lauantai 24. elokuuta 2013

Viimeinen kesäreissu

Nyt kun elokuu on lopuillaan, niin kai se kesäkin on sitten taas loppumassa.
Tältä pohjalta olkoon tämä sitten kesän 2013 viimeinen reissu.
Siskon lapset (Hilla ja Niila) tulevat meille lauantaina hoitoon, niin aikaa oli käytettävissä rajallisesti.
Pakkasin pyöränlaukut ja suuntasin klo 19 aikoihin kohti Valkeakoskea, tarkoituksena viettää yö jossain Vanajan rannalla, Sääksmäen sillan luona. Siitä kun on autolla menty ohi, olen usein ihastellut sen kalliorantoja.
Poljin vanhaa kolmostietä pohjoiseen ja Iittalan shellillä poikkesin syömässä pizzan.
Matkan jatkuessa kello oli jo yli yhdeksän illalla ja rupesi olemaan sen verran kylmä, että piti laittaa pitkät päälle. Hiukan ennen moottoritien ylitystä tien reunassa, puiden latvassa raakkui kolme isoa korppia. Komeita otuksia.
Perille Sääksmäen sillalle pääsin puoli kymmenen aikaan, ja sen verran viileää oli, että makuupussi jo houkutteli. Löysin nopeasti sopivan leiripaikan kallion päältä (tietenkin :), ja laitoin teltan pystyyn. Paikalla oli pari nuorta tyttöä koiran kanssa, mutta hekin tekivät juuri poislähtöä. Koira ei olisi millään halunnut kylläkään tulla pois vedestä.
Pesin hampaat ja kömmin telttaan sisälle. Oli jotenkin niin väsy olo, ettei muuhun virtaa riittänyt.
Tässä iltaotos leiripaikalta.


Eihän tämä nyt maailman rauhallisin paikka ole, maantie menee noin parin sadan metrin päässä, ja liikennettä tuntui riittävän läpi yön. Rauhakseen kuitenkin, ei se unta häirinnyt.
Yöllä kävin puoli kahden aikaan asioilla ja takaisin tullessa jätin teltan sivun kokonaan auki. Siirsin patjankin ihan ulkoreunaan ja katselin sitten hienoa tähtitaivasta makuupussissa köllötellen.
Näin myös pari oikein hienoa tähdenlentoa, ja esitin toivomukset, kuten asiaan kuuluu.
Aamulla heräsin hiukan ennen kello kahdeksaa ja keitin itselleni teet ja söin eväsleivät.
Tässä pakollinen telttakuva ja uuden retkikeittimen kuva. Hyvin toimi keitin.


Laitoin illalla varmuuden vuoksi myrskynarutkin kiinni, jos vaikka rupeaisi satamaan enemmän. Kalliolla kiinnittäminen on vähän haasteellista jos ei ole, tai ei jaksa hakea kiviä avuksi. Tällä paikalla löytyi kuitenkin ratkaisut vielä suht.koht. Helposti. E tarvinnut pimeässä etsiä kiviä, tai ottaa käyttöön pyörää tai sivulaukkuja.



Niin keitin toimi tosiaan hyvin, ja menee pieneen tilaan. Painaakin alle puolet vanhasta.
Jonkinlainen tuulensuoja täytyy ehkä vielä kehitellä. Toisaalta kylmissä/vetoisissa oloissa käytän tätä teltassa pääasiassa.


Paluumatkalle kotia kohti lähdin klo 9 aikoihin. Matkalla poikkesin Hatusella Parolassa. Tarvitsin vähän neuvoja pyörän venttiilien kanssa ja sopivan pitkähihaisen pyöräilypaidan. Molemmat löytyi, venttiilin kanssa ongelmana oli ollut liian tehoton ja viallinen käsipumppu. Opastuksella ja asianmukaisella pumpulla homma sujui paremmin. Matkavauhtia Pekolan ja Aulangon kautta kotiin. Perillä klo 13 aikoihin, matkaa reissulle yhteensä 90km. Tästä kohti syksyä, viileitä ja raikkaita ilmoja sekä pimeneviä iltoja. Varmastikin rupeaa nuotion tekeminenkin taas kesähelteiden jälkeen kiinnostaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista.