maanantai 12. syyskuuta 2016

Sarek vaellus 1. - 4.9.

Sarekin kansallispuisto, osa Euroopan suurinta luonnonpuistoaluetta.


Syyskuun 1. päivä alkaen teimme yhdessä poikani Mikun kanssa kolmen päivän ja kolmen yön vaelluksen Sarekin kansallispuistoon. Alunperin meidän piti tulla tänne viikoksi, mutta matkaan tuli niitä kuuluisia "muuttujia", ja käytettävissä oleva aika sitten lyheni. Mutta parempi tämäkin, kuin että olisi kokonaan jäänyt käymättä.


Torstai 1.9.

Aloitimme retkemme Kvikkjokin tunturiasemalta, mihin olimme siis tulleet autolla Torniosta. Matkaa aika tarkalleen 400km ja kesto noin 4,5 tuntia. Pääasiassa hyväkuntoisia ruotsalaisia teitä.
Lähdimme joen vartta ylöspäin, katsoen josko siitä pääsisi jossain kohtaa turvallisesti yli.


Miku tässä varmaan katselee, löytyisikö uusia Pokemoneja kerättäväksi.


Sopivaa ylityspaikkaa ei kuitenkaan löytynyt, ja ilta alkoi lähestymään, joten päätimme laittaa leirin metsään pari sataa metriä joesta ylöspäin. Joen vierus kun oli aika ryteikköä tässä kohtaa. Istuimme hetken nuotion ääressä ja sitten sateen myötä siirryimme telttaan nukkumaan.


Perjantai 2.9.

Aamulla aurinko paistoi taas hienosti ja otimme suunnan kohti Pårte vuorta. Ensin metsän läpi ja sitten Kungsledeniä sekä valmista polkua pitkin kulkien. Sarek tarjoilee kyllä melkoisesti silmänruokaa jo ennen vuoristoaluettakin. 


Välillä polku Pårteen kulki koivumetsikön halki. Täällä kun syysaurinko paistoi oikein kunnolla, eikä juuri tuullut, alkoi olemaan jo melkoisen hiostavaa paikka paikoin.


Tässä lähestytään jo määränpäätä.


Juomatauko ja hartioille hetki lepoa.


Yksi vesistöylityskin matkalla oli. Vettä ei ollut kuin polviin asti, mutta aika kirpakan viileää se kyllä oli.


Perillä pystytettiin teltta rinteeseen, 800m korkeuteen ja alettiin laittamaan ruokaa. Perunamuusia, kalaa ja jälkiruuaksi lettuja mansikkahillolla. Kyllä maistui näissä maisemissa etenkin.



Lauantai 3.9.

Seuraavana aamuna kun heräsimme, olimme saaneet teltan viereen kavereita. "Huomenta poroperhe".




Päivästä tuli valitettavasti kovin pilvinen ja sateinen. Lähdimme puolenpäivän aikaan kuitenkin nousemaan Pårten rinteitä ylöspäin, toivoen että pilvet edes hieman rakoilisivat. Joskus näin on käynyt, mutta ei tällä kertaa. Nousimme navigaattorin mukaan 1500m korkeudelle, missä pilvet siinä kohtaa olivat.



Olimme viime vuonna Norjassa käyneet Galdhoppigenin huipulla pilvisellä säällä. Tiesimme siis, että pilvien keskellä huiputuksessa ei ole mieltä, joten käännyimme tässä kohtaa alaspäin.
Tässä Mikun luistelutyyliä lumihangessa.


Söimme lounasta n 1200m korkeudella ja palasimme sitten telttaan hetkeksi lepäämään. Lähdimme iltaa vasten paluumatkalle. Tarkoituksena yöpyä jossain puolivälin paikkeilla ja huomenna siirtyä reippaasti loppumatka autolle. Etappi venyi klo 22 asti, ja viimeinen tunti mentiinkin otsalampun kanssa. Lopulta pääsimme yhden järven rantaan, mihin aika reippaassa vesisateessa pystytimme teltan. Iltapalaa ja nukkumaan. Tälle päivälle tuli noin 30km kävelyä, joten vähän jo väsyttikin.

Sunnuntai 4.9.

Seuraava aamu alkoi sateisena, mutta aika pian pilvet aukenivat ja alkoi taas hieno auringonpaiste. Kävelimme reippain askelin kohti Kvikkjokin tunturiasemaa. Matkalla tuli muutama retkeilijä vastaan. Koko reissun aikana taisimme kohdata noin tusinan verran toisia retkeilijöitä.


Olimme perillä joskus klo 13 aikoihin.

Retkestä muutama huomio, mitä Mikunkin kanssa ajatuksia vaihdettiin matkan aikana.
Olisi toki ollut kiva, jos huiputuspäivänä olisi ollut samanlainen hieno keli, mitä kahtena muuna päivänä oli. Kuvistakin näkee selvästi, millainen ero asialla oli. Mutta totuushan on, että vuoristossa säät vaihtelevat nopeasti ja etukäteen on paha tehdä täydellisen pitäviä suunnitelmia. Ehkäpä, jos tarkoitus on nimenomaan huiputtaa vuori tai vuoria, pitää silloin olla myös aikaa enemmän käytettäväksi. Nytkin Pårten juurella piti leiriä yksi porukka useita päiviä, jolloin on sitä pelivaraa kelien suhteen.

Sarekista voisi näin pikaisen kokemuksen perusteella todeta, että hienolta näyttää. Kaikki on myös kovin suurta, ainakin tällaisen etelän miehen mielestä. Etäisyydet pitkiä, ja joet isoja. Täytyy varmaan jossain kohtaa tulla tänne 1-2 viikon matkalle, niin saisi vähän paremman käsityksen alueesta.

Kiitokset Miku taas mukavasta retkestä :)







3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Ottaisit porokuvasta suurennoksen siitä kohtaa missä porot on... nyt ei oikein erota. Porot on niin veikeitä :)

    VastaaPoista
  2. Poro on ehkä pöljin otus maailmassa. Ainakin silloin kun se juoksee auton edessä tietä pitkin, jalat heiluu erisuuntiin ja silmät suurena mölisee menemään. Just siksi ne on niin huippuja, samaistun. Lisätty poropotretti.

    VastaaPoista
  3. Porojen katseessa on vielä jotain järkeä, mutta katopa lammasta silmiin. Niillä on aivan sekopäinen katse!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista.