaset!

Perjantaina 10.1. Tuli pakkanen ja la-su välisenä yönä satoi lunta. Ei paljoa mutta sen verran kuitenkin, että maa on valkoinen. Pakkanen lähti kiristymään ja maanantai-iltana sitä oli jo -17 astetta. Nyt ulos testaamaan talvivarusteita. Laitoin illalla klo 20 jälkeen teltan (Hilleberg Unna) takapihalle ja sisälle uuden Exped DownMat XP 9 LW talvipatjan, Rabin Andes 1000 makuupussin ja telttalampun. Menin takaisin sisälle syömään iltapalan ja siinä klo 21 aikoihin siirryin telttaan. Ajattelin lueskella ensin, mutta päädyinkin sitten katselemaan tähtiä teltan yläaukon kautta. Puolisen tuntia ja rupesin nukkumaan. Alla kuva.


Varusteista vähän. 
Uusi patja on loistava! Se on mukava, lämmin, reilun kokoinen ja Expedin päivitetty täyttömekanismi, eli Schnozzel täyttöpussi toimii nopeasti ja ilman turhaa sähläystä. Täyttö sujui ekalla kerrallakin noin minuutissa. Tyhjennys tapahtui myös sujuvasti, ja vaikka patja on isompi kuin aiemmin käytössäni ollut DownMat 7M malli, minusta sen pakkauskoko ei ole sen kookkaampi. Painoa on 300g tuohon edelliseen verrattuna enemmän, mutta sen todellakin kantaa mielellään näiden etujen saavuttamiseksi. Voin todellakin suositella tätä talvipatjaksi.
Rabin makuupussi, siis tämä tiukempi Andes 1000 toimi myös hyvin. Se oli lämmin ja riittävän tilava. Sisältä en löytänyt kännykälle pussia, mutta ehkä sellaista ei ole. Pärjään ilmankin, mutta sellainen on Marmotin Wave 3 pussissa, ja se on kiva juttu. Heh.

Tässä kuva.



eikö teekin mieli pujahtaa tänne paksun lämpimän pussin sisälle köllimään telttavalon ääreen, kun ulkona on pimeää ja pakkasta. Metsässä vaanii kaikenlaisia petoja; susia, karhuja, kettuja ja fasaaneita. Mutta teltassa olet turvassa ja suojassa kaikelta pahalta ja pelottavalta. Siellä on lämmintä, mukavaa ja tunnelmallista. Kaikki tarpeellinen käden ulottuvilla ja kukaan ei häiritse jos haluat vaikka lukea rauhassa. No joo, siinä vähän lennokkaampaa tunnelmointia, maustettuna sisäpiirin vitsillä. Mutta siis varusteet toimivat, hienoa!

Tätä muuten ei laskettu tammikuun telttaretkeksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.